Kangasalan Pikkuteatterissa matkataan sadun maailmaan

Lumikki ja seitsemän kääpiötä hauskuttaa hurtilla huumorilla

Mika Eerolan ohjaama koko perheen näytelmä Lumikki ja seitsemän kääpiötä sai ensi-iltansa Kangasalan kesäteatterissa heinäkuun alussa. Rami Saarijärven kirjoittama näyttämösovitus on lähes kolmenkymmenen, 7–13-vuotiaan harrastajan voimainponnistus ja ansaitsee hoviniiauksen.
lumikki ja seitsemän kääpiötä

Kangasalan Pikkuteatterin Lumikki ja seitsemän kääpiötä toi näyttämölle myös Prinssin ja suloisia eläinhahmoja. (Kuva: Merja Palin)

”Mis sie tarvitset oikei hyvvää kääpiöö. Täs siul o sellanen!” Näin toteaa topakka Vilkas Pikkuteatterin näytelmässä Lumikki ja seitsemän kääpiötä.

Lause kuvaa oivallisella tavalla käsikirjoittajan, Rami Saarijärven, muovaaman tekstin sisältöä: sadun juurilla pysytään, mutta hurtti huumori versoo ja saa ainakin aikuisen suupielet tavoittelemaan silmänurkkia.

Satuklassikko tarjoaa kaikkea sitä, mitä viihdyttävältä tarinalta vaaditaan: jännitystä, veikeitä hahmoja ja Lumikille orastavan onnen prinssin (Luka Kääriäinen) siippana.

Ikävä kyllä sadun ihana maailma, jossa hyvyys, empaattisuus ja ystävyys voittavat aina, kovin harvoin toteutuu meidän ajassamme. Juuri siksi sen kokeminen, edes teatterissa, tekee niin mahdottoman hyvää.

Hupaisat hovineidot

Mika Eerolan ohjaus tukee oivallisesti Saarijärven käsikirjoitusta. Naurua piisaa, kun seitsemän kääpiötä marssii näyttämölle. Erilaisia luonteenpiirteitä korostetaan, ja esimerkiksi Ida Laaksosen Vilkas on lystikäs näyte taitavasta murteen käytöstä.

Ihania ovat kuvastinta kantavat ja hoviniiauksen taitavat hovineidotkin, jotka kommentoivat hupaisasti Eevi Anttilan ilmeikkään kuningattaren ulkonäkökiukuttelua.

Carola Hakolan Lumikilla on todella iho valkea kuin lumi, huulet punaiset kuin veri ja hiukset mustat kuin eebenpuu. Ja hyvä verenkierto – Carolan paljaat käsivarret eivät näyttäneet olevan torstain koleasta tuiverruksesta moksiskaan.

Jukka Lampinen työryhmineen on hyödyntänyt Ramppi-teatterin näytelmän maisemaa, ja esimerkiksi kirkko on muuntunut näppärästi linnaksi tornia koristavien viirien avulla.

Heidi Jaakkolan puvustus on sadun hengen mukainen suloisia eläinhahmoja myöten. Alkuperäistä tunnusmusiikkia kuullaan vain hetki, mutta yleisö hyräili heti mukana.

Ääntä kovemmalle

Walt Disney innostui Lumikista näkemästään mykkäelokuvasta, ja näin syntyi yksi maailman tunnetuimmista animaatioista. Sadussa hyvyyttä edustava Lumikki pelastuu pahan äitipuolen kynsistä hyväsydämisten metsästäjän, kääpiöiden ja prinssin avulla.

Katsomossa tutusta tarinasta tulvi kommentteja: ”Eihän tuossa omenassa ole oikeasti myrkkyä?”, ”Tuo ei ole oikeasti Tuhkimon sydän, vaan villisian!”

”Keitä nuo on?” totesi pikkukaveri katsomon takaosassa kääpiöiden ilmestyessä lavalle jo monetta kertaa. Touhutoope taisi rakentaa siellä omaa hiekkalinnaansa. Vilkasta lasta on vaikea pitää aloillaan, mutta teatterissa käytöstavat on hyvä opettaa jo varhain.

Sara Kolkan reippaasti esittämän Jörön lausahdukseen ”San ny mikä hiertää?” voisin itse vastata, että eipä oikeastaan mikään. Paikoin puherytmin hidastamisesta ja kuuluvaan äänenkäyttöön satsaamisesta olisi kuitenkin hyötyä. Ilmeikkyys lisääntyy esitysten myötä, se on varmaa tästä lahjakkaasta sakista puhuttaessa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?