Koiria ja vauhtia

Tänä viikonloppuna Teivon alueella kirmaavat ehkä nopeimmat koirat vinttikoiraratojen ulkopuolelta. Agirotu on suomalaisen agilityn suurimpia vuosittaisia tapahtumia.

Lauantaina Teivon ravirata täyttyy nopeista ja notkeista koirista ja niiden melkein yhtä notkeista ohjaajista. Agirotu on suomalaisen agilityn suurimpia vuosittaisia tapahtumia. Lauantaina mitellään agilityn avoimista suomenmestaruuksista.

Tämän vuoden viralliset SM-kilpailut käytiin kesäkuussa Lahdessa, mutta virallisiin kilpailuihin saavat osallistua vain rotukoirat. Agilitya kuitenkin voi harrastaa ja lajissa voi kehittyä huipputasolle myös sellainen koira, jossa virtaa vähän kirjavampi veri. Avoin kisa siis taitaa kertoa koirakoiden todellisen järjestyksen.

Sunnuntaina ratkotaan juniorien, nuorten ja seniorien avoimet suomenmestaruudet. Senioreita on mukana peräti 108.

Agilitya harrastaa lähes 15 000 suomalaista. Virallisia agilitykilpailuja on joka viikonloppu useilla paikkakunnilla eri puolilla maata. Alusta asti Agirotu on erottunut joukosta letkeällä fiiliksellään. Parhaimmillaan tapahtumassa on kunnon karnevaalihenkeä.

Sunnuntaina ollaan kaikkein vähiten tosissaan. Silloin on rotujen välisten viestikilpailujen aika. Sunnuntaina järjestetään myös pukukulkue, jossa kunkin koirarodun harrastajat pynttäytyvät rotua enemmän tai vähemmän kuvastavalla tavalla.

Tapahtuman järjestää Ylöjärven Koirakerho, ja vuoden teema on nostalgia. Lajin kannalta kaikki ei suinkaan ollut ennen paremmin: vuosien aikana agility on muuttunut koirille turvallisemmaksi mutta silti vauhdikkaammaksi.

Agirotu

Teivossa 8.– 10. heinäkuuta. Yleisölle vapaa pääsy.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?