Sotahistoria koskettaa jokaista

Viime lauantaina Taistelijan talo-palveluyhdistyksen jo kolmatta kertaa järjestämän Pohjois-Kurun paikallishistoriapäivän teemana oli kaikkia suomalaisia koskettava sotahistoria. Runsaslukuisen yleisön johdatteli aiheeseen filosofian maisteri, historian ja yhteiskuntaopin opettaja Marjo Heikkilä, itsekin juuriltaan pohjoiskurulainen.

Sodittu on aina

marjo heikkilä, paikallishistoria

Paikallishistoriapäivän vetäjä Marjo Heikkilä johdatti kuulijat aikamatkalle suomalaisten ja pohjoiskurulaisten sotahistoriaan.

Kun Pohjois-Kurua alettiin asuttaa 1570-luvulla, ei tuolloin käynnissä olleilla sodilla, kuten Nuijasodalla, ollut vielä vaikutusta asukkaisiin, sillä alue oli tieverkon ulkopuolella ja syrjässä tapahtumista. Sittemmin 1600-luvulla alkaneisiin suurvaltasotiin joutuivat kurulaisetkin osallisiksi, sillä sotilaat otettiin Ruotsin armeijaan jokavuotisilla väenotoilla. 30-vuotiseen sotaan (1618 – 1648) joutui peräti 350 miestä Ruovedeltä, johon Kurukin tuolloin kuului. Sotilaita ei kuollut pelkästään taisteluissa, vaan tautien tappamina jopa enemmän.

– Miehiä ei tahtonut riittää sotaväkeen. Esimerkiksi vuonna 1712 Ruoveden pitäjässä oli vain 57 miestä sataa naista kohti, kertoi Marjo Heikkilä.

Ruotujakolaitos voimaan 1694

Ruotujaossa 1700-luvulle tultaessa talot muodostivat ruodun, joka palkkasi yhteisvoimin ruotusotilaan. Pohjois-Kurussa oli neljä ruotua, Riuttaskorpi 100 (talot Luomajärvi, Sormunen, Hänninen), Riuttaskorpi 101 (Minkkinen, Sormunen, Saksa), Riuttaskorpi 102 (Vihola, Pusu, Tyrkkö) ja Aurejärvi 103 (Lannetta, Kovanen, Suutari). Kurulaiset kuuluivat Porin Jääkärirykmentin Ruoveden komppaniaan.

­– Asuntoina ruotusotilaalla oli sotilastorppa ja rauhan aikana hänen tuli osallistua säännöllisesti harjoituksiin ja linnoitustöihin. Upseereilla oli virkatalot eli puustellit, joita Kurussa olivat Hainari ja Kuru, Marjo Heikkilä totesi.

Sotimista riitti, sillä 1700-luvulla käytiin suuri Pohjan sota, isoviha, hattujen sota, pikkuviha, Pommerin sota ja Kustaa III:n Venäjän sota. Vuosisadan vaihduttua alkoi toinen Pommerin sota sekä Suomen sota, joka käytiin 1808 – 1809.

Ruotujen tilalle asevelvollisuus

Suomen sodan päätyttyä ruotujakolaitos lakkautettiin ja Suomi liitettiin Venäjään. Yleinen asevelvollisuus merkitsi, että Hämeenlinnan tarkk’ampujapataljoona tuli tutuksi monille kurulaisille nuorille miehille.

Vuosina 1859 – 1883 syntyneiden miesten palveluskunto määritettiin kutsunnoissa ja kolmevuotiseen palvelukseen joutuminen ratkaistiin arvalla.

Sisällissota jakoi Kurun

augus äijälä, paikallishistoria

August Matinpoika Äijälä syntyi 28.5.1861. Hänet valittiin arvalla vakinaiseen palvelukseen, ja koulutettiin aliupseeriksi. August on kuvassa istujista oikeanpuoleisin. Kuva: Pohjois-Kurun kuvia/Simo Auresmaa

Keväällä 1918 Kuru oli hetken sisällissodan polttopisteessä. Edellisenä vuonna alkaneet lakot Aureen ja Riuttasen uittotyömailla johtivat suojeluskunnan ja punakaartin perustamiseen. Punaisia oli Kurussa valkoisia enemmän, ja sodan alkaessa molemmat osapuolet olivat huonosti varustettuja.

– Punaisia oli Kurussa helmikuun lopulla noin 1600, joista kurulaisia nelisensataa. Rintamalinja oli sodan alussa kirkonkylän pohjoispuolella.

Valkoiset valtasivat Kurun maaliskuun 17. päivänä punaisten paettua kohti Tamperetta. Tampereen valtauksen jälkeen punaiset vangittiin, ja esimerkiksi Messukylässä teloitettiin 30 kurulaista.

– Sisällissodan uhreina meni myös paljon kostoksi tapettuja, jotka eivät välttämättä liittyneet mitenkään sotatoimiin, arvioi Heikkilä.

Talvi- ja jatkosota yhdisti kurulaisia

Talvisodan alkuvaihe sujui kurulaisilta lähes ilman tappioita, mutta tammikuussa heidät siirrettiin Laatokan pohjoispuolelle mottitaisteluihin ja sodan päätyttyä kurulaisia sankarivainajia oli 55. Suurimmat miestappiot syntyivät Taipaleessa.

Välirauhan aikana yksikköjako uusittiin, ja nuoret kurulaiset varusmiehet taistelivat JR4:ssä. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa syksyllä 1941 kurulaisia kaatui 60. Asemasotakaan ei säästänyt täkäläisiä, sen aikana kaatui peräti 23 kurulaista. Suurhyökkäyksen alettua kesäkuussa, kurulaisia  taisteli jo lukuisissa eri yksiköissä, ja tappiona oli 36 kaatunutta.

Sotiin liittyy suvun muistoja

Pohjois-Kurun historiapäivän läsnäolijoissa ei ollut yhtään sotaveteraania, mutta lähes kaikilla oli omasta suvustaan tai lähipiiristään kerrottavanaan sotiin liittyviä muisteluita. Monien isät, sedät, enot ja papat olivat olleet sotimassa, ja äidit tai mummut lottana. Sodan jäljet kuuluivat monen lapsuuden muistoihin.

Reijo Virtasen isä katosi suurhyökkäyksen aikana kesäkuussa 1944.

– Ilmeni, että hän jäi vangiksi. Vasta 2000-luvulla sain internetissä avatuista arkistoista selville, että hän oli menehtynyt vankileirillä marraskuussa 1944, Virtanen kertoi.

Ritva Kettusen isoisä oli kolme vuotta Venäjän armeijassa, ja isä talvi- ja jatkosodassa.

– Kotimökin seinän välistä löytyi isän ja äidin sota-aikainen kirjeenvaihto. Suurhyökkäyksen aikana nuori vaimo ei tiennyt miehensä vaiheista viikkokausiin yhtään mitään. Kirjeistä välittyvä valtava elämänusko on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ajatelkaa, isäni kirjoitti sieltä jostain montusta äidilleni, että sitten kun meillä on oma pieni koti, niin voimme tehdä niin ja näin. Nostan tälle sukupolvelle kyllä hattuni tosi korkealle.

Marjo Heikkilän mukaan sotahistoria kiinnostaa myös nykynuoria.

– Onneksi sotiin on jo sen verran etäisyyttä, että niiden muodostama henkinen painolasti alkaa helpottaa. Nuoria sukupolvia kiinnostaa omaa sukua koskeva sotahistoria, vaikka omakohtaista kosketusta sotaveteraaneihin on enää vähän.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?