Haavistolla yhä ongelmia

Jere Haaviston vaikeudet motocrossin EMX250-luokan EM-sarjassa jatkuivat viikonloppuna Ranskan St. Jean d’Angelyssa.
jere haavisto, motocross

Jere Haaviston olisi löydettävä hyvä vauhti ensi viikonloppuna Siilinjärven Hamulassa ajettavassa SM-osakilpailussa.

Haavisto selvisi aika-ajossa sijalle 31. Ensimmäisessä kisaerässä Haaviston Husqvarnaan tuli tekninen vika, jonka vuoksi pyörä sammui usean kerran radalla. Lopulta lakialalainen joutui keskeyttämään ensimmäisen erän.
Toisen erän alussa Haavisto ajatui kolarisumaan ja kaatui. Sen jälkeen ylöjärveläisnuorukainen nousi sijalle 28. Törmäys toisen kuljettajan kanssa aiheutti kuitenkin kaatumisen, ja Haavisto tippui lopputuloksissa sijalle 32. Haavisto hävisi erän voittaneelle Yhdysvaltain Darian Sanayeille kierroksella.
– Harmittaa todella paljon, että en saanut itsestäni viikonloppuna oikeastaan mitään irti tai ainakaan sitä, mitä pitäisi saada. Nyt lennän tiistaina illalla Suomeen ja seuraavaksi on edessä Siilinjärvellä ajettava SM-osakilpailu. Nyt teen kaikkeni, että onnistun seuraavissa kilpailuissa ja pystyn säilyttämään tasoni, Haavisto kommentoi Facebook-sivullaan.
Kauden SM-avauksessa Kuopiossa vastoinkäymisiä kokenut Jere Haavisto tarvitsee Siilinjärven radalta täydellisen onnistumisen pysyäkseen mukana SM-sarjan mestaruustaistossa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?