Pöheikön Pölläys on vakiinnuttanut paikkansa Ylöjärvellä

Rokkia ja ystäviä

Rockfestivaali Pöheikön Pölläys on tärisyttänyt Ylöjärveä jo 25 vuotta. Alun perin soppeenmäkeläisessä heinäpöheikössä järjestetty tapahtuma on nykyään kaupungin tärkeimpiä sosiaalisesti kokoavia voimia. Pöhäriin tullaan musiikin lisäksi tapaamaan tuttuja.
Pöheikön Pölläys 2016, Pöheikön Pölläys, Matias Simontaival, Teemu Virtanen, Matti Kauppinen, Joonas Huura

Matias Simontaival (vas.), Teemu Virtanen, Matti Kauppinen ja Joonas Huura tulivat Pöheikön Pölläykseen Tampereelta. Kaverukset toi Räikän rantaan ennen kaikkea Anssi Kela. – Ei kai Ylöjärvellä muita festareita ole? Simontaival kysyi.

Tamperelainen Matti Kauppinen vieraili tämänvuotisessa Pöheikön Pölläyksessä perjantaina. Nuorella miehellä on Pöhäristä paljon muistoja – eikä pelkästään musiikin takia.
– Monta kertaa täällä on tullut käytyä. Tämä on leppoisa tapa aloittaa kesä hyvässä seurassa, Kauppinen sanoi.
– Mutta kyllä me esiintyjiä yleensä tullaan katsomaan, hän jatkoi naurahtaen.
Kauppisen kanssa samassa porukassa olleen Joonas Huuran mielestä Pöhäri on Ylöjärvelle tärkeä tapahtuma. Niin ikään Tampereella asuva mies sanoi suoraan, että ilman vuosittaista festaria hän ei naapurikaupungissa juuri kävisi – paitsi töissä.
Ylöjärveläisen Anita Penttilän mukaan Pöheikön Pölläys on oiva paikka nähdä vanhoja tuttuja.
– Pöhäri on niitä tapahtumia, joihin tulee paljon entisiä ylöjärveläisiä. Kaupungista pois muuttaneet saattavat käydä vuoden aikana yhdessä tai kahdessa Ylöjärven tapahtumassa, esimerkiksi täällä, Penttilä tuumasi.
– Itse tulin nyt käymään musiikin takia, hyvässä seurassa, nainen jatkoi hymyillen.

Ei kesällä eikä keväällä

Anssi Kela, Pöheikön Pölläys 2016, Pöheikön Pölläys, suomirock, rock, rockmusiikki

Anssi Kela otti Pöhäriin saapuneen rokkikansan omakseen tähden elkein. Perinteistä suomirockia ja elektronista musiikkia yhdistelevä artisti kajautti festariteltassa ilmoille lähes kaikki tunnetuimmat hittinsä. Pitkäksi venähtäneen illan suosikeiksi nousivat reaktioista päätellen Nummela, Milla, Tanssilattialla ja Nostalgiaa.

Tänä vuonna Pöheikön Pölläyksen vetonauloja olivat Anssi Kela ja Popeda. Ensiksi mainitulle Ylöjärvellä esiintyminen oli kesän festarikauden avaus, jälkimmäiselle taas kevään keikkakiertueen loppu.
Tapahtuman järjestäjien mukaan Pöhärin ajankohta tuo festivaalille välillä suuria haasteita.
– Keikkakiinnityksiä on vaikea tehdä, koska kaikki isot nimet eivät ole toukokuun lopulla kiertueella, Rantajätkät ry:n puheenjohtaja Marko Heikkonen sanoo.
– Mutta sitten taas toisaalta: kiinnostaisiko Pöhäri ihmisiä, jos se järjestettäisiin eri aikaan? Ei välttämättä, hän jatkaa.
Heikkosen mukaan nimekkäät esiintyjät ovat Pöheikön Pölläykselle elintärkeitä. Lavalle nousevien artistien on oltava joko nykyisiä tai entisiä listajyriä, jotta festivaaliteltta voidaan saada täyteen.
Toukokuun lopulla huippunimistä ei kilpailla yhtä rajusti kuin keskellä kesää.
– Räikkärock oli aikoinaan keskikesän tapahtuma, mutta se kasvoi vähän liiankin isoksi. Minusta on hyvä, että Pöheikön Pölläys on tällainen omalaatuinen kesän avaus toukokuussa, Heikkonen miettii.
– Tampereen seudulla ei oikeastaan ole festivaalia, joka kilpailisi suoraan Pöhärin kanssa. Siinä mielessä saamme pitää iloiset juhlamme Ylöjärvellä aika rauhassa, hän lisää.

Jatkoa luvassa vastakin

Marko Heikkonen uskoo, että Pöheikön Pölläyksellä on edessään vakaa tulevaisuus. Hän lupaa, että festivaali järjestetään pomminvarmasti ensi vuonnakin.
– Kyllähän tämä työtä teettää, mutta Rantajätkät ry kerää tapahtumasta voittoa joka vuosi. Sillä sitten rahoitetaan yhdistyksen toimintaa pitkin vuotta, puheenjohtaja perustelee.
Ensi vuoden esiintyjiä aletaan buukata Räikän rantaan tämän vuoden lopulla. Festivaalin koko säilynee nykyisellä tasollaan jatkossakin.
– Alueelle mahtuu 2 000 ihmistä, ja lipunmyynnin kannalta se on ollut riittävä kapasiteetti. Eppu Normaali myi viime vuonna perjantain loppuun, mutta yleensä väkeä ei tule ihan niin paljon, Heikkonen sanoo.

Marko Heikkonen, Rantajätkät ry, Pöheikön Pölläys 2016, Pöheikön Pölläys

Pöhärin järjestelyissä oli mukana jopa 30-40 Rantajätkät ry:n aktiivia. Musiikkiyhdistystä johtava Marko Heikkonen katsoi valmista festarialuetta tyytyväisenä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?