Monenlaisia perintöjä

Pia Andellin ja Jussi Hiltusen ohjaamat lyhytelokuvat kertovat sukulaisten jättämästä perinnöstä mutta eri tavoilla.

Kahdessa tuoreessa kotimaisessa lyhytelokuvassa pohditaan ihmisten välisiä suhteita sekä mietitään, minkälaisia asioita lapset saavat perinnökseen vanhemmiltaan.

Pia Andellin Levyt ja valokuvat -filmissä edetään hitaasti ja pelkistetysti pätkä äiti Annen ja hänen 16-vuotiaan tyttärensä Martan elämää. Tyhjentäessään asuntoa, jossa Martan isoisä on kuollut, he miettivät, mitä ottaisivat sieltä talteen. Elokuvan edetessä paljastuu uusia asioita niin äidistä, tyttärestä kuin isoisästäkin.

Milka Ahlroth sopii hyvin rooliinsa hieman omissa maailmoissaan pyörivänä äitinä, ja Maissi Heikkilä tulkitsee taitavasti herkkää ja taiteellista tytärtä Marttaa. Kahdella filmifestivaalilla palkitun hidassoutuisen puolituntisen aikana katsoja ehtii pohtia myös oman elämänsä kiertokulkua.

Jussi Hiltusen novellielokuva Perintö liikkuu puolestaan poikien ja miesten maailmassa. Jännittävä ja hieman inhorealistinenkin elokuva raottaa katsojille näkymiä kahden veljesparin keskinäisiin suhteisiin sekä heidän isäsuhteisiinsa. Veljesparien tiet kohtaavat yllättävällä tavalla, eikä tragedialtakaan vältytä.

On helppo ymmärtää, miksi juuri nämä kaksi elokuvaa on niputettu yhteen. Ne kun muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden.

Lyhytelokuvat Levyt ja valokuvat sekä Perintö

Elokuvateatteri Niagarassa Tampereella vielä 25. ja 26. toukokuuta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?