Länsilinjat on valmis kesän joukkoliikenneuudistukseen

Ylöjärvelle uusimmat bussit

Pian voimaan astuva Tampereen seudun joukkoliikenneuudistus näkyy Ylöjärvellä isosti. Uusien linjojen ja muuttuvan hinnoittelun lisäksi kaupunkilaiset saavat tottua busseihin, jollaisia ei Pirkanmaalla ole ennen nähty. Puolalaisvalmisteisissa autoissa uutta ovat niin tekniikka kuin designkin.
Loppukesästä Ylöjärvellä kurvaillaan tällaisissa busseissa. Finlaysonin Pesue-kuviointi koristaa Länsilinjojen uusien autojen penkkejä ja kylkiä. – Toinen valitsemamme design oli ajattoman tyylikäs Coronna, toimitusjohtaja Terhi Penttilä kertoo.

Loppukesästä Ylöjärvellä kurvaillaan tällaisissa busseissa. Finlaysonin Pesue-kuviointi koristaa Länsilinjojen uusien autojen penkkejä ja kylkiä. – Toinen valitsemamme design oli ajattoman tyylikäs Coronna, toimitusjohtaja Terhi Penttilä kertoo.

Ylöjärven ja Tampereen välisten bussilinjojen kilpailutuksen voittanut Länsilinjat tiedotti jo talvella, että se investoi kaupunkien väliseen liikenteeseen vajaat viisi miljoonaa euroa. Yhtiö hankki peräti 17 uutta linja-autoa, joista suurin osa otetaan käyttöön nimenomaan Ylöjärvellä.
Autoista 16 on Puolan Wroclawissa valmistettavia Volvoja. Ne eroavat Länsilinjojen nykyisestä kaupunkiliikennekalustosta monella tapaa.
– Sanoisin, että merkittävin ominaisuus on äärimmäisen tiukkojen Euro 6 -päästövaatimusten täyttäminen. Se tarkoittaa, että autot ovat huomattavasti ympäristöystävällisempiä kuin monet muut bussimme, toimitusjohtaja Terhi Penttilä kertoo.
– Lisäksi busseissa on led-valot, sivuikkunalinjat ovat tavallista korkeammat ja sisällä on usb-pistokkeet mobiililaitteiden latausta varten. Pieniä uutuuksia on todella paljon, hän alkaa luetella.
Uunituoreet linjurit saapuvat Suomeen portaittain kesän aikana. Autojen odotetaan kestävän käytössä noin 15 vuotta.
– Pitkä elinkaari oli tärkeä valintakriteeri, mutta huomioimme myös tarjolla olleiden autojen ominaisuudet suhteessa ajettaviin reitteihin. Tämän vuoksi Metsäkylän linjaa ei ajeta Volvolla, vaan uudella VDL-merkkisellä bussilla, Terhi Penttilä selvittää.

Finlayson näkyy sisällä ja ulkona

Länsilinjojen 17 uudesta autosta useimmat kurvailevat kesällä Ylöjärvellä.

Länsilinjojen 17 uudesta autosta useimmat kurvailevat kesällä Ylöjärvellä.

Täysin poikkeuksellista Länsilinjojen uusissa Volvoissa ovat niiden kuosit. Ne ovat tamperelaisen tekstiiliyritys Finlaysonin käsialaa.
Busseista osa on sisustettu Aini Vaarin vuonna 1958 suunnittelemalla Coronna-kuvioinnilla. Loppuja koristaa nykyisen Finlayson-suunnittelija Sami Vullin pesukarhukuosi Pesue.
Design näkyy penkkien verhoilussa, sisustuksen värivalinnoissa ja bussien kyljissä.
– Aloite läksi Länsilinjoilta muutama kuukausi sitten, Finlaysonin luova johtaja Petri Pesonen kertoo.
– He ehdottivat, että kaksi tamperelaista yritystä laittaisivat hynttyyt yhteen. Ajatukseen oli helppo suostua, koska tässä voittavat mielestäni molemmat osapuolet, hän jatkaa.
Terhi Penttilän mukaan designin tarkoituksena on tuoda väriä matkustajien arkeen. Kuoseista molemmat nähdään Ylöjärven liikenteessä kesän mittaan.
– Kesäkuussa käyttöön otetaan kolmiakseliset Coronna-bussit ja elokuussa Pesue-kuosilla varustetut kaksiakseliset autot.

Iso muutos jo kulman takana

Keskisen Pirkanmaan joukkoliikenteen järjestämistapa uudistuu kesäkuun kuudes päivä. Tuosta hetkestä eteenpäin Ylöjärven bussilinjat ja -aikataulut siirtyvät Tampereen kaupungin joukkoliikennelautakunnan hallintaan.
Koko kaupunkiseutua koskeva uudistus näkyy puutarhakaupungissa lisääntyneinä linjoina, muuttuneena hinnoitteluna ja useimmissa kaupunginosissa tiheämpinä vuoroina. Muutos on iso myös liikennöitsijälle.
– Vastuualueemme kapenee, kun vastaamme jatkossa pelkästään pyörien pyörittämisestä emmekä enää reiteistä, aikatauluista, lipuista tai liikenteen taloudellisesta tuloksesta. Kuljettajiemme on myös totuttava entistä useampiin aamu- ja viikonloppuvuoroihin, Terhi Penttilä kertoo.
– Mutta kyllä Ylöjärven liikennettä hoitaa mielellään. Kun kuulimme tarjouskilpailun voitosta, itku pääsi, Ylöjärveltä kotoisin oleva toimitusjohtaja hymyilee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?