Luottamus mahdollistaa tiiviin yhteistyön

matti_paakirjoitus_320x194pxlTampereen kaupunkiseudun kahdeksan kuntaa ovat saavuttaneet kestävän pohjan yhteistyölleen.
Seudun kuntien yhteistyö ei ole itsestäänselvyys. Tuoreessa muistissa on vielä ajat, jolloin Tampere piti itseään isäntänä ja jolloin kehyskunnat saivat pelätä isompansa oikkuja.
Kahdeksan kumppanuksen epäluuloiset välit heijastuivat muun muassa Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimintaedellytyksiin. Kehyskunnat pelkäsivät kuntayhtymän toimivan Tampereen hyväksi.
Tällä hetkellä koko kaupunkiseudulla veisataan uudenlaista virttä. Tampere on menettänyt paholaisen manttelin. Kehyskunnat ovat saaneet kohotettua itsetuntoaan, ja ne ovat saavuttaneet tasavertaiset asemat kellokkaan rinnalla.
Yhteistyö alkaa sujua tuloksellisesti.
Asiasta todistaa parhaiten juuri valmistunut Valtion ja Tampereen kaupunkiseudun kuntien välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus 2016–2019.
Seutujohtaja Päivi Nurminen esitteli viime viikon keskiviikkona sopimusta, joka tulee tässä kuussa jokaisen kunnallishallituksen ja kunnallisvaltuuston siunattavaksi.
Nurminen kiteyttää uuden sopimuksen annin ymmärrettävän konkreettisesti. Paperissa olevat yhteistyökohteet tarvitsevat seudun kunnilta merkittävän määrän rahaa, mutta valtio on investoinneissa mukana peräti sadalla miljoonalla eurolla. Myös Ylöjärven kaupungin edustajat pitävät valtion lupaamaa rahapottia kiitettävän suurena.
Sopimuksen hankkeiden toteutuminen merkitsee todellista piristysruisketta koko Tampereen kaupunkiseudulle. Hankkeiden toteuttaminen edellyttää tekeviä käsiä eli oikeaa työn tekemistä.
Tampereen kaupunkiseudun pärjäämisellä on suuri merkitys koko Suomen hyvinvointiin. Kansantaloudesta merkittävä siivu tahkotaan maan toiseksi suurimmassa kasvukeskuksessa.
Alueen kahdeksan kuntaa ovat oivaltaneet, että seudun elinvoiman hyväksi on tehtävä koko ajan töitä. Haasteita on esimerkiksi liikenneyhteyksien kehittämisessä. Erityisesti huomio kiinnittyy Tampere-Pirkkala-lentokentän toimintaedellytysten kohentamiseen. Lentokentän palveluvarustuksesta ovat kantaneet paljon huolta muiden muassa ylöjärveläiset yrittäjät, jotka harjoittavat voimakasta vientitoimintaa.
Seutu on löytänyt yhteisen sävelen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?