Yrittäjät vetoavat kaupunkiin ikäihmisten päivätoiminnan aktivoimisenpuolesta

Missä kaupungin palveluseteli viipyy?

Kolme ylöjärveläistä yrittäjää on odottanut jo kuukausikaupalla, että Ylöjärven kaupunki alkaisi antaa ikäihmisille tarkoitettuja päivätoiminnan palveluseteleitä. Riikka Salakari ja Annie Ylitalo ovat järjestäneet tilat palvelua varten ja suunnitelleet ohjelman vanhuksia ajatellen. He toivovat, että päivätoiminta pääsisi mahdollisimman pian täyteen vauhtiinsa.
Yrittäjät Riikka Salakari (oik.) ja Annie Ylitalo (vas.) ovat valmistautuneet ottamaan vastaan ikäihmisiä päivätoimintaan. Heitä kismittää, ettei Ylöjärven kaupunki ole vieläkään julkistanut palveluseteliä asiakkaita varten. Alice Aho (keskellä) kertoo vanhusten tykkäävän esimerkiksi yhteislaulutuokioista.

Yrittäjät Riikka Salakari (oik.) ja Annie Ylitalo (vas.) ovat valmistautuneet ottamaan vastaan ikäihmisiä päivätoimintaan. Heitä kismittää, ettei Ylöjärven kaupunki ole vieläkään julkistanut palveluseteliä asiakkaita varten. Alice Aho (keskellä) kertoo vanhusten tykkäävän esimerkiksi yhteislaulutuokioista.

Yrittäjät Riikka Salakari ja Annie Ylitalo ovat pettyneet Ylöjärven kaupungin perusturvaosaston saamattomuuteen ikäihmisten päivätoiminnan palvelusetelin toteuttamisessa.
Salakari ja Ylitalo ovat olleet valmiudessa ottaa vastaan ylöjärveläisiä vanhuksia päivätoimintaan jo viime vuoden loppupuolelta asti.
– Kaupungin terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahti kutsui meidät keskustelemaan viime vuonna mahdollisuuksistamme järjestää ikäihmisten päivätoimintaa paikkakunnalla. Tapaamisissa sovittiin muun muassa maksusitoumusten ja palvelusetelin käyttöön ottamisesta, he kertovat.
Yrittäjät vakuuttavat, että he ottivat heti kopin päivätoiminnan toteuttamisesta.
Riikka Salakari on vuokrannut Mikkolantien varresta runsaan sadan neliön suuruisen huoneiston, jonka hän on remontoinut päivätoiminnan vaatimuksia vastaavaksi.
– Nyt yritykseni pääomat ovat tyhjän päällä, kun kaupunki ei ole vastannut huutoonsa. Ylöjärvi ei ole markkinoinut ikäihmisten päivätoiminnan palveluseteliä. Asiassa vallitsee hyvin outo hiljaisuus, hän kummastelee.
Annie Ylitalo otti myös viime vuoden puolella sydämenasiakseen ikäihmisten päivätoiminnan resursoinnin.
– Olen mitoittanut henkilökuntani päivätoiminnan aktiivista pyörittämistä varten, hän sanoo.
– Olemme myös suunnitelleet päivätoiminnan päiväohjelmat. Vanhukset haluavat laadukasta ja monipuolista tekemistä, Ylitalo korostaa.

Passiivisuus suututtaa

Riikka Salakari ja Annie Ylitalo ovat olleet aktiivisesti yhteydessä niin terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahteen kuin kaupungin perusturvaosaston henkilökuntaan.
– Terveys- ja sosiaalijohtaja ei ole vastannut sähköposteihimme, he kummastelevat.
– Emme ole saaneet kysymyksiimme minkäänlaisia kunnollisia vastauksia, yrittäjät sanovat.
He vetoavat kaupungin johtoon, jotta se poistaisi pattitilanteen.
– Seisova tilanne ei ole yhdenkään osapuolen etu, Salakari ja Ylitalo korostavat.

Aktiivista tiedottamista

– Paljonko Ylöjärvellä on vanhuksia, jotka haluaisivat osallistua säännöllisesti päivätoimintaan? Salakari ja Ylitalo kyselevät.
Yrittäjät ovat vakuuttuneita siitä, että 33 000 asukkaan kaupungista löytyy kolmelle yksityiselle ikäihmisten päivätoiminnan tuottajalle jokaiseksi arkipäiväksi kunnollisen kokoinen ryhmä.
– Toimipaikkamme sijaitsevat otollisesti eri puolilla kaupunkiamme, he korostavat.
SiSeKo Oy toimii Siivikkalassa. Valkokultahoiva Oy sijaitsee Soppeenmäessä. Hoiva- ja avustuspalvelut Ylöjärvi Oy toimii Elovainiolla.
Riikka Salakari ja Annie Ylitalo toivovat, että Ylöjärven kaupunki kertoisi avoimesti kriteerit, joilla se antaa paikkakuntalaisille vanhuksille maksusitoumuksia ja mahdollisia palveluseteleitä päivätoimintaa varten.
– Meistä on ensiarvoisen tärkeää, että kaikki maksusitoumukseen tai palveluseteliin oikeutetut henkilöt tietäisivät mahdollisuutensa, yrittäjät vetoavat.
– Tiedämme kaikki, että Ylöjärvellä on paljon yksin asuvia vanhuksia. Päivätoiminta tarjoaisi ikäihmisille mielekästä tekemistä ja tärkeitä ihmisverkostoja. Moni nauttisi myös laadukkaasta ruokailusta, Salakari ja Ylitalo uskovat.

Kodinomaisuutta ja mielekästä puuhaa

– Vanhukset viihtyvät erinomaisesti päivätoiminnassa, kun ohjelma on monipuolinen, Riikka Salakari ja Annie Ylitalo tietävät kokemuksestaan.
Heidän mukaansa päivätoiminnan sisältö on rakennettava osallistujien ehdoilla.
– Vanhukset arvostavat paljon sitä, että he kohtaavat ikätovereitaan. Ihmiset kaipaavat juttukavereita, yrittäjät kertovat.
Salakari ihastelee vanhuksien pelaamisintoa.
– He rakastavat perinteisiä vanhan ajan pelejä. Myös modernit muistipelit ovat hyvin mieluisia, hän tarkentaa.
Ylitalon mukaan moni vanhus mielii keittiöaskareisiin.
– Pullan leipominen on kova juttu, hän mainitsee.
Ylitalo sanoo kevään saapumisen merkitsevän sitä, että moni vanhus haluaa laittaa siemeniä multapurkkiin.
– Kasvun ihmeen todistaminen on mainio juttu.
Salakari ja Ylitalo tietävät, että suuri osa päivätoimintaan osallistuvista haluaa saunoa.
– Ulkoileminen saa aina suurta kannatusta. Luonnossa liikkuminen ruokkii ihmisten kaikkia aisteja, he muistuttavat.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?