Pro Räikkä laittaa talovanhuksen kuntoon

Komean kaupungintalon vieressä kököttävä Räikkä halutaan remontoida vihdoinkin paraatikuntoon. Hanketta varten perustetaan Pro Räikkä -yhdistys, jonka perustava kokous pidetään vielä tänä keväänä. Puuhanaisena on kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, tuore Räikän fröökynä Leena Joensivu.

Leena Joensivu heittäytyy Räikän kunnostamisen puuhanaiseksi. – Nyt me ylöjärveläiset voimme osoittaa ja todistaa yhteistyökykymme.

Leena Joensivu heittäytyy Räikän kunnostamisen puuhanaiseksi. – Nyt me ylöjärveläiset voimme osoittaa ja todistaa yhteistyökykymme.

Leena Joensivu ja Minna Sorsa ovat ottaneet Räikän kunnostamisen sydämenasiakseen.
Puuhanaiset ovat valmistelleet kansalaishanketta, jonka turvin Ylöjärven keskustassa oleva arvorakennus laitettaisiin vihdoinkin kuntoon.
– Tosiasia on, ettei Ylöjärven kaupungilla ole taloudellisia mahdollisuuksia remontoida Räikkää, Joensivu ja Sorsa korostavat.
– Olemme kypsytelleet jo jonkin aikaa yhdistystä, joka ottaisi kerrallaan yhden ylöjärveläisen kohteen kunnostamisen työsarakseen, he lisäävät.
Ensimmäiseksi kohteeksi on valittu Räikkä. Seuraavana kohteena voisi olla Haveri.
– Pro-yhdistyksen päätavoitteena on vahvistaa ylöjärveläisten me-henkeä ja koota ihmiset, yhteisöt sekä yritykset laajalla rintamalla hyvien hankkeiden taustavoimiksi, Joensivu ja Sorsa sanovat.
Heidän mukaansa kohteista ei ole puutetta.

Yhteistyötä ja talkoita

Puuhanaiset uskovat, että Ylöjärven kaupunkikin on jollakin rahasummalla mukana Räikän kunnostamisessa.
– Etsimme joukolla muita mahdollisia rahoittajia ja yhteistyökumppaneita, Joensivu ja Sorsa kertovat.
– Kaupunkilaiset ja yritykset voivat osallistua esimerkiksi materiaali- ja työpanoslahjoituksin, he tarkentavat.
– Uskomme, että jokaiselle halukkaalle kumppanille löytyy sopiva osallistumistapa, naiset luottavat.

Osaajia takuumiehiksi ja -naisiksi

Pro Räikän voimaksi ollaan perustamassa hallitusta ja neuvottelukuntaa.
Leena Joensivu pitää ykkösasiana sitä, että uusi yhdistys saa vastuunkantajikseen aktiivisia, ahkeria ja sitoutuneita paikkakuntalaisia.
– Tiedämme, että kaupunkimme 33 000 asukkaan joukossa on iloisen paljon eri elämän osa-alueiden huippuosaajia, hän toteaa.
– Nyt hyvien tyyppien haku on kohdistettava muun muassa talouden, rakentamisen, entisöinnin, saneeraamisen, tieteen, taiteen, kirjallisuuden sekä musiikin huippuosaajiin.

Hyvä tapa juhlistaa juhlavuotta

– Räikän kunnostaminen on loistava hanke Suomen 100-vuotisjuhlaa varten, Leena Joensivu sanoo.
Hän pitää täysin realistisena aikataulua, jossa hirsitalovanhus saa uuden elämän tämän ja ensi vuoden aikana.
– Kaikkihan on kiinni meidän ylöjärveläisten tahdosta. Toivottavasti meillä on sisua, Joensivu kannustaa.
– Saamme Räikästä todellisen kaupunkilaisten yhteisen kokoontumistilan, jolle on varmasti luvassa paljon käyttöä, Leena Joensivu pohtii.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?