Intoa ja paloa

Kehitysvammaisteatteri La Strada sai uuden Taidepesän Tampereelta.

Tamperelainen elokuvateatteri Pirkka koki talven aikana muodonmuutoksen. Siitä tuli kehitysvammaisteatteri La Stradan Taidepesä.
La Stradaa luotsaavan Anu Panulan äänestä ei tarvitse etsimällä etsiä innostuksen sävyä. Panula kertoo teatteristaan niin, että kuulijakin vakuuttuu sen tarpeellisuudesta.
Kaikki sai alkunsa vuosia sitten kehitysvammaisten taideverstaalla. Kun Panulan pesti verstaan ilmaisutaidon ohjaajana päättyi, hän tiesi, että on oman teatterin aika.
Toukokuussa 2009 Panula perusti La Stradan.
− Meillä oli niin nastaa jo taideverstaalla, joten halusin jatkaa. Myös kehitysvammaisilla on oikeus itsensä ilmaisemiseen teatterin keinoin. La Stradassa he tutustuvat teatterin eri lajeihin: komediaan, laulunäytelmään, runouteen, Panula kertoo.
Tällä hetkellä vakituisia näyttelijöitä on kahdeksan. Osa porukasta oli mukana jo taideverstaalla, osa on liittynyt kööriin myöhemmin. Aluksi harjoituksia oli kerran viikossa, nyt kaksi tai kolme kertaa.
Tällä hetkellä ohjelmistossa on Elämänjanoinen Jack. Se yhdistää kaksi aiempaa La Stradan esitystä. Elämänjano rakentui Helena Haaviston eli Panulan äidin herkkien runojen varaan. Painu pois Jack puolestaan oli iskelmäkavalkadi, jossa teatterilaiset esittivät 1950-, 1960- ja 1970-lukujen hitti-iskelmiä.
− Jokainen voi keksiä yhteyden näiden kahden teoksen välille, Panula sanoo.
Hän kehuu näyttelijöidensä innostusta ja paloa. Se saa teatterinjohtajankin jaksamaan.

 

Elämänjanoinen Jack La Stradan Taidepesässä (Pirkankatu 18, Tampere), viimeiset esitykset 17., 20., 26. ja 28. helmikuuta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?