Turvattomuuden tunne voisi kasvaa poliisiaseman sulkemisen jälkeen

Vaarana tutkinta-aikojen pidentyminen

Rikostilastojen mukaan Ylöjärvellä tehtävät rikokset eivät ole ainakaan vähenemään päin. Siksi puutarhakaupungissa ei katsota kovin hyvällä poliisihallituksen ja sisäministeriön kaavailuja Ylöjärven poliisiaseman lakkauttamisesta.
Erityisesti vapaa-ajanasuntoihin tehdyt murrot vähenivät viime vuonna varsin rutkasti Ylöjärvellä edellisvuoteen verrattuna.

Erityisesti vapaa-ajanasuntoihin tehdyt murrot vähenivät viime vuonna varsin rutkasti Ylöjärvellä edellisvuoteen verrattuna.

Johtotehtävissä Ylöjärven poliisiasemalla työskentelevä ylikonstaapeli Arto Niemelä on varma, että esimerkiksi rikosten tutkinta-ajat kasvaisivat, mikäli Ylöjärvellä ei olisi omaa poliisiasemaa.
Ylöjärvellä työskentelevät poliisit tuntevat hyvin niin sanotut poliisin vakiasiakkaat, jotka työllistävät poliisia tasaisella tahdilla. Näiden ihmisten tavoittaminen vaikeutuu, mikäli poliisiasema katoaa puutarhakaupungista.
– Nykyään tiedämme aika hyvin, missä nämä ihmiset liikkuvat, vaikka heillä on usein vain postilokero-osoite ja puhelimessa prepaidliittymä. Tilanne vaikeutuu huomattavasti, mikäli näitä henkilöitä yritetään jatkossa tavoittaa kuulusteluihin esimerkiksi Tampereelta tai Nokialta käsin, Niemelä selvittää.
Poliisiasemilla asioiden hoitaminen käy ylöjärveläisille kovin mutkikkaaksi, mikäli heidän omalla paikkakunnallaan ei ole poliisin toimipistettä.
– Sen jälkeen saa mennä Näsijärven länsipuolta Virroille saakka ennen kuin tulee ensimmäinen poliisiasema vastaan. Lännessä lähin poliisiasema on sitten Ikaalisissa, Niemelä kuvailee.

Poliisien määrä kentällä ei kasva

Tutkimusten mukaan suomalaisten turvallisuudentunne on heikentynyt viime kuukausina. Arto Niemelä uskoo, että Ylöjärvellä turvallisuudentunne huonontuu yhä, jos kaupungista viedään poliisiasema.
– Meillä käy poliisiasemalla paljon ihmisiä keskustelemassa asioista ja purkamassa mieltään. Tämä mahdollisuus uhataan nyt viedä pois. Tämäkö on hallituksen vastaus turvallisuudentunteen vähenemiseen? Niemelä ihmettelee.
Niemelä ei myöskään usko, että poliisiasemien sulkemisesta saatavilla säästöillä saadaan kaduille nykyistä enemmän poliiseja.
– On höpöpuhetta, että Ylöjärven poliisiasemaan menevillä kiinteillä kuluilla voitaisiin palkata lisää poliiseja. Tiedän, että yhä isompiin yksiköihin siirryttäessä on helppo tiputtaa tutkijoita pois, Niemelä sanoo.
Hänen mukaansa poliisiin kohdistuneet aiemmat säästötoimet ovat näyttäneet, etteivät säästöt ole kasvattaneet poliisien määrää kenttätyössä.
– Erilaisia kevennyksiä on tehty, mutta yhtään poliisia ei ole esimerkiksi tänne Pirkanmaan läntiselle alueelle tullut lisää. Poliisien määrä Suomessa vähenee vielä monella sadalla, jos mitään kohennusta nykymenoon ei saada, Niemelä toteaa.

Kaupunki vastustaa lakkauttamista

Puutarhakaupungissa odotellaan jännittyneinä, saako Asemantiellä palveleva poliisiasema jatkaa toimintaansa.

Puutarhakaupungissa odotellaan jännittyneinä, saako Asemantiellä palveleva poliisiasema jatkaa toimintaansa.

Ylöjärven kaupunki ilmoitti viime viikolla vastustavansa Ylöjärven poliisiaseman lakkauttamista. Kaupunki esittää toimipisteen toiminnan jatkamista nykyisessä laajuudessa.
Ylöjärven kaupunki huomauttaa kannanotossaan, että puutarhakaupungin asukasmäärä on jatkuvassa kasvussa. Näin ollen lupapalvelujen tarve Ylöjärvellä kasvaa jatkuvasti.
Ylöjärven kaupungin mukaan koko läntisen ja luoteisen Tampereen kaupunkiseudun asukkaiden poliisin lupapalvelujen keskittäminen Tampereelle heikentäisi olennaisesti alueen asukkaiden lupapalvelujen saatavuutta.
Kaupunki huomautti lisäksi, että Ylöjärven toimipisteen säilymisellä on vaikutusta asukkaiden yleiseen turvallisuudentunteeseen.

Huumausaineet näkyvät rikostilastoissa

Poliisilla oli Ylöjärvellä viime vuonna 4 404 hälytystehtävää. Tehtäviä oli noin neljä prosenttia enemmän kuin vuonna 2014.
Rikoslakirikosten määrä nousi vajaalla neljällä prosentilla 1 943 rikokseen. Puutarhakaupungissa tapahtuneista rikoslakirikoksista selvitettiin melko tarkalleen puolet. Tutkinta-aika nousi keskimäärin 104 vuorokauteen.
– Tutkinta-aikaa pidentävät yksittäistapaukset, joissa jokin keskusrikospoliisin äskettäin ottama dna-näyte osuukin Ylöjärvellä vuosia sitten jonkin jutun tutkinnan yhteydessä otettuun dna-näytteeseen. Silloin juttu avataan Ylöjärvellä uudelleen ja tutkinta-ajaksi tulee useita vuosia, ylikonstaapeli Arto Niemelä selvittää.
Omaisuusrikoksia oli Ylöjärvellä viime vuonna 854. Näiden rikosten määrä väheni noin seitsemällä prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Varkaudet vähenivät lähes 33 prosentilla 357 varkauteen. Ryöstöjä tehtiin viime vuonna kuusi kappaletta eli puolet enemmän kuin vuonna 2014.
Väkivaltarikoksia tehtiin viime vuonna 140, joka määrä on 15 väkivaltarikosta enemmän kuin vuotta aiemmin. Pahoinpitelyrikoksia oli 135. Tämä määrä on puolestaan 14 pahoinpitelyä vähemmän kuin vuosi sitten. Henkirikosten yrityksiä Ylöjärvellä oli viime vuonna kolme kappaletta ja raiskausrikoksia oli kaksi. Raiskausrikosten määrä puolittui edellisvuoteen verrattuna.
Murrot vapaa-ajanasuntoihin vähenivät selvästi. Vuonna 2014 tunkeuduttiin luvatta 54 vapaa-ajanasuntoon, kun taas viime vuonna vastaavia tapauksia oli vain kahdeksan kappaletta.
– Vuonna 2014 jatkui edellisenä vuonna alkanut mökkimurtojen sarja, jonka tekijä saatiin kiinni helmikuussa. Yhdelle ja samalle kaverille merkittiin 41 murtotapausta, mikä selittää tilastomuutoksen, Arto Niemelä kertoo.
Rattijuopumusten määrä kasvoi viime vuonna viidenneksellä edellisvuoteen verrattuna. Poliisi nappasi viime vuonna Ylöjärven liikenteestä 104 rattijuoppoa.
Ylöjärvellä poliisia työllistivät viime vuonna jälleen aiempaa enemmän huumausainerikokset. Niiden määrä kasvoi edellisvuoden 35:stä 62:een. Kasvua oli siis noin 77 prosenttia.
– Ratista kärähti kymmenkunta huumausaineen vaikutuksen alaisena ajanutta. Suurin osa huumausainerikoksista oli kannabiksen käyttörikoksia. Lisäksi yksittäisiä kannabisviljelmiä löytyi aina välillä, Arto Niemelä kertoo.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?