Makea voitto kostautui seuraavana päivänä

Jääkiekon II-divisioonassa pelaava Ylöjärven Uplakers kaatoi lauantaina sarjakärjen mutta hävisi heti seuraavana päivänä rumasti Ruovedellä.
Uplakersin hyökkääjä Khelil Gort iski ottelun voittomaaliksi jääneen ylöjärveläisten kolmannen osuman kärkikamppailussa Hoki Klupi Hyvinkäätä vastaan.

Uplakersin hyökkääjä Khelil Gort iski ottelun voittomaaliksi jääneen ylöjärveläisten kolmannen osuman kärkikamppailussa Hoki Klupi Hyvinkäätä vastaan.

Lauantaina Uplakers isännöi lohkoa johtavaa Hoki Klupi Hyvinkäätä.
Uplakers taisteli hienosti ja ratkaisi ottelun edukseen toisessa erässä, jonka aikana ylöjärveläiset iskivät ottelun kaikki kolme osumaansa. Reilun kolmen minuutin sisällä syntyneistä osumista vastasivat Lassi Niemenmaa, Joonas Lehto ja Khelil Gort.
Avauserässä kerran osunut
H. K. H. tuli kolmannessa erässä vielä maalin päähän kotijoukkueesta, mutta Uplakersin puolustus kesti vieraiden loppukirin.
Jiri Kumpuvaara torjui kotijoukkueen verkolla komeasti 46 laukausta. Myös vieraiden veskari Julius Kivinen oli melkoisessa tulituksessa. Hänelle merkittiin 49 torjuntaa.
Upea voitto sarjakärjestä taisi suoristaa Uplakersin pelaajien selät, sillä seuraavana päivänä ylöjärveläiset esiintyivät erittäin heikosti vierasottelussa Ruoveden Seurakunnan Atleetteja vastaan.
Viidentenä sarjassa oleva RuoSkA selätti Uplakersin 6–1.
Vielä avauserän jälkeen peli oli tasan 1–1, mutta toisessa ja kolmannessa erässä tahdin määräsi kotijoukkue.
Ruoveteläisten Matias Salmela ja Aku Tervala iskivät kaksi maalia mieheen. Ylöjärveläisten ainoan osuman viimeisteli Lassi Niemenmaa.
Ottelun vieraiden verkolla aloittanut Jiri Kumpuvaara teki tilaa Emil Aspille kuudennen takaiskun jälkeen.
Uplakers jatkaa sarjassa kolmantena kahden pisteen päässä toisena olevasta Kangasalan Kisa-Eaglesista. Uplakersilla on jäljellä kaksi ja Kisa-Eaglesilla yksi runkosarjaottelu.
Uplakers pelaa runkosarjan loppuun ensi viikonloppuna vieraskaukaloissa. Vastassa ovat Hämeenkyrön Hokkarit ja mänttäläinen Koillis-Pirkan Kiekko.
Voitot näistä otteluista nostaisivat Uplakersin runkosarjassa sijalle kaksi. Toinen sija toisi automaattisesti paikan välieriin. Kolmannelle sijalle jäävä joukkue joutuu aloittamaan pudotuspelinsä jo puolivälieristä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?