YIlveksen voittoputki katkesi

Ylöjärven Ilveksen viiden ottelun mittainen voittoputki naisten Futsal-Liigassa meni poikki, kun A. C. Estudiantes kaatoi ylöjärveläisryhmän perjantaina Tampereella maalein 4–1.
YIlveksen Rosa Siren (7) pyrkii karkuun ACEn Kreta Karttuselta. (Kuva: Esa Norvia)

YIlveksen Rosa Siren (7) pyrkii karkuun ACEn Kreta Karttuselta. (Kuva: Esa Norvia)

Kotijoukkue puolusti tarkasti ja oli hyökkäyspäässä vieraita onnekkaampi. YIlves käytti koko pelaajamateriaaliaan, eikä saanut otteisiinsa aiemmin nähtyä terävyyttä.
Jo ensimmäisen jakson alku näytti, että korkealta prässäävä ACE on vaikea vastus kolmella kentällisellä otteluun lähteneelle YIlvekselle. Avausjaksolla ei kuitenkaan nähty laadukkaita maalipaikkoja, vaikka yksi täysosuma näkikin päivänvalon.
Avausmaali syntyi vaarattomalta näyttäneen tilanteen päätteeksi, kun ACEn Susanna Savijoki laukoi oikealta laidalta pallon torjunnan kautta maaliin.
YIlves ei saanut toisellakaan jaksolla aikaiseksi kunnollista rynnistystä. Kotijoukkue sen sijaan loi maalipaikkoja, kun YIlveksen puolustus rakoili.
ACE siirtyi kahden maalin johtoon ajassa 27.27, kun Sini Lauermaa laukoi kaukaa puolustuksen katveesta pallon maaliin.
Vain vajaa minuutti myöhemmin ACEn Jonna Hyvärinen veivasi laukaisutilan itselleen ja siirsi kotijoukkueen jo kolmen maalin karkumatkalle.
YIlveksen kavennusmaali syntyi vasta ajassa 37.10. Rosa Siren viimeisteli osuman sen jälkeen, kun ACEn maalivahti torjui Sirenin ensimmäisen laukauksen eteensä.
YIlves otti osuman jälkeen käyttöönsä lentävän maalivahdin ja sai aikaiseksi muutaman vaarallisen laukauksen. YIlveksen riskipeli kääntyi kuitenkin kotijoukkueen eduksi, kun ACE onnistui hyödyntämään pallonriiston.
YIlves jatkaa edelleen sarjan nelospaikalla. Ylöjärveläisryhmä kohtaa seuraavaksi kaikki edellään sarjataulukossa olevat joukkueet. Härkäviikot alkavat tuoreen cupmestarin, Golden Futsal Teamin kohtaamisella Ylöjärvellä ensi lauantaina kello 16.

YIlves FS hukkareissulla

Futsalin Kakkosessa pelaava Ylöjärven Ilveksen miesten edustusjoukkue kärsi 7–2-tappion Pihlavan Työväen Urheilijoille Porissa.
Porilaisryhmä oli saanut jalkeille vahvan joukkueen, kun taas ylöjärveläiset olivat lauantain aamupelissä matkassa reilusti kevennetyllä kokoonpanolla.
Vaikeista lähtökohdista huolimatta YIlves avasi ottelun maalihanat, kun Otto Hiltunen taituroi 0–1-vierasjohdon. Peli jatkui tasaisissa merkeissä, mutta YIlveksen huolimaton pelaaminen ensimmäisen jakson lopussa aiheutti puolustuspäähän vaikeita tilanteita, joista PTU rankaisi kolmesti ennen puoliaikaa.
Ylöjärveläiset kavensivat heti toisen jakson alussa Tero Niemisen osumalla. PTU siirtyi kuitenkin 4–2-johtoon vai reilu minuutti kavennuksen jälkeen. Toisen jakson puolivälissä tullut 5–2-osuma masensi lähes lopullisesti YIlveksen.
YIlves yritti vielä lopussa riskillä saada pisteitä kotimatkalle, kun maalivahti Joonas Mikkola vaihdettiin kenttäpelaajaan. Ylivoimapeluutus toi vieraille muutaman vaarallisen tekopaikan, mutta maaliviivan yli palloa ei saatu.
Lopussa PTU teki vielä kaksi maalia ylöjärveläisten tyhjään verkkoon.
Huipputasainen sarja jatkuu YIlveksen osalta viikon päästä Pirkkalassa. YIlveksen seuraava kotiottelu on urheilutalolla 13. helmikuuta kello 14. Silloin Ylöjärvellä vierailee toinen porilaisjoukkue Musa/2.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?