Ylöjärven kaupunginvaltuuston vuoden ensimmäisessä kokouksessa käytiin sananvaihtoa, joka oli kiivaudessaan poikkeuksellista. Valtuutettu Matti Ylitalon (Y2001+) erottaminen lautakunnista oli asia, joka poiki kärkkäitä sanavalintoja eri puolilta salia.

Valtuutettu Matti Ylitalon (Y2001+) erottaminen lautakunnista poiki maanantaina erittäin harvinaisen tilanteen. Kaupunginvaltuuston kokous keskeytettiin, jotta kaupunginhallitus pystyi kokoontumaan asian tiimoilta ylimääräiseen kokoukseen.
Erottamisasiaa pohjustanut Katja Luojus (kok.) arvosteli paitsi Ylitalon somekirjoittelua, myös miehen yleistä sopivuutta päättäjäksi. Pitkän avauspuheenvuoron pitänyt kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että syynä hankalalle ja kiusalliselle tilanteelle oli yksinomaan Ylitalo itse.
– Pyysimme Ylitalolta selvitystä, emmekä sitä saaneet. Useat luottamushenkilöt ovat nostaneet keskustelua tällaisen toiminnan aiheuttamasta epäluottamuksesta, Luojus sanoi.
– Viikko sitten jatkoimme valtuustoaloitteen valmistelua ja kävimme aiheesta arvokeskustelua puheenjohtajakokouksessa. Ylitalo osallistui kokoukseen ensi kertaa. Aiemmin hänellä ei ole ollut kiinnostusta osallistua poliittisiin kokouksiin, joissa valmistellaan yhteisiä, kaupunkilaistemme asioita, hän latasi.
Luojuksen mukaan Ylitalo käyttäytyi valmistelevassa kokouksessa aggressiivisesti. Lisäksi kurulainen rikkoi yhteistä sopimusta siitä, ettei aloitteesta kerrota julkisuuteen ennen aikojaan.
Ylitalo julkaisi tiedon erottamisaloitteesta kotisivuillaan samana iltana, kun päätös siitä tehtiin. Hän vertasi asiaa valmistelleita kanssapäättäjiään Adolf Hitleriin.
– Tällainen toiminta ei käsittääkseni voi vahvistaa luottamusta eikä ylöjärveläisten poliitikkojen julkisuuskuvaa, Luojus paheksui.
Selvityspyyntö tulee, ehkä valituskin
Matti Ylitaloa Luojuksen kommentit kiukuttivat. Mies jätti kokoomuslaisen väitteistä selvityspyynnön.
Ylitalon mukaan osa Luojuksen sanomisista sisälsi valheita ja loukkauksia.
– Olen käynyt joka ikisessä kokouksessa, tehnyt eniten aloitteita, käyttänyt satoja tunteja omaa vapaa-aikaani kuntalaisten parhaaksi sekä toiminut luottamustehtävässäni aktiivisesti, kurulainen kommentoi.
Kokouksen jälkeen Ylitalo kritisoi myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajaa Leena Joensivua (sd.). Ylöjärvi 2001+ -ryhmää edustava päättäjä harkitsee tekevänsä valituksen Joensivun ”aloittelijamaisesta virheestä”.
– Puheenjohtaja jätti kokouksessa huomioimatta kannatetun ehdotukseni. Ehdotin, että tilapäisen valiokunnan tulisi muodostua niistä ihmisistä, jotka eivät allekirjoittaneet aloitetta erottamisestani. Muut ovat ryhmään mielestäni moraalisesti jäävejä.
Ylitalon ehdotus sivuutettiin, koska kokousjärjestyksen mukaan hänen olisi pitänyt ehdottaa konkreettisesti joitakuita henkilöitä. Ylitalo ei tätä voinut tehdä, koska hän sai aloitteen allekirjoittajien nimet tietoonsa vasta kokouksen jälkeen.
Valtuusto tuomitsi, poliisi ei
Lähes kaikki valtuustoryhmät tuomitsivat yksiselitteisesti Ylitalon somekirjoittelun ja käytöksen päättäjänä. Jussi Kytömäen (vihr.) mukaan Ylitalo ohjeisti kirjoituksessaan tappamaan ihmisiä, mitä ei vihreän päättäjän mielestä pidä missään nimessä hyväksyä.
Pertti Johanssonia (Y2001+) erotusaikeet puolestaan pännivät.
– Onko valtuusto muka oikea instanssi tuomitsemaan ihmistä? Poliisi ei Mattia tuominnut, hän huomautti.
Katso myös: Matti Ylitalo lähellä potkuja
Hyvä, että asia puidaan läpikotaisin. Erittäin koomista on se, että Ylitalo syyttää ihmisiä moraalittomiksi käsittämättä itse, mitä moraali tarkoittaa. Vaikka lain vastaista rikosta ei ole tapahtunut, se ei poista kaikkea sitä negatiivista virettä ja – julkisuutta, mitä Ylitalon toiminta on sekä kaupungille että koko maalle tuonut. Sananvapauteen vetoamalla osoitetaan oma ymmärtämättömyys, sillä se kertoo vain sen, että ei ymmärretä, mitä sananvapaus tarkoittaa, mitä se vaatii ja minkälaisen vastuun se tuo tullessaan. Ihmiseltä, joka pitää hyvänä tietolähteenä MV-lehteä, ei tätä voi enää vaatiakaan, mutta silloin ymmärryksen pitäisi riittää pitämään oma suu supussa ja sormet pois näppäimistöltä. Ei siksi, että rajattaisiin SANANVAPAUTTA, vaan siksi, että ei tee itsestään narria kaiken kansan edessä.
Kyllä tämän lapsen pitäisi lopettaa kuntalaisten ”parhaaksi ” tekeminen.