Valtuustoryhmät: luottamus on mennyt

Matti Ylitalo lähellä potkuja

Kurulainen kaupunginvaltuutettu Matti Ylitalo (Y2001+) on saamassa potkut kaikista valtuuston alaisista luottamustehtävistään. Harvinaisen irtisanomisen perusteena pidetään miehen käytöstä sosiaalisessa mediassa.
Matti Ylitalon (Y2001+) ura päättäjänä uhkaa ottaa takapakkia. 45 kaupunginvaltuuston 51 jäsenestä allekirjoitti aloitteen, joka vaatii miehen erottamista kaikista valtuuston alaisista lautakunnista. Kurulaisen asema valtuutettuna ei ole uhattuna.

Matti Ylitalon (Y2001+) ura päättäjänä uhkaa ottaa takapakkia. 45 kaupunginvaltuuston 51 jäsenestä allekirjoitti aloitteen, joka vaatii miehen erottamista kaikista valtuuston alaisista lautakunnista. Kurulaisen asema valtuutettuna ei ole uhattuna.

Viime vuoden lopulla somessa kohahduttaneen Ylitalon kohtaloa käsiteltiin kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina. Yhtä vaille kaikki valtuustoryhmät toivat julki tyytymättömyytensä kurulaisen toimintaan.
Ylitalo kirjoitti marraskuussa Facebookiin päivityksen, jonka epäiltiin sisältäneen rasistista vihapuhetta ja väkivallalla uhkailua. Kaupunginhallitus pyysi valtuutetulta selvitystä kirjoituksesta, mutta Ylitalo ei tätä suostunut antamaan.
Kaupunginvaltuuston piti maanantaina vain keskustella tapauksesta, mutta se päätyikin esittämään Ylitalolle seuraamuksia. Lähes kaikkien valtuutettujen allekirjoittama aloite vaati, että kurulainen erotetaan kaikista niistä lautakunnista, joissa hän on jäsenenä.
Erottamisaie käsiteltiin pikavauhtia ja kiireellisenä. Vauhdikkaan prosessin päätteeksi perustettiin tilapäinen valiokunta valmistelemaan potkuja. Valiokuntaan kuuluvat Leena Joensivu (sd.), Tuomo Kaminen (ps.), Riitta Vilen (kok.), Tapani Tienari (kok.) ja Pekka Hietaniemi (kesk.).
Lopullisesti Ylitalon luottamus ratkaistaneen kaupunginvaltuuston kokouksessa huhtikuussa.

”Kyse käytöksestä, ei mielipiteistä”

Matti Ylitalo on asukaslautakunnan varapuheenjohtaja, tarkastuslautakunnan varajäsen ja kaupunginvaltuuston suhteellisten vaalien vaalilautakunnan jäsen. Valtuustolla on kuntalain mukaan oikeus erottaa Ylitalo kaikista näistä tehtävistä, mikäli se kokee, että valtuutettu on menettänyt luottamuksensa.
Lukuisissa asiasta pidetyissä puheenvuoroissa korostettiin, että kyse oli nimenomaan luottamuspulasta.
– Tässä ei olla puuttumassa Ylitalon mielipiteisiin vaan päättäjälle sopimattomaan käytökseen. Valtuustoryhmämme mielestä Matti Ylitalo on menettänyt valtuuston luottamuksen, Pasi Kallio (sd.) totesi.
Ylitalo puolustautui julkisuudessa jo ennen kokousta toteamalla, että kyse oli hänen mielestään törkeästä sananvapauden rajoittamisesta. Mies korosti, että hän teki kirjoituksen vapaa-ajallaan ja että hän ei rikkonut teollaan mitään lakia.
Ylitalon entisen puolueen, perussuomalaisten, ryhmänjohtaja Mauri Heiska nollasi nämä kommentit puheenvuorossaan seuraavasti:
– Ylitalo viittaa mielellään sananvapauteen, mutta sananvapaudella ei ole mitään tekemistä tällaisen syyttelyn ja vihapuheen kanssa.
– Näemme, että kaupunginvaltuutetulta odotetaan tervettä harkintaa, sivistynyttä käytöstä ja mietittyä järjen käyttöä. Ylitalo ei ole täyttänyt mielestämme yhtäkään näistä kriteereistä. Hänet pitää erottaa vähintäänkin luottamustehtävistään lautakunnista.

Kolme äänesti tyhjää

Ylitalon kokouksessa saama tuki jäi vähäiseksi. Kun erottamisen kiireellisyydestä äänestettiin, miehen taakse asettui ainoastaan puoluetoveri Pertti Johansson. Keskustan Minna Sarvijärvi, Virpi Ukonmäki ja Elisa Niemelä äänestivät tyhjää.

Lisää aiheesta sivulla kuusi.

Yksi kommentti

  1. Tapani Homelius

    Perussuomalaiset toimivat ryhdikkäästi. Ylitalo-show alkoi jo silloin, kun Savion tilalle kaupunginhallitukseen valittiin joku muu. Politiikassa ei ole syytä pahoittaa mieltään tappioista, vaan ottaa niistä opiksi. Voidaan vain kuvitella sitä prosessia, mikä olisi seurannut, jos Ylitalo olisi valittu kaupunginhallitukseen ja kirjoituksia jouduttaisiin selvittelemään kaupunginhallituksen jäsenen osalta. Perussuomalaiset olivat kaukaa viisaita ja havaitsivat potentiaaliset suuret ongelmat.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?