​Etta syötti Ryhdin maanrakoon

Ettan murskaava syöttöpeli ja joukko vaivoja olivat syynä siihen, että Ryhdin lentopallonaiset eivät tuoneet sunnuntain Oulun reissulta kotiin pistettäkään.

Etta oli parempi lukemin 3–0 (25–11, 25–15, 25–13). Kotijoukkue syötti ottelussa 15 ässää ja teki ainoastaan neljä virhettä.
– Vastustaja olisi tuolla pelillä kaatanut minkä tahansa sarjan joukkueista. Heidän syöttönsä lähti kulkemaan, ja me emme pystyneet siihen vastaanotollamme reagoimaan, Ryhdin päävalmentaja Heikki Kosonen harmitteli.
Ryhdin pelaajat olivat pelanneet edellisenä päivänä voitokkaan A-tyttöjen turnauksen Valkealassa, mutta Kosonen ei uskonut jalkojen painavan. Sen sijaan Sonja Laitisen puuttuminen, Liinu Kainulaisen pieni käsivamma, Juuli Rusasen polvivaiva, Kiia Sylvelinin kipuillut olkapää sekä Emilia Raappanan kuumeilu painoivat.
– Lopputuloksen kannalta tämä oli merkityksetön peli, sillä jatkosarjaan menemme. Tyttöjen oli kuitenkin hyvä nähdä, että junioripeleissä riittää tietty taso mutta aikuisten peleissä ei. Ottelu oli hyvää oppia siitä, että jokainen pallokosketus on merkityksellinen, Kosonen totesi.
Lauantaina joukkue oli voittanut koko A-tyttöjen turnauksen ja noussut A-pooliin. Ryhti taistelee siis A-tyttöjen SM-kullasta.
Ryhdin pelit kovia joukkueita vastaan jatkuvat, sillä puolentoista viikon kuluttua se pelaa kotisalissaan joensuulaista Nice Teamia  ja kuopiolaista PuWoa vastaan.
Nice Teamilla on riveissään kaksi ulkomaalaisvahvistusta, ja kuopiolaiset ovat saaneet lisävoimaa joukkueeseen liittyneestä yleispelaajasta Elina Salomäestä. Salomäki on pelannut alkukauden Teneriffalla.
– Yleisön kannattaa tulla pelejä katsomaan. Meillä on niissä sana sanottavana. Voimme haastaa molemmat ja hyvänä päivänä jopa voittaa, Kosonen lupasi.​

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?