Tuleeko Pitkämäestä uusi Alafrantti?

Pian on taas se aika, kun urheilevan Suomen silmäätekevät keikistelevät joukolla kameroiden edessä. Se aika, jota varten Teemu Selänne kiillottaa pepsodenthymynsä, Pertti Alaja vahaa viiksensä ja Jari Litmanen vaihtaa tukkaansa öljyt.
Niin, Suomen Urheilugaala tulee taas.

Petri KarvinenOlipa itse tapahtumasta mitä mieltä tahansa, yhdessä seikassa sen arvokkuutta ei voine kiistää. 1940-luvulta lähtien myönnetty Vuoden urheilijan titteli kiinnostaa kansaa myös huippu-urheilupiirien ulkopuolella.
Toki on heitäkin, joiden mielestä urheilijoiden vertailu on jonninjoutavaa ajanhukkaa. Ja eiväthän he aivan väärässä ole. Mutta hauskaa ajanhukkaa se ainakin on – joten hukataanpa aikaa tälläkin palstalla!
Väitän, että ilmassa leijailee farssin ainekset. Koska olympia- tai MM-menestystä niinsanotuissa perinteisissä lajeissa ei viime vuonna tullut, valinnasta uhkaa tulla tökerö ja puusilmäinen.
Vanhat urheilutoimittajajäärät antanevat tunnustuksen keihäänheittäjä Tero Pitkämäelle. Mies sijoittui yleisurheilun MM-kisoissa kolmanneksi ja voitti Timanttiliigassa lajinsa kokonaiskilpailun.
Saavutukset ovat hienoja, mutta eivät ylivertaisia. Vastaavankaltaisiin ja jopa kovempiin suorituksiin ovat pystyneet suomalaiset atleetit monessa muussakin lajissa. On maailmanmestareita, on seuratasolla menestyneitä tähtiä – on vaikka ketä!
Nyt jos koskaan arvokas tunnustus voitaisiin antaa joukkueurheilijalle tai nuoren lajin huippumenestyjälle. Tähän olisi jopa syytä, jotta suomalainen urheilutoimittajuus ei näyttäisi siltä ummehtuneelta Kekkoslovakian jäänteeltä, jollaisena moni alle 40-vuotias sitä nykyään pitää.
Muistatteko vuoden 1990? Minä en, koska olin tuolloin kolmevuotias. Kyseisen vuoden ”paras” urheilija on kuitenkin tiedossa myös minun ikäisilläni lapsukaisilla.
Päivi Alafrantti.
Makustelkaa tuota nimeä hetki. Ja miettikää sitten, kuka hemmetti on kyseessä. Harva muistaa Alafranttia mistään muusta kuin yhdestä haamuheitosta Kroatian Splitissä.
Alafrantille sattui niin sanottu pöljä päivä: yhtenä upeana ja unohtumattomana hetkenä hän onnistui kaikessa, mihin ryhtyi. EM-kisojen finaalissa heitetty 67,68 metrin kaari toi tervolalaiselle Euroopan mestaruuden.
Tervolalaisen valintaa Vuoden urheilijaksi on pidetty kaikkien aikojen räikeimpänä vikatikkinä. Jääkiekkoilija Jari Kurri oli nimittäin voittanut samaisena vuonna viidennen (!) Stanley Cupinsa Edmonton Oilersin riveissä, vieläpä isossa pelillisessä roolissa.
Äänestyksessä Kurrilla ei kuitenkaan ollut mitään jakoa Alafranttia vastaan. Olihan Alafrantti keihäänheittäjä – siis tuon ajan urheilutoimittajien mielestä kaikin puolin ylivertaisempi urheilija.
Huh sentään. Jokohan moiset ajat olisivat takana päin?
Se, että Urheilutoimittajain liiton jäsenet valitsevat Vuoden urheilijan, on minusta täysin ok. Satun itsekin kuulumaan siihen joukkoon, jolla on asiassa oma, pieni äänioikeutensa.
Mutta voittaako harmaantunut sporttipuritaanien näkemys tälläkin kertaa? Se nähdään ihan pian.
Minä annoin ääneni Roope Tonterille.

Vuoden urheilija -palkinnon saaja julkistetaan tiistaina 12. tammikuuta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?