Reippaasti kohti uutta

Uuden vuoden vastaanotto ylöjärveläisittäin koostuu luistelusta, linnapomppuilusta, musiikkiseikkailuista ja lasten omasta jumpasta.

Vuosi vaihtuu reippaissa tunnelmissa Ylöjärven Liikuntakeskuksella ja jäähallilla. Kaupungin uudenvuoden vastaanotolla saa luistella ja liikkua yhdessä koko perheen voimin. Välillä voi antaa sykkeen tasaantua ja kuunnella iloista lastenmusiikkia.
Maksuton yleisöluistelu alkaa Ylöjärven jäähallissa kello 17. Ylöjärven Liikuntakeskuksen tiloissa perheen pienimpiä liikuttamaan kohoavat pomppulinna ja karuselli. Puoli kuudelta Liikuntakeskuksen salibandykentällä on esittelyssä uusi liikuntatunti, joka sopii kolmesta kuuteen -vuotiaille.

Laulut vievät seikkailuun

Musiikin vuoro tulee kello 18.45. Silloin Liikuntakeskuksessa esiintyy lastenmusiikkiorkesteri Siina & Taikaradio. Aurinkoista ja hyväntuulista Siinaa on kuultu Ylöjärvellä ennenkin, ja tällä kertaa konsertti vie kuulijat tuttujen ja uusienkin laululeikkien sävelin musiikkimaailman jännittäviin seikkailuihin.
Lauluissa päädytään aarteenetsinnästä viidakkoseikkailuun tai Piippolan vaarin luona vierailusta metsän juhliin.
Yleisöluistelu jatkuu iltakahdeksaan asti. Silloin illan päättää piha-alueella alkava ilotulitus. Jäähallin ja liikuntakeskuksen kahviot ovat avoinna tapahtuman ajan. Piha-alueella on myynnissä kuumia makkaroita, muurinpohjalettuja ja arpalippuja. Tylsistyneet luistinten terät voi tuoda teroitettaviksi.

 

Uudenvuoden vastaanotto 31. joulukuuta kello 17–20 Ylöjärven Liikuntakeskuksella ja jäähallilla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?