Kaupungin työpäällikön mukaan kyseessä on normaali metsänhoidollinen toimenpide

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja muistuttaa uudesta asuinalueesta

Osa vanhemmista haluaisi säilyttää koulun ja päiväkodin läheisen metsän Siivikkalassa

Siivikkalan koulun oppilaiden ja Koulukallion päiväkodin lasten käyttämä metsä häviää, kun kaupunki harvennuttaa puustoa sekä poistattaa vaarallisia kuusia.
Joukko siivikkalalaisia vastustaa metsän kaatamista. Näiden ihmisten mukaan alue on taajaman asukkaiden aktiivisessa virkistyskäytössä. Heidän mielestään metsä on keskeinen oppimisympäristö koululaisille sekä päivähoitolapsille.
Työpäällikkö Mirko Harjula  korostaa, että kaupunki tekee normaalia metsänhoidollista toimenpidettä. Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Ossi Sippola (kok) muistuttaa, että metsäniemekkeelle tulee lähivuosina uusi asuinalue.
Petri Siuro toivoo, ettei Ylöjärven kaupunki laita kaikkia komeita metsiä tasaisiksi Siivikkalan koulun ja päiväkodin lähistöltä. Siuro toivoo, että siivikkalalaiset laittaisivat nimensä adressiin, jossa vedotaan metsän puolesta. Adressissa on jo satoja nimiä.

Petri Siuro toivoo, ettei Ylöjärven kaupunki laita kaikkia komeita metsiä tasaisiksi Siivikkalan koulun ja päiväkodin lähistöltä. Siuro toivoo, että siivikkalalaiset laittaisivat nimensä adressiin, jossa vedotaan metsän puolesta. Adressissa on jo satoja nimiä.

Petri Siuro sanoo, että moni siivikkalalainen on puolustuskannalla, kun tieto Siivikkalan koulun ja Koulukallion päiväkodin vieressä sijaitsevan metsän hävittämisestä on kiirinyt asuinaluelaisten korviin.
Siuro toivoo nyt, että kaupunki keskeyttäisi harvennushakkuut ja vaarallisina pitämiensä puiden kaatamisen alueella. Hänen mielestään hakkuualueet olisi rajattava uudelleen.
– Metsä on paikallisten ihmisten aktiivisessa käytössä. Siivikkalalaiset ulkoilevat huomattavan paljon alueella, mies kertoo.
– Metsä, jossa on helppo liikkua, houkuttelee myös marjastajia ja sienestäjiä. Metsän parturoinnin jälkeen alueelle ei ole asiaa metsän antimien toivossa.
Siuro tietää, että kaatouhan alla oleva metsä on koulun ja päiväkodin ahkerassa käytössä.
Hänen mielestään metsän hävittäminen on surullinen isku esimerkiksi päiväkodille, joka satsaa kokemukselliseen ja luovaan toimintaan.
”Päiväkodin läheisyydestä löytyvät loistavat ulkoilumahdollisuudet, joita hyödynnämme monipuolisesti ympäri vuoden. Varsinkin läheinen metsä on meille tärkeä oppimisympäristö, jonka ansiosta toiminnassamme painottuu seikkailu- ja ympäristökasvatus”, todetaan Koulukallion päiväkodin kotisivulla.

Turvallinen ja monipuolinen metsä

– Uskallan väittää, että todella harvan koulun ja päiväkodin välittömässä läheisyydessä on näin monipuolinen ja helppokulkuinen metsä, Petri Siuro painottaa.
Mies sanoo kävelleensä ja tutustuneensa metsään hyvin perusteellisesti.
– En ole löytänyt vaarallisia puita. Vaarallisuus on yleinen perustelu sille, että vanhoja puita voidaan kaataa, hän toteaa.
– Jos metsä hakataan aukeaksi, lapset menettävät antoisan oppimisympäristön. Kannoissa ei ole paljon katseltavaa, Siuro huomauttaa.
Siuro esittelee metsässä kulkevia polkuja, jotka hänen mukaansa ovat tallautuneet ihmisten paljosta liikkumisesta alueella.
– Metsän moni-ilmeisyys tekee kohteesta hyvin kiinnostavan. Tiedän, että lapset viihtyvät täällä erinomaisesti, hän miettii.
Yhteistyötä teknisen osaston kanssa
Siivikkalan koulun vs. rehtori Sari Alanen on metsähälyn suhteen rauhallisin mielin.
– Hakkuiden aikana vältämme varmuudeksi liikkumista metsässä. Koulu ja päiväkoti tekevät yhteistyötä kaupungin teknisen osaston kanssa asian tiimoilta, hän sanoo.
Alanen kertoo, etteivät oppilaiden vanhemmat ole ottaneet yhteyttä kouluun metsäasian tiimoilta.
Alasen mukaan koulu hyödyntää lähimetsää niin virkistys- kuin opetusympäristönä.

Uusi asuinalue tulee paikalle

Koulun ja päiväkodin metsää puolustavat henkilöt haluavat säilyttää kokemuksia tarjoavan alueen nykyisellään.

Koulun ja päiväkodin metsää puolustavat henkilöt haluavat säilyttää kokemuksia tarjoavan alueen nykyisellään.

Ylöjärven kaupungin teknisen lautakunnan puheenjohtaja Ossi Sippola (kok.) ihmettelee hälyä, joka on syntynyt metsän harventamisesta.
– Kaupunki tekee tavallisen metsänhoidollisen toimenpiteen, hän kuittaa.
Sippola muistuttaa, että metsä on syytä käsitellä juuri nyt.
– Kaupunki laajentaa asutusta Siivikkalassa. Juuri tämä kallioinen alue on tulossa kaavoitukseen. Kohteesta on tarkoitus myydä omakotitalotontteja jo lähivuosina.
Sippola sanoo, että kaupunki tarvitsee kipeästi puiden myynnistä kertyvät rahat.
– Lisäksi kallioiselta seudulta saadaan kiviainesta Mettistön alueelle, jossa myös rakennetaan uusia asuintaloja.

Valtuuston tahto toteutuu

Yhdyskuntatekniikan esimies ja työpäällikkö Mirko Harjula korostaa, että kaupunki kajoaa siivikkalalaismetsään, koska kaupunginvaltuusto edellyttää tietyn summan hankkimista rahakirstuunsa puiden myynnillä.
– Siivikkalan koulun viereisessä metsässä on kyse normaalista metsänhoidollisesta toimenpiteestä, jossa alueelta harvennetaan lähtökohtaisesti yksi kolmasosa puustosta sekä kaadetaan vaarallisiksi osoittautuvat suuret puut pois, Harjula tarkentaa.
– Ennen kaatoihin ryhtymistä kaupungin puisto-osasto on konsultoinut kaavoituksen sekä ympäristövalvonnan kanssa.
– Puisto-osasto on tiedottanut operaatiosta lähialueen ihmisiä. Ilmeisesti metakka on lähtenyt liikkeelle juuri tuosta informoinnista, hän miettii.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?