Taikurikonkari viihtyy boksissaan

Ylöjärvelle saapuva ikivihreä taikuri ei menestyksiään huutele tai aikuisille esiintymistään erikseen toitota vaan keskittyy tekemisen ja ilon jakamisen riemuun.
Simo Aallon on taivuttava esiintymään tv:tä varten myös studiossa pelkälle kuvausryhmälle, kuten tässä Pikku Kakkosen nauhoituksissa. (Kuva: Kirsti Aalto)

Simo Aallon on taivuttava esiintymään tv:tä varten myös studiossa pelkälle kuvausryhmälle, kuten tässä Pikku Kakkosen nauhoituksissa. (Kuva: Kirsti Aalto)

Voisi kai sanoa, että ukin tarinoista kimposi ensimmäinen taikaisku. Ne kun herättivät Simo Aallossa ensi kihelmöinnit taikuuteen. Neli- tai viisivuotiaana Aalto kuuli, kuinka ukki oli viipurilaisessa sirkuksessa saanut koetella taikurin yhteen lyömiä renkaita.
– Mietin, mistä se ukki oikein puhui. Ajattelin, että vau, tämä maailma on ihmeellinen.
Kuusi-seitsemänvuotiaana Aalto sai löylyä kiinnostukselleen television taikurishow’sta.
– Teki kovan vaikutuksen, kun kaveri löi dollarin pöydän läpi. Ajattelin, että jos sellaista koskaan osaisin, olisin onnellinen. Ja nyt olen onnellinen, tv:stä varmaan kaikille suomalaisille tuttu Jokeri, pokeri, box -mies myhäilee.
Taikuriharrastukseen päätynyt Aalto asteli ensi kertaa lavalle temppuja tekemään 16-vuotiaana koulun juhlassa – ennen kuin oli itse koskaan nähnyt taikuria elävässä elämässä. Mutta vasta 18 vuoden iässä 1970-luvun lopussa, ensimmäisten palkkiokeikkojen jälkeen hänelle heräsi taju, että tempuista voisi olla elannoksi.
Nuorukainen kuitenkin lähti lastentarhanopettajan polulle ja irrottautui kokopäiväiseen taikurihommaan vasta 1980-luvun lopussa, kun keikkaa pukkasi. Tuolloin taikuudesta myös tuli hänen päätaiteenlajinsa, kun rokkimuusikon harrastuksen oli tehtävä tilaa ja kuvataidetouhu oli jo aiemmin hiipunut.
Tuolle tielleen mies sitten jäi.

Joskus studio-olot ovat niinkin karut kuin pelkkä viherscreen, joka lopulliseen ohjelmaan korvataan tietokoneella lisätyin taustakuvioin. (Kuva: Kirsti Aalto)

Joskus studio-olot ovat niinkin karut kuin pelkkä viherscreen, joka lopulliseen ohjelmaan korvataan tietokoneella lisätyin taustakuvioin. (Kuva: Kirsti Aalto)

Luovuudessa pitkän uran suola

Temppumiehellä on piisannut keikkaa jo neljännesvuosisadan niin tv:ssä, kotimaassa kuin ulkomailla. Tasaista kysyntä ei toki ole ollut. Suvantoja on ollut mutta yhtä lailla huippuja sekä kohtuullista porskutusta.
– Yrittämisessä mennään aaltoliikettä. Ei tosi elämä ole kuin saduissa, sellaista, että nousukiito jatkuu koko ajan.
Suosion jatkumisen syitä Aalto ei tiedä. Mies tuumii, lieneekö sillä vaikutuksensa, että hän ja hänen esiintyjäparivaimonsa itse rakastavat ja arvostavat työtään. Nöyrän oloisesti hän lisää:
– Yleisö on tärkeä. Meille ei voi pomo antaa potkuja mutta yleisö voi.
Esiintyjän oma kiinnostus ei liioin ole hiipunut. Innon pulppuava lähde piilee tyydytyksessä, jonka saa toisten ilahduttamisesta ja taikuuden suloista.
– Ei tätä rahan takia tehdä. Tämä taikakärpänen, joka minua on puraissut, on vain ihmeellinen, eikä se ole hellittänyt, mies kuvaa ja kertoo esimerkiksi joka-aamuisen tunnin harjoittelutuokion olevan aina ihana hetki.
Mielenkiinto jaksaa kuplia myös sen ansiosta, ettei mies suinkaan pyöritä yhtä ja samaa show’ta vaan kehittelee uusia temppuja ja rukkaa luovasti myös kaikkea niitä ympäröivää, kuten valoja.
Lukuisia palkintoja ja muun muassa close up- eli lähitaikuuden MM-mitalin pokannut mies haluaakin kehittyä, mutta ei tuloksien ilosta vaan tekemisen ilosta.
– On kahdenlaisia taikureita: niitä, jotka kulkevat edellä, ja niitä, jotka hiihtävät perässä ja arvostelevat edellä kulkijoita. Haluan ehdottomasti kuulua ensimmäisiin. Elämäni on kuin lapsen leikkiä: teen ja elän täysillä. Jos se tuottaa hedelmää, niin kiva, mutta jos ei, ei se mitään. Tekisin tätä, vaikken saisi mitaleita.

Kaikki tv-katsojat tuskin tietävät, että Aalto esiintyy myös aikuisille ja kouluttaa taikureita, kuten tässä taikurien taikurina kongressissa Yhdysvalloissa. (Kuva: Rune Carlsen)

Kaikki tv-katsojat tuskin tietävät, että Aalto esiintyy myös aikuisille ja kouluttaa taikureita, kuten tässä taikurien taikurina kongressissa Yhdysvalloissa. (Kuva: Rune Carlsen)

Lokerossa joo, mutta kivassa

Jokeriasustaan tunnettu konkari myöntää, että vuodet ovat lyöneet häneen lasten taikurin leiman, vaikka todellisuudessa hän esiintyy myös aikuisille ja vielä erikseen opettaa taikureita.
– Kyllähän on selvää, että tässä on Chaplin-syndroomaa. Halutaan leimata ja lokeroida. Mutta lokeroni on ihan kiva: lapset ovat maailman paras yleisö. Ovathan he minulle rakkaampia. Luulen, että aikuiset kestävät, jos sen sanon ääneen, lapsiin hurahtanut, joskin aikuistenkin edessä viihtyvä taitaja sanoo.
Eikä lokero ole valheellinenkaan: taikuri heittää, että 90 prosenttia keikoista on lapsille suunnattuja. Syynä on kuitenkin lähinnä kysyntä. Jos aikuiskeikat alkaisivat vetää yhä enemmän, lähtisi hän senkin virran mukaan.
Ykkösyleisöään Aalto kuvaa tunteet aidosti näyttäväksi.
– Aikuisilla kontrolli on niin naurettavan suuri, etteivät he pysty täysillä heittäytymään. Lapset ilahtuvat ja ottavat sataprosenttisesti vastaan, mutta aikuisten edessä on tunne, että heidät pitää voittaa puolelleen. Mutta ovat aikuisetkin olleet lapsia. Ihmisiä hekin ovat, veijari murjaisee ja lisää sitten:
– Toivottavasti jokaisessa aikuisessa on edelleen pieni lapsi sisällä.
Eroa yleisöjen välillä on myös tempuissa: Aalto ei juuri tee korttitemppuja lapsille, koska korttipakka on tutuin aikuisille. Myös asut ovat eri katsojaryhmille erilaiset. Aikuisyleisö näkee jokerivaatteen sijaan smokin tai puvun. Sen sijaan käytöksessään esiintyjä ei näe eri vaihteita.
– Toki jutut ja vitsit ovat erilaisia lapsille ja aikuisille. Mutta pyrin olemaan mahdollisimman paljon oma itseni, olemaan näyttelemättä. Ja on tärkeää, että arvostaa kumpaakin yleisöä, ettei ole ylimielinen kummallekaan.

Jokeri, pokeri, box -taikashow’t pääkirjasto Leijassa 16. marraskuuta kello 17 ja 18. Ilmaisia lippuja jaossa Leijassa 2. marraskuuta alkaen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?