Kuntoutusammattilaiset paheksuvat terveyspalveluista leikkaamista

”Kela-korvauksiin ei pidä koskea”

Antti Turunen tuhahtaa. Pientä fysioterapia-alan yritystä pyörittävä asuntilalainen ei voi ymmärtää maamme hallituksen tuoretta säästösuunnitelmaa.
Sairausvakuutus- eli Kela-korvauksia ollaan aikeissa alentaa.
– Jos se toteutuu, moni suomalainen jättää vaivansa hoitamatta. Kuka siinä voittaa? Turunen kysyy.
Antti Turunen on ollut yrittäjänä pyöreät kymmenen vuotta. Asuntilassa hän on toiminut vuodesta 2009 lähtien. – Ylöjärvi on muuttunut, mutta ihmisten vaivat eivät, fysioterapeutti sanoo.

Antti Turunen on ollut yrittäjänä pyöreät kymmenen vuotta. Asuntilassa hän on toiminut vuodesta 2009 lähtien. – Ylöjärvi on muuttunut, mutta ihmisten vaivat eivät, fysioterapeutti sanoo.

Kymmenen vuotta fysioterapeuttina toiminut Turunen ei ole närkästyksensä kanssa yksin. Suomen fysioterapia- ja kuntoutusyritysten liitto Fysi ry otti kolme viikkoa sitten voimakkaasti kantaa leikkauksia vastaan.
Tällä hetkellä Kansaneläkelaitos korvaa potilaalle keskimäärin 20 prosenttia lääkärin määräämien fysioterapiakäyntien kuluista, kun palvelu hankitaan yksityiseltä toimijalta. Nyt sairausvakuutuslakia ollaan muuttamassa niin, että korvaustaso laskisi 16 prosenttiin.
Muutos on paperilla pieni, mutta käytännössä suuri. Fysi ry kuvaa leikkausta paniikkiratkaisuksi, joka paitsi pidentäisi julkisen terveydenhuollon jonoja, myös lykkäisi hoitoihin hakeutumista.
Antti Turunen on liiton kanssa samoilla linjoilla.
– Olen varma, että kansalaisten yleinen terveys laskee ja sairauspoissaolot lisääntyvät, jos tämä ajatus menee läpi, hän sanoo.
– Ihmiset tulevat jo nyt fysioterapiaan vasta, kun on aivan pakko. Siinä vaiheessa heidän työkykynsä on niin alhaalla, että he ovat yleensä sairauslomalla.

Monipuolisuus auttaa pärjäämään

Turusen asiakkaista suurin osa tulee hänen vastaanotolleen lääkärin määräyksellä. Hallituksen kaavailemalla leikkauksella olisi toisin sanoen suora vaikutus miehen bisneksiin.
Asuntilalainen ei ole kuitenkaan huolissaan, sillä hänellä on hihassaan ässä.
– Perinteisen fysioterapian lisäksi hallitsen jalkojen pituuserojen ja selän vinoumien hoidot. Tämän erikoisuuden perässä luokseni tullaan pitkienkin matkojen päästä.
– Lisäksi hieron ja teen perinteistä lihashuoltoa. Kun on monipuolinen, pärjää kyllä, Turunen kertoo.
Fysi ry arvottaa Turusen kaltaiset yrittäjät korkealle. Kärkkäässä kannanotossaan yhdistys korosti, että pienet fysioterapia- ja kuntoutusfirmat muodostavat merkittävän laajuisen lähipalveluverkoston.
Moni kuntoutuksen ammattilainen pyörittää vastaanottoaan asutusalueen keskellä kotioloissa. Niin Turunenkin.
– Nämä palvelut eivät vaadi isoja tiloja, eikä näihin tulla ilman ajanvarausta. Siksi kiinteät kulut on helppo pitää tällä tavoin alhaalla, mies juttelee.

Terveysbuumi luo uskoa tulevaan

Ylöjärvellä toimii tällä hetkellä kaksi suurta kuntoutuspalveluja tarjoavaa yhtiötä. Niiden lisäksi kaupungissa on vino pino yhden tai kahden hengen fysioterapia- ja hierontayrityksiä.
Antti Turusen mielestä yhteiselo on kaikin puolin sopuisaa.
– En ole kokenut, että Ylöjärvellä olisi rajua kilpailua, vaikka osaajia on paljon. Ainakin minulle on aina riittänyt asiakkaita, hän sanoo hymyillen.
Myös Ikaalisissa työkeikkoja heittävä Turunen uskoo, että fysioterapeutteja tarvitaan Suomessa aina. Istumatyön lisääntymisen myötä myös niska-hartiaseudun ja alaselän ongelmat ovat viime vuosina olleet yleistymään päin.
– Vielä kun ihmiset tajuaisivat tulla nykyistä aikaisemmin hoitoon. Uskon, että meneillään oleva fitness- ja terveysbuumi korjaa tämän epäkohdan, hän miettii.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?