Varusmiessoittokunta musisoi ensi kertaa Ylöjärvellä

Suurkonsertti täyttää kirkon

Ylöjärven kirkossa kuullaan joulukuussa sotilaallisia säveliä. Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan joulukonsertissa äänessä on arviolta 40–50 nuorta sotilasmuusikkoa.
– Suuria kuoroja meillä on esiintynyt silloin tällöin mutta tällaista orkesteria ei aikoihin, johtava kanttori Sari Oksavuori kertoo.
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta on esiintynyt niin festivaaleilla kuin kirkoissakin. Viime vuonna soittokunnan sinfoninen puhallinorkesteri kiersi maata kansallisromanttisten Elegia-konserttien merkeissä. (Kuva: Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta)

Puolustusvoimien varusmiessoittokunta on esiintynyt niin festivaaleilla kuin kirkoissakin. Viime vuonna soittokunnan sinfoninen puhallinorkesteri kiersi maata kansallisromanttisten Elegia-konserttien merkeissä. (Kuva: Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta)

Joulukuun kolmantena päivänä musisoitavan konsertin järjestävät yhteistyössä varusmiessoittokunta, Ylöjärven kaupunki ja Ylöjärven seurakunta. Luvassa on raikkaita puhallinorkesterisovituksia tutuista joululauluista.
– Musiikista vastaavat aliupseerikurssilaiset ja kertauksessa olevat reserviläiset. Ulkopuolisia ammattilaisia ei ole mukana, vaan kaikki hoidetaan itse – kapellimestarin töistä lähtien, soittokunnan tiedottaja Jere Paldanius kertoo.
Joulukonsertit ovat varusmiessoittokunnalle jokavuotinen perinne. Tänä talvena sotilasmuusikkojen kirkkokiertue pysähtyy vain kahdelle paikkakunnalle: Ylöjärvelle ja Lahteen.
Puutarhakaupunkiin soittokunnan masinoi kaupungin kulttuurisihteeri Minna Vallin.
– Vallin otti minuun yhteyttä ja kysyi, olisiko tällainen mahdollista. Kehotin häntä olemaan yhteydessä suoraan musiikkikapteeni Tero Haikalaan, itsekin Ylöjärveltä kotoisin oleva Paldanius muistelee.
– Lopulta kaikki loksahti kohdalleen aika helposti. Tulemme kaupunkiin sinfonisen puhallinorkesterin ja parinkymmenen hengen taustaryhmän voimin, hän jatkaa innoissaan.
Paldaniuksen mukaan keikan ympärillä on ollut lupaavaa ennakkopöhinää. Moni paikallinen on hänen mukaansa ollut sitä mieltä, että kaupungissa ei ole pitkään aikaan järjestetty mitään tämän kaltaista konserttia.
Johtava kanttori Sari Oksavuori on Paldaniuksen kanssa samoilla linjoilla.
– Ylöjärven kirkoissa järjestetään vuosittain yhteensä noin 80 konserttia, kun mukaan lasketaan kaikki yhteislauluillatkin. Olen itse ollut työssäni kahdeksan vuotta, ja ainakaan minun aikanani tämäntyyppistä keikkaa ei ole ollut missään, hän kertoo.

”Tervetullutta vaihtelua”

Marras-joulukuu on seurakunnalle tyypillisesti kiireistä aikaa. Musiikkitapahtumia järjestetään paljon, koska joulu on lähellä.
Suurin osa konserteista koostuu tavallisesti hengellisestä musiikista. Sellaista varusmiessoittokunta ei tällä kertaa esitä, mikä on Oksavuoren mielestä hyvä juttu.
– Tämä konsertti tuo tarjontaamme tervetullutta vaihtelua. Pyrimme ohjelmistossamme ennen kaikkea monipuolisuuteen, hän kertoo.
– Voisin kuvitella, että tuleva keikka houkuttelee kirkkoon aika erilaisia kävijöitä kuin siellä tavallisesti käy. Vaikka joulukuun konserttikalenterimme oli ahdas, halusimme raivata sinne tilaa myös tälle esiintymiselle, Oksavuori jatkaa.
Toistaiseksi on auki, mitä kappaleita varusmiessoittokunta aikoo Ylöjärvellä esittää. Paldaniuksen mukaan ohjelmisto lyödään lukkoon lähiviikkoina.
– Tuttujen joululaulujen lisäksi mukana on varmasti muutama yhteislaulu. Yleisökin saa siis osallistua jouluiseen tunnelmaan, hän ennakoi.

Mukana myös paikallisväriä

Ahkerasti keikkailevan varusmiessoittokunnan riveissä on tällä hetkellä kaksi ylöjärveläistä muusikkoa. Trumpetisti Eero Ruhasen ja usean instrumentin taitavan Roope Suojasen on määrä musisoida myös Ylöjärven kirkossa joulukuussa.
Jere Paldaniuksen mukaan soittokunnan päätehtävä on kasvattaa kansalaisten maanpuolustustahtoa. Tärkeää on kuitenkin myös uusien sotilasmuusikoiden kouluttaminen.
– Sotilasmusiikin ammattilaisia on Suomessa vähän alle 200, ja tuossa porukassa on jonkin verran vaihtuvuutta. Tuoreita kykyjä tarvitaan siis oikeastaan jatkuvasti, Paldanius tietää.
Tänä vuonna varusmiessoittokuntaan haki ennätysmäärä nuoria. Yli viidestäsadasta innokkaasta muusikosta ensi vuoden saapumiserään valitaan noin 80 parasta.

+++++
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta konsertoi Ylöjärven kirkossa 3. joulukuuta kello 18.30 alkaen. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?