Johannes Raitjoelta uusi single ja debyytti-EP

Musiikin duunari jaksaa puurtaa

Muusikko Johannes Raitjoki on jälleen uuden edessä. Kolmikymppisen laulaja-lauluntekijän ensimmäinen minialbumi on valmis ja odottaa julkaisuaan.
– Tavoitteenani on vielä joskus äänittää kokonainen LP, mies haaveilee.
Ensisinglensä julkaisun aikaan Johannes Raitjoki asui tukevasti Soppeenmäessä. Nykyään mies majailee lähempänä juuriaan, Kyröskoskella. – Olen rehellisesti sanottuna miettinyt jo paluuta Ylöjärvelle. Tykästyin kaupunkiin todella paljon, hän kertoo.

Ensisinglensä julkaisun aikaan Johannes Raitjoki asui tukevasti Soppeenmäessä. Nykyään mies majailee lähempänä juuriaan, Kyröskoskella. – Olen rehellisesti sanottuna miettinyt jo paluuta Ylöjärvelle. Tykästyin kaupunkiin todella paljon, hän kertoo.

Oleva, tuleva, mennyt -nimeä kantava EP näkee virallisesti päivänvalon ensi helmikuussa. Neljän kappaleen rauhallista folkpop-kokoelmaa voi kuitenkin kuulla livenä jo tämän vuoden puolella.
– Tuntuisi tyhmältä pantata kappaleita, jotka ovat valmiina, Raitjoki sanoo.
– Ensisingle Musta sade julkaistaan musiikkivideoineen jo kuudes marraskuuta, ja heti sen jälkeen edessä on julkkarikeikkoja Hämeenkyrössä, Ylöjärvellä ja Tampereella. Esitän niillä takuuvarmasti kaikkia biisejäni – ja jopa myyn EP:tä ennakkoon, hän jatkaa.
Helsinkiläiselle Konkurssi Recordsille kiinnitetty Raitjoki on edennyt urallaan tähän saakka varsin rauhalliseen tahtiin. Keväällä 2014 hän julkaisi ensimmäisen singlensä Ohikiitävä elämä, mutta sen jälkeen uutta musiikkia on saatu odotella pitkään.
Mies myöntää, että asiat eivät ole edenneet niin nopeasti kuin hän toivoi.
– Biisien lopullinen valmistuminen levylle asti vie yllättävän paljon aikaa. Olen musiikkini suhteen malttamaton – en millään jaksaisi odottaa prosessin jokaista vaihetta, Raitjoki sanoo.
– Mutta en minä todellakaan valita tai ole pettynyt. Olen saanut musiikkiani ihmisten kuultavaksi, ja se on todella siistiä, hän korostaa.

Melankoliaa hopeareunuksella

Raitjoen uudet laulut noudattelevat lyyrisesti samaa kaavaa kuin Ohikiitävä elämäkin. Luvassa on haikeutta ja murheellisuutta, mutta myös ripaus toivoa.
Musiikillisesti Oleva, tuleva, mennyt sekoittelee 1960-luvun rockia ja Neil Young -henkistä folkia. Raitjoki on lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen.
– Masternauhojen kuuleminen ensi kertaa oli huikea kokemus. Kyllä valmiissa, tuottajan kanssa tehdyissä biiseissä on ihan omanlaisensa saundi, artisti hehkuttaa.
Raitjoen EP:n on tuottanut muun muassa Husky Rescuesta tuttu Miika Colliander. Myös Irinan ja Juha Tapion kanssa yhteistyötä tehnyt Colliander on ollut hämeenkyröläis-ylöjärveläiselle mieluinen tuttavuus.
– Löysin Miikan kanssa nopeasti yhteisen sävelen. Hän osaa toteuttaa visioni, Raitjoki hehkuttaa.
Mutta millainen artisti Johannes Raitjoki omasta mielestään on? Hän itse lähestyy kysymystä ensisijaisesti sanoitusten kautta.
– Kirjoitan lähes kaikesta, mitä näen ja koen. Elämän vaikeat hetket ja lievä melankolisuus ovat selvästi minun juttuni.
– Olen miettinyt, että joskus olisi kiva kirjoittaa tosi iloinen biisi. Mutta en minä sellaista osaa, hän naurahtaa.

Musisointia missä vain

Uuden musiikin levyttämisen ohella Johannes Raitjoki on heittänyt viime aikoina monenlaisia keikkoja. Mies ei ole kieltäytynyt minkäänlaisista esiintymistarjouksista – olivatpa ne miten erikoisia tahansa.
– Pari viikkoa sitten olin esimerkiksi Smart city hackathon -nimisessä ammattitilaisuudessa Tampereella.
– Kyseessä oli siis tapahtuma, jossa erilaiset suunnittelijat miettivät uusia ideoita Hämeenkadun elävöittämiseen. Koko homma kesti yön yli, ja minä esiinnyin kilpailijoille tauolla, Raitjoki muistelee hymyillen.
Suomen uudeksi J. Karjalaiseksikin mainostettu laulaja-lauluntekijä kokee, että suomalaisessa musiikkibisneksessä ei kannata heittäytyä turhan krantuksi. Pienetkin keikat voivat viedä uralla eteenpäin, jos asenne on kohdallaan.
Jokaisesta esiintymisestään nauttiva Raitjoki ei ole toistaiseksi musiikin täysammattilainen. Äänitarkkailijan töitä tekevä mies jaksaa kuitenkin tavoitella suuria parrasvaloja.
– Totta kai. Biisien saaminen radiosoittoon olisi sen suhteen todella tärkeää.
– Mutta vaikka keikoillani ei kävisi yhtään ihmistä, tekisin silti musiikkia ja lauluja. Se on minulle elämäntapa, hän pohtii.

+++++
Johannes Raitjoki esittää debyytti-EP:nsä kappaleita akustisesti Ylöjärven pääkirjastossa 18. marraskuuta ja K-Supermarket Linkissä 20. marraskuuta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?