Nuoret ylöjärveläiset yrittävät lyödä läpi vaikealla alalla

Sisustaen tulta päin

Sana ”sisustussuunnittelu” saattaa tuoda maallikolle mieleen television sisustusohjelmat. Siis ne, joissa trendikkäät cityhipsterit panevat uusiksi miljoonalukaaleja ympäri maailman.
Oikeasti kyse on arkisesta alasta, joka työllistää ammattilaisia jopa Ylöjärvellä. Uusimmat yrittäjät aloittivat toimintansa elokuun lopulla.
– Tällä alalla ei oikein ole valmiita työpaikkoja, vaan ne täytyy tehdä itse, Emma Heinonen sanoo.
Emma Heinosen sydäntä lähellä ovat ennen kaikkea lastenhuoneet. Oman kaksivuotiaan poikansa huoneen lisäksi hän on suunnitellut lastenkirppis Innon leikkinurkkauksen. – Näissä huoneissa parasta on lupa hullutella, Heinonen naurahtaa.

Emma Heinosen sydäntä lähellä ovat ennen kaikkea lastenhuoneet. Oman kaksivuotiaan poikansa huoneen lisäksi hän on suunnitellut lastenkirppis Innon leikkinurkkauksen. – Näissä huoneissa parasta on lupa hullutella, Heinonen naurahtaa.

Soppeenmäkeläinen Heinonen on yksi seitsemästä Dekorento-osuuskunnan jäsenestä. Pirkanmaalaisista suunnittelijoista ja toteuttajista koostuva porukka on vasta taipaleensa alussa, mutta tavoitteet on asetettu korkealle.
– Vuoden päästä tämän pitäisi olla päätyö melkein meille kaikille, Heinonen linjaa.
Suurin osa dekorentolaisista on alan uunituoreita ammattilaisia. Tampereen aikuiskoulutuskeskus aloittaa vuoden mittaisia sisustajakoulutuksia joka toinen vuosi, ja viimeisin vuosikurssi valmistui ammattiin viime keväänä.
Tuossa ryhmässä olivat mukana myös Emma Heinonen ja Karita Viitanen. Ystävyksille oli jo pitkään selvää, että oma yritys on jossakin vaiheessa pantava pystyyn.
– Viimeistään opintojen aikana meille tuli selväksi, että kahdeksasta neljään -palkkatöitä on tällä alalla turha odottaa, Viitanen kertoo.
– Suomalaisista moni ei ole tottunut maksamaan sisustussuunnittelusta, minkä vuoksi ala on verrattain pieni. Voi olla, että harva tietää mitä sisustussuunnittelu oikeasti edes on, naiset pohtivat.

”Sisustus vaikuttaa hyvinvointiin”

Santeri Heinonen hyppäsi sisustus- ja remontointibisnekseen vaimonsa Emman pyynnöstä. Päivätöitään ohjelmistoyrityksessä mies ei kuitenkaan ole toistaiseksi jättänyt.

Santeri Heinonen hyppäsi sisustus- ja remontointibisnekseen vaimonsa Emman pyynnöstä. Päivätöitään ohjelmistoyrityksessä mies ei kuitenkaan ole toistaiseksi jättänyt.

Sisustussuunnitteluun liittyy karkeasti jaotellen kaksi stereotypiaa. Ensimmäisen mukaan suunnittelijat käyvät vain heiluttelemassa asiakkaan verhoja ja toisen, erittäin tiukassa elävän käsityksen mukaan kyse on rikkaiden pröystäilystä.
Kumpikaan ei pidä nuorten ammattilaisten mukaan paikkaansa.
– Pinnallista tämä ei ole. On ihan tutkittu juttu, että sisustus vaikuttaa mielialaan ja sitä kautta hyvinvointiin, Heinonen sanoo.
– Esimerkiksi epämääräinen tunne siitä, että jokin omassa kodissa on pielessä, on varmaan monelle tuttu. Sisustussuunnittelija voi ratkaista tällaisen ongelman, hän tarkentaa.
Viitanen ei arastele sanoa, että Dekorennolla on selvä kohderyhmä: 25–45-vuotiaat naiset. Yrittäjät uskovat, että keskituloisissa yksityistalouksissa juuri naiset päättävät, miten huusholli sisustetaan.
Ryhmän kolmas ylöjärveläinen, Santeri Heinonen, keskittyy osuuskunnassa pintaremonttien suunnitteluun.
– Pienet kodin muutostyöt ovat aika usein niitä yhteyksiä, joissa myös sisustus pistetään uusiksi, mies järkeilee.

Buumi ei ole laantunut

Jokaisella uuden sisustusosuuskunnan jäsenistä on oma erityinen vahvuusalue. Karita Viitasella se on koristemaalaaminen.

Jokaisella uuden sisustusosuuskunnan jäsenistä on oma erityinen vahvuusalue. Karita Viitasella se on koristemaalaaminen.

Toistaiseksi Heinoset ja Viitanen ovat suunnitelleet satunnaisia sisustuksia ja remontteja sinne sun tänne. Lähiaikoina kolmikko aikoo markkinoida palveluitaan etenkin Asuntilan ja Siivikkalan kaltaisiin lähiöihin.
Alan kilpailu on kivikovaa.
– Tampereella sisustussuunnittelijoita on vaikka kuinka paljon, ja Ylöjärvelläkin on yksi erittäin tunnettu designer. Lisäksi muutamissa rautakaupoissa on tarjolla jonkinlaisia suunnittelupalveluita, Emma Heinonen tietää.
– Mutta harva pystyy tarjoamaan sekä suunnittelua että toteutusta alusta loppuun, hän heittää.
Vaikka vallitsevat talouden ajat eivät ole otollisia uuden stailausyrityksen perustamiselle, ei nuorilta ylöjärveläisiltä ainakaan intoa puutu. Tulevaisuuden haaveissa on verkkokauppa, toimitilat ja erilaisten teemapäivien järjestäminen.
– Sisustamisesta tuli muodikasta noin viisi vuotta sitten, kun erilaiset tv-ohjelmat, lehdet ja blogit nousivat kunnolla pinnalle. Kiinnostus ei ole laskenut, vaan tämä on ihan pysyvä ilmiö, Emma Heinonen uskoo.

Kosmetiikkapoikien into ei laannu

Ylöjärveläiset nuoret ovat olleet viime vuosina mukana useissa lupaavissa osuuskunnissa. Toissa kesänä Ylöjärven Uutiset esitteli lukijoilleen ylöjärveläis-tamperelaisen Enviro Cosmeticsin, joka toi maahan luonnonkosmetiikkaa. Firma on olemassa yhä, tosin eri nimellä kuin ennen.
– Nykyään olemme Suomen luonnonkosmetiikan osuustukku, toimitusjohtaja Jyri Linna kertoo ylpeänä.
Ylöjärveläisen Linnan mukaan yhtiön bisnes on parissa vuodessa hieman kasvanut. Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiassa alkunsa saanut osuuskunta onkin useimmille jäsenilleen nykyään päätyö.
– Itse teen vielä korkeakouluun opinnäytetyötä, mutta tosissani minäkin tämän otan. Me kaikki haluamme kehittää liiketoimintaamme edelleen, Linna toteaa.
Tällä hetkellä Suomen luonnonkosmetiikan osuustukku tuo maahan viittä kansainvälistä tuotemerkkiä. Jälleenmyyjiä on Linnan mukaan nelisensataa.
– Olemme onnistuneet kasvamaan tasaista tahtia. Toimitamme tuotteitamme pienimuotoisesti myös Ruotsiin ja muutamaan muuhun Euroopan maahan, toimitusjohtaja sanoo tyytyväisenä.
Kun Linna ja muut osuuskunnan perustajajäsenet hyppäsivät kosmetiikkabisnekseen, luonnonkosmetiikan osuus Suomen kauneustuotemarkkinoilla oli erittäin pieni. Pieni se on kuulemma yhä, mutta myyntikäyrien suunta on ollut viime aikoina ylöspäin.
– Luonnonkosmetiikan kokonaiskysyntä kasvaa noin yhdeksän prosenttia joka vuosi. Teollisesti tuotetulle tavanomaiselle kosmetiikalle kaivataan selvästi vaihtoehtoa, Linna näkee.
Jyri Linnan ohella Suomen luonnonkosmetiikan osuustukussa töitä paiskii myös toinen ylöjärveläinen: logistiikkapäällikkö Niko Nieminen. Yhtiöllä on toimitilat Tampereen Tammelassa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?