Vuoden floristi Katri Gummerus korostaa, ettei kukkakaupan pitäminen ole pientä näpertelyä

Kukkien tarjonta kasvaa roimasti, kasvien laatu heittelee rajusti

Kukkamarkkinoille kuuluu paljon hyvää, mutta toimialalle on pesiytynyt myös ikäviä lieveilmiöitä.
Vuoden floristi Katri Gummerus kiittelee niin kukkakaupan pirteyttä kuin kukkien saatavuuden helppoutta. Hän on huolissaan myytävien kasvien laadusta.
– Valitettavan monessa paikassa on tarjolla kuoleman kielissä olevia tai jo  mädäntymispisteessä olevia kukkasia, ammattilainen harmittelee.
Ylöjärvellä syntynyt ja paikkakunnalla kukkakauppaa pitänyt floristimestari Katri Gummerus toimii tällä hetkellä opettajana. Hän on saanut hiljan toimialansa arvostetuimman huomionosoituksen eli nimeämisensä Vuoden Floristiksi.

Ylöjärvellä syntynyt ja paikkakunnalla kukkakauppaa pitänyt floristimestari Katri Gummerus toimii tällä hetkellä opettajana. Hän on saanut hiljan toimialansa arvostetuimman huomionosoituksen eli nimeämisensä Vuoden Floristiksi.

Floristimestari Katri Gummerus iloitsee siitä, että kukkien myynti kasvaa Suomessa tasaisesti koko ajan.
Vuoden floristiksi valittu Gummerus on onnellinen myös kukka-alan ammattilaistumisesta.
– Kukkakaupan parissa yrittävät ja työskentelevät ihmiset haluavat kouluttautua entistä enemmän ja paremmin, hän tarkentaa.
Ylöjärveläissyntyinen Gummerus toimii tällä hetkellä Jämsän ammattiopistossa vastuukouluttajana floristin ammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa. Lisäksi hän kurssittaa kukkakaupan väkeä.
– Suomalainen kukkakauppa-ala on historiansa suurimmassa myllerryksessä. Lähivuosina yrittäjien joukko pesee kasvonsa voimakkaasti, sillä moni kauppias on jäämässä eläkkeelle, Gummerus avaa.
Hän korostaa, että kukkakaupan pyörittäminen on haasteellista ja vastuullista liiketoimintaa.
– Jos jollakulla on sellainen käsitys, että kukkakaupan pitäminen on sievää pikku puuhastelua, hänen kannattaa tarkistaa kantansa, Gummerus kehottaa.

Kukkia on tarjolla lähes kaikkialla

– Kukkatarjonnan laajuus on erittäin myönteinen asia, Katri Gummerus sanoo.
Suomalainen kuluttaja saa kukkasensa joko alan erikoiskaupoista tai liki marketista kuin marketista. Kukkapisteitä on lähes kaikkialla.
– Käytännössä kukkia myydään joka paikassa. Hyvä saatavuus on positiivinen ilmiö, hän toteaa.
Kolikolla on myös nurja puoli.
– Valitettavasti kasvien laatu on liian monessa myyntipaikassa huono, Gummerus kritisoi.
– Kehnolaatuiset kukat muodostuvat tappioksi koko toimialalle, hän herättelee.
– Kun asiakas saa pukettiinsa epäkelvot kukkaset, voi olla, että hän hankkii seuraavalla kerralla lahjaksi aivan jotakin muuta eli kukkakauppa menettää asiakkaita, Gummerus avaa.
Floristimestarin mielestä monen kukkia myyvän paikan heikko lenkki on kukka-alan olematon taitaminen.
– Monen marketin kukanmyynti perustuukin edullisiin hintoihin ja tuotteiden nopeaan kiertoon. Marketeissa ei satsata kasvien hoitamiseen, hän sanoo.
Gummerus on kiertänyt erilaisissa kukan myyntipaikoissa ja havainnut, että asiakkaille tarjotaan häpeilemättömästi lakastuneita ja jopa mädäntyneitä kasveja.
– Joissakin kohteissa jo parhaat hetkensä eläneet kukkaset iljetään myydä alennetuilla hinnoilla. Pidän kehnolaatuisten kukkasten tarjolla pitämistä moraalittomana. Jokaisella kasvilla on oma kiertoaikansa, jonka pätevä alan ihminen tietää, hän kritisoi.
Vuoden floristi on vakuuttunut siitä, että kukka-alan ammattilaisten yleistyminen nostaa niin tarjonnan kuin palvelun tasoa.
– Meillä Suomessahan kukkia saa myydä kuka tahansa. Lisäksi jotkut väittävät olevansa alan ammattilaisia, vaikka todellisuudessa eivät olekaan sitä, Katri Gummerus harmittelee.
– Korostan, että maassamme on erittäin paljon vastuullisesti toimivia kukkakauppoja, kukkapisteitä sekä suurmyymälöitä, jotka pitävät kynsin ja hampain kiinni laadusta, floristimestari muistuttaa.

Kotimaisia kukkia kaivataan

Pääosa Suomessa myytävistä kukkasista tulee ulkomailta.
– Kukkakauppiaat ja kuluttajat suosivat suomalaisia kukkia, jos niitä vain olisi riittävästi saatavilla ja jos niiden laatu olisi korkea, Katri Gummerus napauttaa.
– Valitettavasti kotimaisten kukkien tarjonta on vähäistä.
– Suomalaisten kukkien viljelijöiden kannattaisi erikoistua tiettyihin lajeihin, jotka menestyvät maamme vaativissa oloissa.
– Kannatan lämpimästi lähikukka- ja lähikasviajattelua.
Gummerrus antaa kiitosta sinivalkoiselle kuluttajalle.
– Yhä useammat ihmiset hankkivat kukkasia oman kotinsa ja työpaikkansa kaunistamiseksi.
Katri Gummerus näkee kukkatoimialan tulevaisuuden valoisana.
– Kukkasilla on keskeinen sija esimerkiksi ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Me puemme monesti tunteemme kukkasten kieleen.

Alan koulutus vetää

– Kukka-alan koulutus on maassamme korkeatasoista, Katri Gummerus kiittää.
Hän muistuttaa, että alan tutkinnot ovat erittäin vaativat.
Esimerkiksi floristin ja floristimestarin erikoisammattitutkinnot ovat erittäin tiukat.
– Molemmissa koulutuksissa annetaan laajat paketit tietoa niin liiketoiminnan pyörittämisestä kuin markkinoinnin tärkeydestä. Opinnoissa on erittäin laaja ja syvällinen kattaus pääasiaa eli kukkien parissa työskentelemistä sidonnasta asiakaspalveluun.
Gummerus sanoo, että floristit ja floristimestarit saavat opinnoistaan laajat työkalupakit arkea varten.
Katri Gummerus on hankkinut monipuolisen kokemuksen kukka-alalta. Hän on toiminut  kukkakauppayrittäjänä ja toteuttanut merkittäviä kansainvälisten tapahtumien somistamisia.
– Päivänselvää on, että opiskelu antaa lisävauhtia jokapäiväiseen työntekoon. Moni kukkakauppiashan suorittaa floristin ja floristimestarin opinnot työnsä ohessa, hän huomauttaa.
– Kun kukkakaupassa on toimialan huippuosaaja, liikkeen kilpailukyky nousee kohisten. Monipuolinen asiantuntemus tuo arjen vahvuutta, floristimestari tietää.
– Myös kukkakauppa tarvitsee valovoimaisia brändejä. Floristit ja floristimestarit ovat avainasemassa uusien esikuvien synnyttämisessä.

Loistavia tilaisuuksia tarjolla

Suomen eri kolkissa on hyvin paljon ahkerien ja sitoutuneiden kukkakauppiaiden rakentamia pieniä yrityksiä.
Katri Gummerus neuvoo kukkakauppa-alasta aidosti kiinnostuneita ottamaan tilanteesta vaarin ja hankkimaan jo valmiiksi paikkansa vakiinnuttaneen puodin.
– Monessa kaupassa on valmiiksi hiottu toimintakonsepti, jota uusi yrittäjä voi lähteä turvallisin mielin kehittämään ja viemään eteenpäin, hän sanoo.
Gummeruksen mielestä perinteiset kukkakaupat säilyttävät asemansa, kun ne elävät ajassa.
– Kukkakauppiaidenkin on seurattava, mitä toimialalla tapahtuu niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
– Kukkakaupassa jos missä vilisee trendejä. Niitä luovat aktiivisesti esimerkiksi eurooppalaiset johtavat kukkamaat.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?