Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivun terveiset hallitukselle:

”Valtion ja kuntien hallinto on uudistettava ensi tilassa”

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ajama yhteiskuntasopimus on Ylöjärven kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Leena Joensivun (sd.) mielestä suppea.
Hänen mukaansa yhteiskuntasopimus on ulotettava koskemaan myös valtion ja kuntien hallintoja, jotta niiden uudistaminen saadaan rivakasti käyntiin.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivu sanoo, että kunnan toiminnot on tarkasteltava seikkaperäisesti uudelleen. – Jos valtio ottaa vastuulleen sotepalvelut, kuntien on kristallisoitava uusi tehtäväkirjonsa ja mukautettava toimintaympäristönsä jäljelle jääneitä tehtäviä tukevaksi.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivu sanoo, että kunnan toiminnot on tarkasteltava seikkaperäisesti uudelleen. – Jos valtio ottaa vastuulleen sotepalvelut, kuntien on kristallisoitava uusi tehtäväkirjonsa ja mukautettava toimintaympäristönsä jäljelle jääneitä tehtäviä tukevaksi.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Leena Joensivu ihmettelee sitä, ettei maan uusi hallitus ole ulottanut ajamaansa yhteiskuntasopimusta koskemaan valtion ja kuntien hallintoja.
– Niin valtion hallinto kuin kuntienkin organisaatiot ovat nykymuodossaan tulleet tienpä päähän. Ne nielaisevat isot rahat, eikä kaikki tekeminen ole tarkoituksenmukaista, hän väittää.
Joensivun mielestä valtion ja kuntien hallinnot on uudistettava rytinällä vastaamaan ajan tarpeita ja haasteita.
– Perusteluksi riittää se, että nykyoloissamme yhteiskunnassamme eri tahot pyörittävät täysin samoja asioita päällekkäin. Voimavaroja valuu hukkaan. Asioiden järjesteleminen on kankeaa ja aikaa vievää. Lopputulokset eivät aina vakuuta, Joensivu perustelee.
Ylöjärveläispoliitikko väittää, että valtion ja kuntien organisaatioissa on löysää.
– Nyt on järkiperäistämisen aika, mikä tarkoittaa aivan muuta kuin pelkkää eri toimistojen ja virastojen yhdistämistä, hän tarkentaa.

Vapaakuntakokeilu tulee kreivin aikaan

Leena Joensivun mielestä maan hallituksen lupaama vapaakuntakokeilu tulee otolliseen aikaan.
– Kunnissa on vihdoin päästävä toteuttamaan hallintoa ja palveluja maalaisjärjellä. Uuden luomisen esteenä ovat tiukat lait, säädökset sekä normit. Nyt hallituksen on mahdollistettava aitoa päätösvaltaa, hän kuuluttaa.
Joensivu iloitsee siitä, että kaikki Tampereen seutukunnan kunnat ovat innokkaasti lähdössä vapaakuntakokeiluun.
– Parasta olisi, jos Tamperekin olisi samassa joukkueessa, hän vetoaa.
Joensivu korostaa, että Tampere ja kehyskunnat ovat tehneet jo neljä viime vuotta poikkeuksellisen syvällistä ja tuloksellista yhteistyötä.
– Nykyisissä oloissamme energia voidaan kohdistaa suoraan ideoiden toteuttamiseen, Joensivu sanoo.
Valtuuston puheenjohtaja etsii vapaakuntakokeilun ideaa esimerkiksi opiskelijanäkökulmasta.
– Tampere ympäristöineen on tärkeä koulutuksen keskittymä. Koulujen ja opiskelijoiden läsnäolo tuo hedelmällisen maaperän alan asioiden uudelle pohdinnalle, hän perustelee.
Leena Joensivu valitsisi vapaakuntakokeilun aihioksi myös työllisyyden.
– Vaikka kaupunkiseutumme sijaitsee valtakunnallisesti hyvällä paikalla, meidänkin ongelmaksemme on muodostunut paha työttömyys. Asialle on tehtävä pikaisesti jotakin, hän vaatii.
Joensivun mielestä on tärkeintä, että Ylöjärvi ja naapurikunnat ovat omaehtoisesti liikkeellä etsimässä ratkaisuja erilaisiin ongelmiin.

Elinvoimaosasto tuo uutta potkua

Ylöjärven kaupunginvaltuustoa luotsaava Joensivu odottaa, että kaupungin toimintakyky nousee uudelle tasolle elinvoimaosaston starttaamisen turvin.
– Elinvoimaosasto koostuu tehtävistä ja palveluista, joilla luodaan kestävä perusta kasvukaupungin kehittämisponnisteluille. Kaupungin päättäjät ja virkamiehet ovat hallintoremontillaan luoneet uusia työkaluja esimerkiksi maankäytön tehostamiselle, Leena Joensivu sanoo.
– Olen täysin vakuuttunut siitä, että elinvoimaosasto mahdollistaa oman ylöjärveläisen kilpailukyvyn muun muassa yritysten hankkimiseen paikkakunnalle, hän luottaa.

Tiukka talouskuri säilyy

– Vaikka Ylöjärven kaupunki on onnistunut taloudenpidossaan olosuhteisiin nähden hyvin, meillä ei ole näköpiirissämme asioita, jotka mahdollistaisivat tarkan euron politiikasta luopumisen, Leena Joensivu linjaa.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja korostaa, että kirstunvartijoiden on huolehdittava siitä, ettei lisälainaa oteta kevyin perustein.
– Ylöjärvellä on ollut valitettavasti sellainen tapa, että pienikin talouden löysä on saanut päättäjät röyhimään. Nyt meidän on jokaisen valtuustoryhmän voimin huolehdittava siitä, että rahahanat pidetään tiukasti suitsittuina, Joensivu sanoo.
Hänen mielestään ehdottumuus koskee erityisesti lähestyvän syksyn lisä- ja muutostalousarviota.
– Otamme mukaan vain pakolliset tarpeet, hän linjaa.

Valtuustosopimus mallina

Puheenjohtajakaksikko Leena Joensivu ja Katja Luojus ovat ahkeroineet Ylöjärven kaupunginvaltuuston valtuustosopimuksen hyväksi.
Joensivu kiittelee jokaisen valtuustoryhmän mukanaoloa hankkeessa.
– Nyt olemme yhdessä tehneet pohjatyötä ja mallia, josta vuoden 2017 kuntavaalien jälkeen nelivuotiskautensa aloittavan kaupunginvaltuuston on hyvä ottaa koppi, hän kertoo.
Joensivu sanoo, että valtuustosopimuksen työstäminen on antanut nykyisille valtuustoryhmille ymmärrystä päätöksenteosta ja vastuunkantamisesta.
– Sopimuksen pääsisältö kiteytyy siihen, että eri tahot keskittyvät olennaiseen työsarkaansa. Ihmisten on sisäistettävä eri toimijoiden roolit.
Leena Joensivun mukaan valtuustosopimuksen ohella on kirkastettava kaupungin strategiaa.
– Strategia määrittelee reunaehdot muun muassa rahan käytölle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?