Noin 600 puutarhakaupunkilaista nautti leppeän kesäillan svengistä

Kaupunkijazzin juju on rajojen laajentaminen

Elokuinen Kaupunkijazz on noussut käsitteeksi ylöjärveläisten kulttuuritapahtumien tarjottimessa. Se keräsi jälleen iloisesti svengaavan paikallisyleisön, joka sai vastavuoroisesti nauttia laadukkaista esiintyjistä. Ylöjärveläisiä viihdytti tällä kertaa Elina Arlin ja Verneri Pohjola orkestereineen. Koko setin kruunasi luonnollisesti poikkeuksellisen kaunis kesäsää – ainakin tämän suven mittapuuhun verrattuna.
Uuden Musiikin -laulukilpailusta esille ponnahtanut Elina Arlin esiintyi ensimmäisenä Kaupunkijazzin yleisölle.

Uuden Musiikin -laulukilpailusta esille ponnahtanut Elina Arlin esiintyi ensimmäisenä Kaupunkijazzin yleisölle.

Kaupunkijazz on ilahduttanut ylöjärveläisiä jo miltei vuosikymmenen ajan. Se on kulttuurieksperttien eli kulttuurisihteeri Minna Vallinin ja kulttuurituottaja Sini Kallion luomus.
– Kaikki käynnistyi päättäjien toivomuksesta, että kaupungintalon aukiolla pitäisi järjestää kulttuuritapahtumia kaupunkilaisille. Ensimmäinen Kaupunkijazz pidettiin vuoden 2007 elokuussa, kulttuurituottaja Sini Kallio taustoittaa.
Mutta miksi tapahtuman tyylilajiksi valikoitui juuri jazz?
– Ehkäpä juuri siksi. Jazz haastaa sopivalla tavalla meidän jokaisen omia musiikin kuuntelemisen tottumuksia.
– Toisaalta on myös niin, ettei Kaupunkijazzin musiikillinen anti ole rajattu tiukasti jazzin ympärille, Sini Kallio lisää.
– Mielestäni on tärkeintä, että voimme tarjota ihmisille svengaavaa musiikkia, kulttuurisihteeri Minna Vallin tähdentää.
Kaupunkijazz on ollut koko historiansa ajan onnistunut suvitapahtuma.
– Olemme saaneet aina kiittävää palautetta, Sini Kallio iloitsee.
Traditioksi muodostuneen ylöjärveläisen kulttuurikeitaan järjestelyt aloitetaan hyvissä ajoin.
– Esimerkiksi tämän suven jazzien rakentaminen starttasi viime vuoden lokakuussa, Kallio kertoo.

Ylöjärveläiset luovat fiiliksen

Ylöjärveläinen Netta Haapasalo kannustaa kulttuuritapahtumien yleisöä heittäytymään täysillä mukaan tapahtuman virtaan. – Artistikin saa siitä lisää poweria, hän tietää.

Ylöjärveläinen Netta Haapasalo kannustaa kulttuuritapahtumien yleisöä heittäytymään täysillä mukaan tapahtuman virtaan. – Artistikin saa siitä lisää poweria, hän tietää.

Kulttuurisihteeri Minna Vallin kiittelee ylöjärveläisiä siitä, että he ovat rakentaneet Kaupunkijazzizta omalta osaltaan hienon tilaisuuden.
– Yleisö pystyy luomaan hyvän tunnelman Kaupunkijazziin. Lisäksi on erityisen ilahduttavaa, että ylöjärveläiset arvostavat lavalle nousevia artisteja.

Täysillä mukaan

Netta Haapasalo on Kaupunkijazzin konkari. Hän on vieraillut tapahtumassa jo aiemminkin.
– Olen mukana Kaupunkijazzeilla neljättä kertaa. Aikaisemmista esiintyjistä mieleeni ovat jääneet Sami Pitkämö ja Erja Lyytinen.
Haapasaloa miellyttää ei-perinteiset kulttuurielämykset.  Muun muassa sen vuoksi hänet löytää Kaupunkijazzin katsomosta kerta toisensa jälkeen.
– En osaa sanoa tarkalleen, mikä näissä jameissa minua oikein kiehtoo. Jotakin vetovoimaa näistä silti löytyy, hän päättelee.
Nuori ylöjärveläisnainen on varsin valveutunut erilaisen kulttuuritarjonnan suhteen.
– Kuuntelen muun muassa vanhan ajan jazzia. Minulla on muutamia vinyylilevyjä.
– Jazzin ohella suosikkityylilajeihini lukeutuu myös blues, Haapasalo luettelee.
Kulttuuriharrastaja Haapasalo tahtoo rohkaista ulkoilmakonserttien yleisöä lähtemään rohkeasti mukaan tapahtuman virtaan.
– Mielestäni me suomalaiset voisimme jammailla musiikin mukana entistä vapautuneemmin. Kun yleisö on mukana, artistitkin saavat siitä paljon virtaa.

Jazzin ohella Netta Haapasalon omaan musiikin harrastuneisuuteen lukeutuu myös blues.

Jazzin ohella Netta Haapasalon omaan musiikin harrastuneisuuteen lukeutuu myös blues.

Poikkeuksellisen hieno sää suosi Kaupunkijazzin yleisöä.

Poikkeuksellisen hieno sää suosi Kaupunkijazzin yleisöä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?