Täpläravut mönkivät taas mertoihin

 

Jukka Paananen laskee rapumerran Karhejärveen. Merran voi laskea vaikka rantaveteen, mutta paras syvyys sillle on kuitenkin kahdesta viiteen metriä.

Jukka Paananen laskee rapumerran Karhejärveen. Merran voi laskea vaikka rantaveteen, mutta paras syvyys sillle on kuitenkin kahdesta viiteen metriä.

Kauden rapusaaliista ennustetaan maanlaajuisesti hyvää. Vaikka jokiravun häviäminen verottaa Ylöjärven rapuapajia, elokuussa merroissa saattaa olla vilkasta.

Ensimmäiset merrat molskautettiin vesiin viime viikon tiistaina, kun ravustuskausi alkoi. Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi tämän vuoden rapusaaliista tulevan runsaan, sillä viime kesästä vesistöihin jäi paljon tänä vuonna saaliskokoonsa kasvavia rapuja.
Rapujuhlien notkuvia pöytiä saadaan kuitenkin odotella vielä hetki, sillä Luken mukaan paras saalis saadaan elokuussa. Viileät vedet viivyttivät rapujen kuorenvaihtoa, ja ne lähtevät liikkeelle myöhemmin kuin normaalisti.
– Ravut eivät lähde koloistaan ulos, ennen kuin niiden kuori on kuorenvaihdon jälkeen taas kova, selittää Karhen kalastusseuran varapuheenjohtaja ja kalastuksenvalvoja Jukka Paananen.
Paananen kävi heti kauden alettua laskemassa muutaman pyydyksen Karhejärveen. Ensimmäisinä päivinä saalis oli odotetusti pieni.
– Kahtena ensimmäisenä päivänä ei tullut mitään. Eilen tuli yksi, Paananen kertoo.

Rapurutto vei Ylöjärven jokiravut

Täplärapu on saanut nimensä saksen tyvessä olevasta vaaleasta laikusta. Lajin erottaa kuitenkin kotimaisesta jokiravusta parhaiten siitä, että jokiravulla on kaulauurteessaan piikkejä, täpläravulla ei.

Täplärapu on saanut nimensä saksen tyvessä olevasta vaaleasta laikusta. Lajin erottaa kuitenkin kotimaisesta jokiravusta parhaiten siitä, että jokiravulla on kaulauurteessaan piikkejä, täpläravulla ei.

Paanaselle on kertynyt ravustuskokemusta jo yli 60 vuoden ajalta. Alle kouluikäisenä Karhen vesillä ravustuksen aloittanut Paananen on myös myynyt rapuja 1960-luvulla.
– Kannat olivat täällä silloin ihan mahdottomia, rapuja oli vaikka kuinka paljon.
Toista on nyt. Rapurutto on tuhonnut suomalaisen jokiravun kannat koko Ylöjärvellä, kuten suuressa osassa muutakin Suomea. Paananen muistelee, että viimeiset jokiravut nostettiin Karhen alueen vesistä joskus 1990-luvulla.
Jokiravun tilalle ruton saastuttamille alueille on Suomessa monin paikoin istutettu Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaa täplärapua, joka kestää paremmin rapuruttoa.
– Joku on tuonut Karhejärveen täplärapua, sitä ei ole istutettu laillisesti. Sen kanta ei ole täällä kovin vahva. Isoissa järvissä, kuten Näsijärvessä, on hyvä täplärapukanta, koska niihin on tehty isot istutukset, Paananen kertoo.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa kasvaa edelleen miljoonia jokirapuja useissa vesistöissä. Rapuruton leviämisen ehkäisemiseksi ravustaessa täytyy olla huolellinen: Rapuja ei saa siirtää vesistöstä toiseen, ei edes säilytyksen ajaksi. Jos samoilla kalastus- tai ravustusvälineillä pyydetään eri vesistöissä, ne tulee desinfioida huolellisesti välissä. Syöteissä ei myöskään saa käyttää muista vesistöistä pyydettyä kalaa.

Mertaravustus on suosituinta

Jukka Paananen käyttää useimpien muiden ravustajien tavoin pyydyksenä mertaa.

Putkilomerran suuaukko on suppilomainen, jotta rapu ei pääsisi kiipeämään siitä ylös. Keskellä roikkuvasta syötistä saksikäsi saa napattua vain palan kerrallaan, jotta herkkupala riittää houkuttelemaan muitakin nälkäisiä paikalle.

Putkilomerran suuaukko on suppilomainen, jotta rapu ei pääsisi kiipeämään siitä ylös. Keskellä roikkuvasta syötistä saksikäsi saa napattua vain palan kerrallaan, jotta herkkupala riittää houkuttelemaan muitakin nälkäisiä paikalle.

Saksiniekkoja voi napata myös esimerkiksi haavilla, ongella tai käsin, mutta merta on ehdottomasti tehokkain ja helpoin keino pyyntiin. Suosituin malli on muovista tehty putkilomainen merta.
– Laitetaan syötti pyydykseen, lähdetään veneellä vesille ja lasketaan pyydys. Seuraavana päivänä sitten koetaan, Paananen kertaa homman kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Paras syötti ravuille on särkikala. Myös muut maustamattomat lihat, kuten jauheliha tai broileri, sopivat. Legendan mukaan kissaakin on pidetty mainiona ravunsyöttinä.
Syötti laitetaan reiälliseen rasiaan, jotta rapu saa riivittyä siitä vain pienen palan kerrallaan. Näin makupala houkuttelee muitakin nälkäisiä saksiniekkoja paikalle.
Vene ei ole harrastajaravustajalle välttämättömyys. Paanasen mukaan merran voi laskea vaikka rantaveteen, mutta kahdesta viiteen metriä on sille paras syvyys. Syvemmässä vedessä syötti tavoittaa ravut suuremmalta alueelta. Jos käyttää useampia mertoja kerralla, pyydysten väliin kannattaa jättää noin 10–20 metriä.
Ravustajalla täytyy olla valtion kalastuslupa ja vesialueen omistajan kalastuslupa. Lisäksi 18–64 -vuotiaiden ravustajien täytyy maksaa valtion kalastuksenhoitomaksu.
Vesialueiden lupien käytäntö vaihtelee eri vesillä: esimerkiksi Karhella yhdellä luvalla saa laskea useampia pyydyksiä, kun taas joillain alueella jokaiselle vaaditaan oma lupa.

Saksiniekat viihtyvät kivikoissa

Ravut liikkuvat yleensä öisin. Monella onkin mielikuva taskulampun kanssa aamuhämärässä mertoja kokevasta ravustajasta.
– Vanhanaikaiset pyydykset olivat sellaisia, että niistä ravut lähtivät päivän mittaan kävelemään. Nykyisistä pyydyksistä ei pääse pois ainakaan kovin helposti, joten ravustajalla ei ole niin kiire heti aamulla, Paananen selittää.
Ravut viihtyvät hyvin kivikkoisessa järvenpohjassa tai esimerkiksi uponneen tukin lähettyvillä, sillä sieltä ne löytävät piilopaikkoja. Kokenut rapumies tuntee lähivesiensä parhaat apajat.
– Kyllä niitä tässä on, vaikka niistä nykyään tuleekin vähemmän saalista kuin ennen, Paananen paljastaa.
Paanasen mukaan hyvät pyyntipaikat ovat salaisuuksia siinä missä sienimaastotkin, vaikkakaan eivät kovin hyvin varjeltuja sellaisia: kelluva koho nimittäin paljastaa merran paikan. Lain mukaan merta tulee merkitä vähintään viisi senttiä pinnan yllä kelluvalla koholla.

Rapuherkun resepti on yksinkertainen

_MG_2945

Ravulla ei ole Suomessa lakisääteistä alamittaa, mutta yleisesti suositellaan, että alle 10 sentin mittaiset ravut vapautetaan. Tämä Jukka Paanasen pitelemä rapu pääsi jatkamaan elämäänsä vapaudessa.

Jukka Paananen pitää mertojen laskemista mukavana ajanvietteenä, mutta ravustuksen juju on kuitenkin sen lopputulos – lautaselle päätyvät saksiniekat. Rapuherkkujen reseptiin ei juuri keittokirjaa tarvita.
– Keitetään ravut suolavedessä jossa on myös tuoretta tilliä, sitten jäähdytellään niitä jokunen tunti keitinliemessä ja nostetaan pois. Lisäksi vaaleaa leipää ja kalalle sopivaa viiniä – se onkin melkein siinä.
Paanasen mukaan yhdelle syöjälle voi riittää maisteluun viisi rapua, mutta pääruoaksi niitä kannattaa varata runsammin.
– 20 rapua menee, ainakin jos on hyviä syöjiä, kuten meikäläinen.
Karhejärven antimet riittivät ennen suuriinkin rapujuhliin.
– Siellä oli ennen hyvin myös muikkua, joten meillä oli aina sukulaisten kanssa rapu- ja muikkufestivaalit. Teetimme joskus festivaalien paidankin. Tuli vähän ihmisiltä kyselyitä, että mikäs tällainen on, Paananen muistelee nauraen.
Jokiravuilla on oma vannoutunut kannattajakuntansa, mutta Paanasen mielestä ruokapöydässä ravun lajikkeella ei ole kovin suurta merkitystä.
– Maussa en niin suuria eroja huomaa, mutta täplärapu on kovempikuorinen, eli se on vähän hankalampi syödä kuin jokirapu.

Kommentit (4)

  1. ippe

    Noihan tuo kaiketi on! Pahimmat rosvot on itse valvojat.
    Mehukatti töltit täällä riittää. Verkot on läpi hienojen kuhan
    kutupaikkojen. Valvojat muutakuin makaa! Hävetkää!

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?