Perhehoidossa kaikki ovat yhtä perhettä

Kurussa asuva Huhta-ahojen perhe on toiminut vuoden alusta asti kehitysvammaisten perhehoitajana. Perheeseen kuuluvat äiti Piritta, isä Jarkko sekä pariskunnan kahdeksan- ja kuusivuotiaat pojat Nestori ja Eemeli. Perheessä on lisäksi kaksi aikuista kehitysvammaista, jotka ovat tulleet niin sanottuun pitkäaikaishoitoon eli he asuvat Huhta-ahoilla pysyvästi saman katon alla osana perhettä.
Ylöjärven Uutisten vierailun aikana paikalla olivat Huhta-ahojen lisäksi kerran kuukaudessa käyvä Miia Salminen ja kokeilujaksolainen Arto Rauhamäki.
Kurussa olivat paikalla Arto Rauhamäki (vas.), Jarkko Huhta-aho, pojat Nestori ja Eemeli sekä Miia Salminen ja Piritta Huhta-aho.

Kurussa olivat paikalla Arto Rauhamäki (vas.), Jarkko Huhta-aho, pojat Nestori ja Eemeli sekä Miia Salminen ja Piritta Huhta-aho.

Kurulaiskodin kahvipöydän ääressä Piritta ja Jarkko Huhta-aho muistelevat, että ajatus perhekodista on pulpahtanut pintaan aina vuosien mittaan.
Pariskunta sanoo, ettei perhekotia perustettu hetken mielijohteesta vaan ajatusta pyöriteltiin pitkään ja hartaasti.
– Omien lapsien hieman kasvettua ja Kuruun asettumisen jälkeen ajatus perhekodin perustamisesta tuntui ajankohtaiselta.
– Oikeastaan koko idea lähti siitä, että suvussani on perhekoteja useampi. Ne ovat olleet luonnollinen osa koko elämääni, Piritta toteaa.
– Omat poikamme ovat olleet mukanamme sukulaisissa, ja he ovat siellä kohdanneet kehitysvammaisia. Kehitysvammaisten kanssa oleminen on ollut heille arkipäivää. Siitä päättelimme, että tuskin täällä kotonakaan tulisi ongelmia, Jarkko miettii.
Pariskunnalla on kehitysvammaisten hoidosta ja ohjaamisesta kymmenen vuoden kokemus, mikä osaltaan helpotti päätöstä ryhtyä perhehoitajaksi.
– Kehitysvammaisten perhehoitajavalmennuksessa käytiin läpi erilaisia tilanteita, jottei arjessa tulisi yllättäviä hankaluuksia, Piritta valottaa.

Tavallista arkea

Piritta kuvailee, että ennen asukkaiden muuttoa hänellä oli tapana analysoida yhteiseloon liittyviä asioita ja miettiä niitä monelta eri kantilta.
– Jarkko jo varmasti hermostui, koska mietin jatkuvasti ”Mitä, jos se asukas tekee niin tai näin ja sanoo sitä tai tätä?”
Arjen alettua Piritta huomasi elämän kuitenkin olevan tuiki tavallista, vaikka hän oli aluksi valmistautunut asukkaiden tuloon juhlallisin elkein.
– Olin kuin ohjelmatoimisto ja järjestin päivät täyteen toimintaa. Olimme iltaisin ihan poikki koko sakki, kun päivät oli viiletetty milloin missäkin, Piritta muistelee.
– Hoitoalan työntekijöinä olemme pyrkineet antamaan mahdollisimman laadukasta hoitoa työpäivämme ajan. Perhehoito on kuitenkin ympärivuorokautista hommaa, joten täällä työ tehdään eri tavalla laadukkaasti, myös Kurun palvelukeskuksessa lähihoitajana työskentelevä Jarkko vahvistaa.

Miia Salminen käy Huhta-ahojen luona muutamana päivänä kuukaudessa.

Miia Salminen käy Huhta-ahojen luona muutamana päivänä kuukaudessa.

Tutustuminen tärkeää

Huhta-ahot saivat esittää toivomuksia ennen asukkaan kokeilujakson alkamista, jotta perhedynamiikka toimisi mahdollisimman hyvin.

– Mehän olemme itse oman perheemme asiantuntijoita, joten tiesimme suurin piirtein, millaiset ihmiset tänne sopisivat.
– Asia on kuitenkin muuttunut tässä lyhyessä ajassa, sillä jokainen ihminen on niin omanlaisensa persoona, ettei tiettyjä kriteereitä voi määritellä. Asukasta ei valita niin kuin autoa, tyylillä ”Näillä varusteilla me tämän tahdomme”, pariskunta naurahtaa.
He kertovat, että myös asukkaan viihtyminen on taattava, jotta asuminen perheessä olisi mahdollisimman mukavaa.
– Olenhan minä viihtynyt, vastaa ensimmäistä viikkoaan kokeilujaksolla viettävä Arto Rauhamäki. Suunnitelmissa on, että hän muuttaa Huhta-ahoille, jos yhteiselo sujuu mallikkaasti jakson ajan.
Rauhamäki ja Huhta-ahot muistelevat, kuinka hekin palaveerasivat Kurussa samaisen kahvipöydän ympärillä ennen kokeilujakson alkamista.
– Arto kävi täällä omaistensa ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikön työntekijän kanssa tutustumassa paikkoihin, minkälainen koti hänelle olisi täällä tarjolla ja millaisia kämppiksiä täällä asustaa, Piritta kertaa.

Itselleen pitää olla realistinen

Pariskunta sanoo, että perhehoidossa pitää olla hyvin realistinen itselleen, että millaiseen hoitoon rahkeet riittävät.
– Pitää muistaa omat voimavaransa, että ei ole mikään yli-ihminen, joka pystyy auttamaan kaikkia, Piritta täsmentää.
– Mekin voisimme ottaa tänne lisää asukkaita, jos tilat riittäisivät ja täällä pääsisi menemään esimerkiksi pyörätuolilla. Meitähän on täällä nykyäänkin parhaimmillaan kahdeksan henkeä saman katon alla, Huhta-ahot ilmoittavat.
Ihmismäärästä huolimatta he vakuuttavat, että saavat joskus myös kahdenkeskistä aikaa.
– Joskus käy niin onnellisesti, että talo on tyhjänä. Asukkaat saattavat olla kotilomilla tai kesäleirillä, ja he käyvät myös töissä kolmena päivänä viikossa.
– Mutta emme voi tehdä niin, että huomenna päätämme lähteä romanttiselle illalliselle. Perhehoitajaksi alkaminen vaatii sen, että ajankäyttö suunnitellaan eikä kaikkialle pääse lähtemään yhtäkkiä mielensä mukaan.
– Tuttavatkin ymmärtävät, että emme pääse tästä aina lähtemään, ja he arvostavat tekemäämme työtä.

Huhta-ahojen perheeseen kuuluvat myös pitkäkarvainen mäyräkoira Hilla ja saksanpaimenkoira Kekkonen.

Huhta-ahojen perheeseen kuuluvat myös pitkäkarvainen mäyräkoira Hilla ja saksanpaimenkoira Kekkonen.

Kehitysvammaisten kanssa aitoa elämää

Huhta-ahojen mukaan perhehoidossa oleviin kehitysvammaisiin suhtaudutaan kuin perheenjäseniin.
– Yhteiselon aikana asiaa ei ajattele ollenkaan, että meillä on joku vieras täällä. Me kaikki olemme täällä omana itsenämme.
– Vanhemman poikamme Nestorin ainut huolenaihe uusista asukkaista oli, että hän joutuu muuttamaan takaisin samaan huoneeseen pikkuveljensä kanssa, pariskunta kertoo huvittuneena.
Vanhemmat tietävät, että lapset eivät esitä mitään ja he kertovat suoraan, jos joku asia mättää. Sama juttu on myös kehitysvammaisten kanssa.
– Kehitysvammaiset ovat kaikista aidoimpia ihmisiä. Me ei-kehitysvammaiset ihmiset olemme oikeastaan melko teennäisiä ja näyttelemme jotain, mitä me emme ole. Kehitysvammaisilta tulee suora palaute.
– On todella hyvä juttu ottaa perheeseen kehitysvammainen, sillä siinä oppii hyvin nopeasti, että totuus tulee ilmi, pariskunta kiittelee.
Perhehoito on kuin mikä tahansa työ, mutta siinä palautteen saa välittömästi oli se sitten positiivista tai negatiivista.
– Jos asukkaalta kysytään, että oletko viihtynyt täällä, ja vastaus on myöntyvä, niin se on totuus. Tätä työtä on helppo tehdä, koska tietää, että vastapuoli sanoo sen, mitä ajattelee, Piritta kertoo.
Kehitysvammaisten kanssa työskentely on opettanut myös Huhta-ahoja olemaan aitoja.
– Tämä ei ole mitään teatterin pyöritystä eikä esitystä. Osaamme nykyään itsekin puhua asioista niiden oikeilla nimillä, koska kotona viestin on mentävä kaikille perille, Jarkko summaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?