Jäävätkö katuvalot sammuksiin?

Ylöjärven kaupungin päätös olla sytyttämättä katuvaloja yksityisteille syksyn alkaessa herättää varmasti melko ristiriitaisia tunteita. Moni varmaankin ihmettelee, miksi liikenneturvallisuudella leikitään tällä tavoin. Toisaalta joku toinen voi jopa kiitellä kaupunkia säästäväisyydestä.

Ville MäkinenYlöjärvellä yksityistiet ovat olleet hieman eriarvoisessa asemassa toisiinsa verrattuna. Nyt tilanne on kaikille sama: jos haluat kaava-alueen ulkopuolella valot yksityiselle tiellesi, maksat siitä itse.
Ylöjärvi ei ole todellakaan ensimmäinen kaupunki, joka sammuttaa valot yksityisiltä tieosuuksilta.
Jatkossa yksityisteitä hoitavat tiekunnat voivat valaista teitään harkiten. Valaistuskuluja voi vähentää esimerkiksi yösammutuksilla ja kesäkatkoilla. Saattaapa käydä niinkin, että jollekin yksityistielle ei sytytetä valoja enää lainkaan.
Ylöjärven kaupunki on luvannut, ettei se pura yksityisteiden varsilla olevia valaistusverkkoja, vaikka tiekunta ei olisikaan halukas ottamaan valaistusta kontolleen. Tiekunnalle jätetään siis mukavasti harkinta-aikaa ja mahdollisuus mielipiteensä muuttamiseen. Esimerkiksi Oulussa kaupunki ei antanut armoa, vaan päätti purkaa käyttämättä jäävät valaistusverkot.
Jyväskylässä puolestaan kaupunki päätti pitää yksityisteiden valaistuksen ylläpidon itsellään. Siellä kuitenkin valaistusten ylläpitokustannukset otetaan huomioon yksityistieavustuksia myönnettäessä avustusta vähentävänä tekijänä.
On mielenkiintoista nähdä, vaikuttaako tien valaistus jatkossa yksityistien avustuksiin Ylöjärvellä. Voisiko valaistuksen itse hoitava tiekunta saada jatkossa hieman aiempaa suuremman avustuksen?

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?