Mäkisen askel kohdallaan Räikällä

Olivia Mäkisen pituustulos 530 nousi Ylöjärven Urheilijoiden kesäkisojen parhaaksi tulokseksi viime keskiviikkona.
Olivia Mäkinen hyppäsi nappiponnistuksella pituusennätyksensä 530 Räikällä ja juoksi juhannusaattona aitaennätyksensä Ikaalisissa.

Olivia Mäkinen hyppäsi nappiponnistuksella pituusennätyksensä 530 Räikällä ja juoksi juhannusaattona aitaennätyksensä Ikaalisissa.

Mäkinen voitti tuloksellaan 15-vuotiaiden kilpailun 29 sentin erolla seurakaveriinsa Oona Hietalaan, joka hyppäsi vasta kesän ensimmäisen pituuskilpansa.
Jo Mäkisen ensimmäinen hyppy kantoi 522 eli sentin yli hänen entisen ennätyksensä, ja kolmannen hypyn nappiponnistuksella tulokseen tuli kahdeksan senttiä lisää.
Pari muutakin hyvää hyppyä Mäkinen sai aikaan, mutta ne menivät niukasti yliastutuiksi. Näyttää vahvasti siltä, että hän on omaksunut kevään aikana sisäänajetun tekniikkamuutoksen.
– Saksaustekniikalla pyritään estämään Olivian kiertyminen liiaksi eteenpäin hypyn loppuvaiheessa. Hiottavaa riittää vielä, mutta hyvältä näyttää, valmentaja Tanja Niemi iloitsi.
Hietala hyppäsi reisi kinesioteipattuna venähdyksen vuoksi ja valitteli, että jalka oireili juostessa aika lailla. Kevättalvella leikattu polvi kestää jo, mutta lajituntuma on kadoksissa.
– Oona rupesi hyppäämään vasta toukokuun lopulla, mutta ei vielä täydellä vauhdilla. Hänen pitää nyt vain saada hyviä harjoitushyppyjä ja löytää sitä kautta oikeat mielikuvatkin, Niemi pohti.
Mäkisen ja Hietalan esimerkki vetää nuoremmista muun muassa Nea Lentoa kovasti eteenpäin. Lento voitti 13-vuotiaiden pituuden ennätyksellään 475 eli hän pani talviseen hallitulokseensa seitsemän senttiä lisää.
Olivia Mäkinen voitti myös 100 metriä ajalla 13,67 reippaaseen vastatuuleen. Nea Lentokin oli ikäluokkansa vikkelin juostuaan kesän toistaiseksi parhaan aikansa 8,97.
Anni Vähäkoski hävisi ennätyksellään Lennolle vain 0,04 sekuntia.
Toisen erän voittanut Lilja Mäkinen viipyi vielä hallissa ajan 9,39, mutta paineli nyt tuloksen 9,06.

Alueviesteistä aitapronssia

Oona Hietala, Oona Laine, Olivia Mäkinen ja Nea Lento (oik.) juoksivat Ylöjärven Urheilijoiden ensimmäisen aluemestaruusmitalin aitaviestissä Turussa. (Kuva: Tommi Lento)

Oona Hietala, Oona Laine, Olivia Mäkinen ja Nea Lento (oik.) juoksivat Ylöjärven Urheilijoiden ensimmäisen aluemestaruusmitalin aitaviestissä Turussa. (Kuva: Tommi Lento)

Ylöjärven Urheilijoiden tyttöjen eteenpäinmenosta saatiin taas oiva esimerkki aluemestaruusviesteissä Turussa, kun Olivia Mäkinen, Oona Hietala, Nea Lento ja Oona Laine juoksivat 15-vuotiaiden 4×80 metrin aidoissa pronssia.
Se oli seurahistorian ensimmäinen mitali aluemestaruusviesteissä. Sileällä 4×100 metrillä Mäkinen, Milla Mäkipää, Laine ja Jutta Selin sijoittuivat neljänneksi. He jäivät pronssista 0,41 sekuntia.
Pojiltakin rupeaa löytymään kunnon tuloksia. Mikko Mäkipää venytti pituudessa ennätyksensä 476, jolla irtosi 13-vuotiaiden sarjassa selvä ykkössija. Hallissa Mäkipää pääsi tulokseen 465.
Jos reippaasta osanotosta pitäisi jakaa erikoispalkinto. sen voisi saada vaikka yhdeksänvuotias Konsta Uuttera, joka ahersi neljässä lajissa, välillä jopa 15-vuotiaiden sarjassa.
Nuoret olivat muutenkin pääosissa, mutta kokeneitakin voittajia nähtiin. Lokakuussa 40 vuotta täyttävä Teivo Stayersin Teppo Syrjälä voitti 1 500 metriä 0,02 sekunnin erolla itseään 22 vuotta nuorempaan Valkeakosken Hakan Teemu Visalaan.
Räikällä aurinkoista iltaa vietti myös loistavan hallikauden hypännyt seiväsmiesottelija Urho Kujanpää, joka joutui taas keväällä pitkään tekemään korvaavia harjoitteita selkävaivojen vuoksi.
Junioreiden Euroopan mestaruuskilpailut Eskilstunassa saattavat jäädä vielä Kujanpäältä käymättä, mutta mikäli kuntoutumisessa ei tule takapakkia, viimeistään Kalevan kisoissa ja nuorten SM-kilpailuissa hänet nähdään.

Maajoukkueurheilijat vertyvät

Ylöjärveläisistä Tampereen Pyrinnön maajoukkueurheilijoista sekä Jessi Landström, Jaakko Laakso että Joni Karvinen paransivat kesän parhaita tuloksiaan viime viikolla.
Landström aitoi 100 metriä Jyväskylän sateisissa nuorten eliittikisoissa aikaan 14,18 ja voitti 19-vuotiaiden sarjan. Juhannusaaton juoksu Ikaalisissa meni sen sijaan meni heikosti. Landströmin aika oli 14,55.
Laakso juhli aattona Keuruulla 800 metrin voittoa ajalla 1.52,68.
Myös Joni Karvinen pokkasi Keuruulta ykkössijan, kun hänen keihäänsä lensi 69,19 metriä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?