Laakso ennätysvauhdissa

Tampereen Pyrinnön ylöjärveläisjuoksija Jaakko Laakso paransi Lahden elittikisoissa 1 500 metrin ennätyksensä lukemiin 3.56,83. Laakso sijoittui kahdeksanneksi.

Tihkusateisessa muttei onneksi liian kylmässä säässä Laaksolla riitti kiriapua sopivasti. Hän lohkaisi vuonna 2013 syntyneestä entisestä ennätyksestään 2,39 sekuntia.
Viljo Toivasen valmennukseen siirtynyt keihäsmies Joni Karvinen kirjautti kesän ensimmäiseksi kilpailutuloksekseen 68,99, minkä lisäksi hän heitti 68,58 ja 68,23.
Karvinen tarvitsee vielä lisänäyttöjä päästäkseen 22-vuotiaiden EM-kilpailuihin Tallinnaan, sillä hän ei ole tänä vuonna puhkaissut 70 metrin tulosrajaa.
Jessi Landström paransi kauden parastaan ja samalla ennätystään naisten 100 metrin aidoissa lukemiin 14,22 Jyväskylän Tähtikisoissa.
Junioreiden EM-Eskilstunan rajasta 0,07 sekuntia jäänyt Landström juoksi ensin 14,32 ja toisella yrittämällä ihanteellisessa myötätuulessa 0,19 sekuntia alle toissaviikkoisen Janakkalan-aikansa ja sijoittui viidenneksi.
Ylöjärven Urheilijoiden Olivia Mäkinen juoksi 100 metrin ennätyksensä 13,24 Vattenfall-seuracupissa Akaassa ja nappasi lajivoiton 15-vuotiaissa. Mäkisen ennätys parani 0,07 sekuntia.
Mäkisestä tuli kaksoisvoittaja, sillä yhdessä Oona Hietalan, Suvi Järvisen ja Oona Laineen kanssa hän juoksi 4 x 100 metrillä ylivoimaisen ykkösajan 52,93.
Nea Lento pomppasi 13-vuotiaiden korkeusykköseksi parannettuaan ennätystään peräti viisi senttiä 145:een.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?