En pidä Pertti Kurikan Nimipäivistä

Nyt minä sanoin sen, julkeasti heti otsikossa. Oikeastaan minä kyllä pidän Pertti Kurikan Nimipäivistä, koska sen jäsenet ovat varsin aidon tuntuisia heppuja ja minä pidän aidoista hepuista. Kun kuulin, että bändin keulakuva Pertti Kurikka on aiemmin esiintynyt nimellä Kalevi Helvetti, minusta tuli välittömästi Pertin fani, Pertinhenkilönä.
Mutta minä en pidä heidän musiikistaan, joten minä saan kai sanoa, etten pidä Pertti Kurikan Nimipäivistä. Koska jos minä en pidä vaikka Arttu Wiskarin musiikista, niin minä saan sanoa, että en pidä Arttu Wiskarista. Vaikka en tunne koko Arttua henkilönä, ja saattaisin vaikka hänestä pitääkin. Vain Artun musiikki karmii, kun se vollottaa sen kuolleen pappansa perään joka biisissä.
Myös Pertti Kurikan Nimipäivien musiikki karmii. En ole kuullut tuota Euroviisukappaletta kokonaan kertaakaan, koska koen, että minun ei tarvitse altistaa itseäni sille. En pidä räkäpunkista. En pidä kappaleista, joissa on typerät sanat. Miksi pitäisin euroviisuedustajiemme kappaleesta?
Siksi, koska siitä kuuluu pitää. On ihan okei sanoa ohimennen jollekulle, että minä en kyllä pidä Arttu Wiskarista, koska Arttu on niin sanotusti normaali. Mutta Pertti Kurikan bändistä ei saa sanoa pahasti, koska sen jäsenet ovat kehitysvammaisia. Ja ilmeisesti kun kehitysvammainen tekee musiikkia, niin siitä on pidettävä, tai muuten se ei-pitäminen kohdistuukin muka jostain syystä siihen vammaan eikä musiikkiin.
Tässä koko euroviisuasiassa oli kaksi asiaa, jotka tökkivät niin pahasti, etten ollut vähääkään pettynyt, kun suomalaisten viisutaival päättyi heti alkumetreille.
Ensimmäinen on se, että tuo biisi ei olisi päässyt Euroviisuihin, jos sen olisi esittänyt ryhmä kehitysvammattomia artisteja, sanontaanko että Topi Rouskun Syntymäpäivät. Tässä syrjittiin mielestäni kehitysvammattomia musiikin tekijöitä. Miksi vammattomia saa syrjiä suvaitsevaisuuden nimissä?
Jos vammaisten ja vammattomien pitäisi olla tasa-arvoisessa asemassa, niin tässähän he eivät ole. Tasa-arvoa on se, että kaikki saavat osallistua karsintaan. Mutta tasa-arvoa olisi myös se, että vammaisia kohdeltaisiin niin kuin muitakin. Jos kappale ei ole hyvä, niin sitten sitä ei äänestetä. Minusta on jollain tapaa alentavaa paapoa aikuisia miehiä niin kuin pikkulapsia. ”Voi miten hieno laulu. Ehdottomasti jatkoon. Hyvä pojat!”
Suomalaisten oli pakko suvaitsevaisuuden nimissä lähettää viisuihin ryhmä, jonka kappale kolahtaa varmaan aika harvalle, jos ihan rehellisiä ollaan. Musiikillisesti parempiakin esityksiä olisi ollut tarjolla, mutta nytpä tuli testattua, että suomeksi laulettu räkäpunk ei uppoa eurooppalaisiin. Ollaan nyt yllättyneitä, sillä eikös se meidän mielestä mme ollut oikein hieno laulu?
Toinen ärsytys on se, että Euroviisuissa kaikki on aina yli. Hameet ovat ylilyhyitä, homot ovat ylihomoja, balladit ovat ylidramaattisia ja juontajat ylipirteitä. Sehän on iso osa koko kilpailun viehätystä, katsoa, missä hyvän maun raja menee tänä vuonna.
Tai se oli minusta viehättävää niin kauan kuin musiikki näytteli pääosaa. Nykyisin ulkomusikaaliset elementit ajavat monen maan kohdalla ohi itse laulamisesta. Minulla ei ole mitään kehitysvammaisia vastaan, eikä hirviönaamiaisia, eikä edes parrakkaita naisia. Mutta onko tarkoitus kilpailla siitä, mistä maasta löytyy paras musiikkiesitys, vai siitä, kuka uskaltaa talloa hyvän maun rajaa isoimmalla saappaalla?
Ensi vuonna en seuraa viisuja. Ensi vuonna ärsyynnyn sitten jostain muusta.

VEERA NIEMINEN

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?