YIlves avasi pistetilinsä kotikentällä

Ylöjärven Ilves nousi kotikentällään tasapeliin Åbo IFK:ta vastaan naisten jalkapallon Kakkosen ottelussa.
YIlveksen maalin tehnyt Jenni Häkli (3) puskee kohti ÅIFK:n maalia. (Kuva: Jari Viitanen)

YIlveksen maalin tehnyt Jenni Häkli (3) puskee kohti ÅIFK:n maalia. (Kuva: Jari Viitanen)

YIlves lähti otteluun suosikkina, koska se oli kerännyt viime vuonna kokemusta nykyistä sarjaporrasta ylempää Ykkösestä.
Kotijoukkue veikin peliä alusta alkaen, mutta maalisaldo ei siitä huolimatta karttunut. Vieraat siirtyivät toisella puoliajalla jo johtoon ennen kuin YIlves melko onnekkaasti sai maalitilinsä auki. Lopulta pisteet jaettiin numeroin 1–1.
YIlves hallitsi ensimmäistä jaksoa, mutta hätäily hyökkäyskolmanneksella vesitti useimmat hyvät maalitilanteet.
Vieraiden pelissään tavoittelemat murtosyötöt päättyivät puolestaan lähes poikkeuksetta linjatuomarin eleettömään lipun nostoon paitsion merkiksi.
YIlveksen maalilla debytoinut Iida Koskinen joutui avausjaksolla vain kerran varsinaisiin torjuntatöihin.
Toinen puoliaika ei tuonut muutosta voimasuhteisiin. Tosin pelin tempo ja taso laskivat selvästi. YIlveksen kärkipelaajana viilettänyt Heidi Sampolahti karkasi pari kertaa läpiajoon, mutta viimeistely ei tuonut toivottua tulosta.
Vieraat sen sijaan onnistuivat maalinteossa 69. minuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta. ÅIFK:n Tiia Sauvonsaaren laukaus muutti suuntaa kahdesta YIlveksen pelaajasta, jonka jälkeen pallo lirui tolpan kautta maaliin.
Kotijoukkue joutui takaiskun jälkeen kaivamaan uuden vaihteen peliinsä ja tilanteita alkoikin syntyä vieraspäätyyn. Kärkipelaajaksi siirretty Jenni Häkli pelattiin Anni Paukkusen syötöillä läpiajoihin. Vain pieni päättäväisyyden puute esti kuitenkin maalien syntymisen.
Kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Häklin maalitili kuitenkin avautui, kun vieraiden maalivahti epäonnistui nolosti avauspotkussa. Peliväline kopsahti Häklin selkään ja salamana kääntynyt maalitykki nosti pallon hallitusti maalivahdin yli verkkoon.
YIlves rakensi vielä muutaman kunnon maalipaikan ennen loppuvihellystä, mutta edes kaksi peräkkäistä kulmapotkua eivät ottelun tulosta muuttaneet.
YIlves on nyt pelannut kaksi ottelua, joissa sillä on ollut pelilliset avaimet kourassaan. Tulos lasketaan kuitenkin maalien perusteella, joten kehittyminen maalinteossa näyttänee kauden suunnan.
Nyt ottelutahti kiristyy, sillä tällä viikolla YIlves pelaa kaksi kamppailua. Seuraavana vastustajana on Tampereen Ilves-Kissat, jonka YIlves kohtaa Hervannassa Ahvenisjärven kentällä huomenna torstaina kello 14.
Kotonaan Soppeenharjulla YIlves pelaa ensi sunnuntaina klo 16, jolloin vastassa on AC Kirkkonummi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?