Vaikea aika

Kirjan nimi on Vaikea aika Suomen pääministerinä sotavuosina 1943–44. Kirjoittaja on enemmän tai vähemmän tunnettu Edvin Linkomies. Hän ansaitsee oman palstatilansa. Suuren suomalaisen manttelin sai helposti itse Mannerheim, ja Risto Ryti on tullut nimettyä sankarilliseksi. Pelkkä Linkomiehen kirjan referoiminen ei ole itsessään kiinnostavaa. Toki jo pelkkä henkilö on mielenkiintoinen. Pihvi syntyy siitä, miten vanhat ajatukset ja havainnot peilautuvat nykypäivään.
Linkomies muistelee kansanedustajien enemmistön ajatusmaailmaa ennen Neuvostoliiton kanssa syttynyttä talvisotaa seuraavasti. ”Oltiin vielä siinä määrin kiinni vanhentuneessa uskossa kansainväliseen oikeuteen, ettei luultu sitä voitavan niin häikäilettömästi loukata niin kuin sitten tapahtui”. Sopii oikein toistaa tätä virkettä mielessään ja katsoa ympärilleen,  miten maailma on muuttunut. Tai paremminkin voi todeta maailman pysyneen muuttumattomana.
Linkomies katseli maailmaa yliopistomiehen ja oppositiopoliitikon silmin. Kansainvälisissä seminaareissa hänellä oli mahdollisuus tavata kollegoitaan ja aistia kansainvälisen politiikan tuulia omakohtaisesti. Eduskunnassa hän koki, että hallitus panttasi tietoa. Ruotsin reaktiosta mahdolliseen sotaan oli peräti ristiriitaisia tietoja. Pohjoismainen yhteistyö ei ollut saumatonta.
Monessa asiassa Ruotsi on aina ollut Suomea parempi. Ruotsi jopa ennakolta hankki itselleen elintarvikevarastoja, koska piti sotaa mahdollisena. Suomessa toimittiin valitettavan toisin. Sodan sytyttyä tuli mairittelemattoman tunnetuksi niin sanottu malli Cajander, jossa sotilaalle ei ollut antaa juuri muuta varustusta kuin kokardi päähineeseen. Siis ihmisen omaan sellaiseen.
Linkomies onnistuu kääntämään tapahtuneet Suomen kannalta myönteisiksi. Suomen itsenäisyys oli verrattaen nuori. Talvisodan syttyessä olimme olleet itsenäisiä vasta reilut 20 vuotta. Ylivoimaisen vihollisen torjuminen nosti Suomen kansakuntien joukkoon. Silloisessa tiedonvälityksessä Suomi ei muuten olisi niin noussut kansainvälisiin parrasvaloihin.
Kirjan varsinainen pääministeriaika on tietysti myös tärkeää. 1930-luvun toiminnan hahmottelua pidän kaikista mielenkiintoisimpana. Edvin Linkomies kuului sotasyyllisyydestä tuomittujen joukkoon. Uuttera ja lahjakas mies ei kaltereidenkaan takana maannut laakereillaan.
Kirja Vaikea aika on muistelmateos. Kriitikot sanovat helposti, että aika kultaa muistot. Pieni riski tälle teoriassa on, koska Linkomies joutui tekemään muistelmansa vankilassa kirjaimellisesti muistin varassa ilman lähdeteoksia. Riski on teoreettinen. Sielultaan akateeminen ihminen tuottaa aina mahdollisimman hyvää tekstiä. Kirjoittamisvuosiksi mainitaan vuodet 1947–1948. Numerot ovat aika kaukana todellisuudesta, koska reilut 400 sivua tekstiä syntyivät noin kahdessa kuukaudessa.
Muistelmissa ruoditaan aikalaisia ja puolueita sangen suorasukaisesti. Puolustusmenojen kasvattamista vastustanut puolue saa kuulla kunniansa,  ja eräälle toiselle puolueelle puolestaan erilaiset takinkäännöt ovat kuulemma luontaisia. Paikoitellen lukijalle tulee mielikuva eri poliitikkojen todella karkeista virheistä, joista on ollut Suomelle todellista haittaa. Jos nyt kuulut paljon puhutulle Stasi-listalle ja olet muutaman valokopion antanut eteenpäin, niin, entäs sitten? 1930-luvun tekemisillä tai tekemättä jättämisillä oli konkreettiset seuraukset.
Tätä taustaa vasten on loogista, että Linkomies antoi luvan muistelmiensa julkaisemiseen vasta hänen kuolemansa jälkeen, kuitenkin aikaisintaan vuonna 1970. Näin myös tapahtui niin sanotusti postuumisti, koska Linkomies menehtyi jo vuonna 1963.
Edvin Linkomies oli mielenkiintoinen persoona. Pelkästään nimestä voi jo keskustella, koska vasta kypsällä aikuisiällä sukunimi vaihtui alkuperäisen ollessa Flinck. Urakehitys oli kuin satutarinassa. 16-vuotiaana ylioppilaaksi. Kandin paperit hän sai 19-vuotiaana, ja tohtoriksi hän valmistui, kun täytti 25 vuotta. Rooman kirjallisuuden professuuri alkoi 29 vuoden iässä.
Se oli myös sitä aikaa, jolloin valtakunnan ykkösvoimat olivat mukana politiikassa. Linkomies arvosti myös muita urapolkuja. Omaa ryhmänjohtajaansa hän kutsui iteoppineeksi ja horjumattoman rehelliseksi talonpojaksi.

marko@markotaipale.fi

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?