The Voice of Mummo

Satuin lepäilemään yhden keväisen aamupäivän sairaalassa. Kun minut vietiin huoneeseen, siellä oli jo joku. Verhon takana. Yritin torkkua, kunnes verhon takaa kuului hauras ääni: ”Huomenta verhon taakse.” Se oli mummon ääni.
Tuli heti mieleen The Voice Of Finland. Vain ääni ratkaisee. Vanhus, ajattelin. Nyt alamme varmasti keskustella hänen vaivoistaan. Ja aloimmekin. Hauras, ajattelin, pieni mummo, joka on eilen ollut leikkauksessa. Harmaa, harva ja haituvainen tukka. Kapeat kasvot, väsynyt katse.
Mietin, mitä mummo mahtaa ajatella minusta. Kerroin jotain, jätin jotain kertomatta, pystyin luomaan itsestäni juuri sellaisen kuvan kuin halusin. Mummo ei edes tiennyt, minkä ikäinen olen, eikä voinut päätellä, koska ei nähnyt minua. Jännittävä peli.
Mummo kertoi olevansa yli kahdeksankymmenen. Mielikuvani hänestä muuttui vielä pienemmäksi ja vielä hauraammaksi. Puheessa pilkahteli kuitenkin urheutta ja vähän huumoriakin, vaikka puhuimme hänen vaivoistaan ja sairaudestaan. Puheessa esiintyi myös avomies. Avomies on melko moderni termi mummon suuhun.
Mielikuvani mummo sai hieman lisää ryhtiä ja nuorekkuutta, sitkeyttä. Hoitaja tuli mummon luo. Hän kyseenalaisti hoitajan ehdottamia toimenpiteitä, ystävällisesti mutta päättäväisesti. Mielikuvani pienestä, hauraasta ja ruikuttavasta vanhuksesta mureni hieman lisää.
Mummo halusi Aamulehden. Minä halusin katsoa Emmerdalea. Mummo ojensi minulle television kaukosäätimen verhojen välistä niin, että näin vain pienen, kuivan ja suonikkaan käden. Mummo sanoi, että hän katsoo vain uutisia ja joskus ajankohtaisohjelmia. Miten mummoa, asiaohjelmia Ylen kanavilta.
Ajattelin, että melko suppeaa. Melko pieni elämä. En toki koe Emmerdalen katselemisen laajentavan kenenkään maailmankatsomusta merkittävästi, mutta muutenhan televisiosta tulee paljon kaikkea, mikä maalaa kuvaa maailmasta, jossa elämme. Dokumentteja, matkailuohjelmia, luontodokumentteja. Hänellä olisi vielä aikaa nähdä ja kokea enemmän.
Uppouduin Emmerdaleen. Huoneeseen tuotiin kolmas potilas. Mummo tervehti tätäkin ja aloitti keskustelun, koska varmaan ajatteli minun keskittyvän saippuasarjaani. The Voice Of Mummo vei kuitenkin taas huomioni.
Mummo kertoi uudelle naapurillemme matkustaneensa maailman ympäri. Kaksi kertaa. Istanbul. Bangkok. Islanti on valtavan hieno paikka. Mummo ei voi käsittää, miksi suomalaiset käyvät siellä niin vähän, vaikka se on upea paikka. Teki mieli kommentoida, että koska se on niin törkeän kallis maa, mutta en ottanut kantaa. Jatkoin kuuntelua ja mielikuvan luomista mummosta.
Maailmaa nähnyt tahtonainen. Pieni, koska käsi oli todella pieni, mutta päättäväinen ja viisas. Ikä tuo viisautta. Oletan, että maailman ympäri matkustaminenkin tuo viisautta, vaikka en ole kokeillut.
Mummon sijaan aloin kokea itseni aika pieneksi. Minä ja minun saippuasarjani, kun verhon takana lepää mummo, joka on matkustanut maailman ympäri.
Juuri kun haluaisin löytää napin, jolla verho aukeaa ja ääni saa kasvot, hoitaja tuli taas. Hän auttoi mummon sängystä ja talutti hänet sänkyni ohi vessaa kohti. Tai ei taluttanut, vaan kulki perässä, koska tätä mummoa ei tarvitse taluttaa.
Juuri niin kuin arvelinkin. Kauniin hopeiseksi värjätty tukka, suora ryhti, itsetietoinen ilme, viisaat silmät. Kipu, joka näkyy, mutta päättäväisyys, joka tulee nujertamaan sen. Mummo, joka tulee vielä näkemään ja kokemaan enemmän.
Minä missasin Emmerdalen mutta näin ja koin jotain enemmän. Minulla oli sokkotreffit todella vaikuttavan vanhuksen kanssa. Kiitos, oli hauska tutustua.

VEERA NIEMINEN

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?