Viime viikonloppuna kunnianimetty vuoden 2015 Räikän fröökynä on paitsi tämän nimityksen saaneiden jononjatke, myös kartanon ihka oikeiden fröökynöiden jalanjäljissä talsinut nainen.
Joskus pikku Anneli, nyt tuore Räikän fröökynä Anneli Järvensivu, nukahti naapurinsa Räikän salin lattialle, josta hänet piti kantaa kotiin. Pappilan tilalla vietetyt vuodet päättyivät, kun seurakunta lopetti pappilasta maatalouden pidon. Pappilasta nainen muistaa esimerkiksi rovastin lapsille pitämät nuhtelut. – Heittelimme sonnia pienillä kivillä, ja rovasti piti meille pienen sulkeisen. Samoin silloin, kun revimme orapihlajia ja tupakanlehtiä. Välillä olimme nuhdeltavina, välillä todistajina, hän virnistää.
Siitä on liki 70 vuotta, kun Anneli Järvensivu – silloinen Laine – tepasteli Räikän tilan mailla ja kartanossa.
Vaatimattomasti Järvensivu tuumaa, ettei hän muista valtavasti Räikästä niiltä kymmeneltä lapsuusvuodeltaan, jotka eli sen naapurissa. Kodista pappilan pihapiiristä sen sijaan on paljon kerrottavaa. Vaan kyllä muistikuvia Räikältäkin on. Sitä paitsi niitä tuntuu sittenkin virtaavaan melkein solkenaan. Eivätkä ne ole utuisia vaan tarkkoja.
Mieleen nousevat niin iso puutarha, siisteissä riveissä seisseet vadelmapensaat, kaksi keltaisenaan esikoista hehkunutta maakellarin kattoa, iso mankeli, jonka päälle lapset saivat kiivetä lisäpainoksi…
Ja auvoisia, auvoisia muistot ovat.
– Ei ollut mitään surua, oli vapaata eikä ollut paljon liikennettäkään.
Tosiaan, Anneli Järvensivu on Räikän fröökynöiden kolmikymmenkaksivuotisessa ketjussa ensimmäinen, jolla on oman arkensa ja elämänkokemuksensa siteet Räikän kartanoon. Järvensivu on ihan mielissään siitä, että tällainenkin henkilö saatetaan fröökynöiden kirjoihin – mutta:
– Toivottavasti se ei ole ainoa meriittini fröökynäksi.
Vanhempien vanavedessä
Laineen perheen tarina kutoutui Räikälle vanhempien työn myötä.
Isä Toivo saapui sinne jo alle parikymppisenä renkipojaksi, ja äiti Edla astui karjakon apulaisen saappaisiin muutettuaan vuonna 1930 Parkanosta.
– Isä asui renkituvassa kartanon vieressä ja äiti Räikän omistavan af Forsellesien perheen myös omistamalla Loilan tilalla.
Pappila kutsui, kun kunta osti Räikän: Tilan maatalous ja siten palkollisten maatilatyö lakkasivat. Fröökynät saivat kuitenkin elinikäisen asumisoikeuden. Samaan aikaan pappilan maatalous siirtyi papilta vuokraviljelijän – kenenpä muun kuin Räikällä juuri lopettaneen tilanhoitajan Karl-Axel Selmgrenin – käsiin. Niinpä isästä tuli muonamies ja äidistä karjanhoitaja pappilaan.
Näillä vaihein pikku Anneli tuli kuvaan. Hän syntyi pappilan pirtissä vuonna 1938 ja asusti perheineen tilanhoitajan rakennuksessa.
– Olimme kuin yksi perhe. Selmgren oli poikamies. Koko pappilan väki söikin yhdessä, ja isä ja Selmgren kalastivat.
Tuttavuus Räikälle säilyi. Kartanon tyttäret, fröökynät, esimerkiksi muistivat vanhoja työntekijöitään elintarvikkein.
Vanhemmat tosin eivät juuri vierailleet kartanossa, mutta lapset pääsivät siellä poikkeamaan, eritoten joskus Selmgrenin mukana tämän jokailtaisilla teevierailuilla.
Kartanosta Järvensivun mieleen on jäänyt sen hienous silkkisermeineen, tyylihuonekaluineen, nahkaisine lattiatyynyineen ja palmuineen. Lapsena hän koki kaiken vain kovin erilaiseksi ja vasta aikuisena yläluokkaiseksi pappilaan verrattuna.
Räikän elämä olikin vaurasta kera muun muassa 600 maahehtaarin ja parhaimmillaan 70 lehmän. Tosin pappilassakin elämä oli hyvää, sota-ajasta huolimatta.
– Maatalossa riitti ruokaa.
Järvensivu tuumaa lapsuuskuvansa kielivän, ettei pappilassa ollut puutetta. – Kauppaankin kun tuli appelsiineja, ruustinna tuli sanomaan meille. (Kuva: Aino Suvanto, myöh. Saarinen)
Paikallistallettaja ja -tarinoija
Tuoreen fröökynän kiinnostus paikallisuuteen heräsi jo noina lapsuusvuosina.
– Kotiseutu on minulle tosi rakas. Olen aina seurannut ympäristöä hyvin avoimin silmin. Siksi varmaan muistankin näin paljon.
Into vankistui aikuisiällä, varsinkin naisen liityttyä vuonna 1980 Ylöjärvi-Seuraan.
– Minulla on tapana elää hirveän paljon menneisyydessä. En tiedä, onko se hyve vai pahe, mutta kun ne muistot ovat niin mukavia!
Aikalaisena ja paikallisintoilijana Järvensivu on päässyt kotiseutunsa taltioijaksi ja hiukan esittelijäksikin.
Hän ahertaa paikallisseuran valokuvatoimikunnassa tallettamassa lehtileikkeitä ja digitoimassa vanhoja valokuvia.
– Meillä on skannattuina jo
3 000–4 000 kuvaa. Olisi tervetullutta saada niitä lisää, oli niissä sitten ihmisiä, rakennuksia, maisemia, työtapoja…
Järvensivu on arvokas informantti tunnistaessaan kuvista ihmisiä ja paikkoja. Hänestä kuvien tallettaminen on tärkeää, koska se varastoi historiaa sekä tarjoaa ajankuvaa ja perspektiiviä nykypäivään.
– Vaikka tapahtumista on satakin vuotta aikaa, huomaa, että silloinkin on ollut jo hienoja puitteita, on käyty koulua ja harrastettu. Ei elämä mitään kuivaa ollut.
Esittelijäksi Järvensivu päätyi, kun Räikästä tarinointi istui hänen jopikseen viimekesäisille paikalliskierroksille. Hän kertoi kartanosta Räikän joulumyyjäisissäkin valokuvin.
– Räikälle ja esittelemään meno oli minulle helppoa ja mieluisaa, koska minulla on paikkaan tunneside. Ei ole niin, että olisin vain kirjasta lukenut.
Elämän mehevöitystä
Uransa Järvensivu teki yritysten taloushallinnossa kirjanpitäjänä ja sihteerinä. Ammatti ei ollut hänen unelmansa mutta sopiva sarka kylläkin luonteeltaan tarkalle naiselle.
Paikalliskulttuuri sekä muu kulttuuri lukemattomine teatterikäynteineen sekä matkusteluineen ovat tarjonneet hänelle pakottavan lisän jämptille ja jämäkälle työsaralle. Kulttuuri on fröökynälle pääsyä pois arjesta ja perinne silkkaa elämää.
– Elämä olisi ollut paljon kuivempaa, jos en esimerkiksi olisi näyttelijäsukulaiseni myötä päässyt tutustumaan sisäoven kautta teatteriin tai jos minulla ei olisi eläkepäivilläni ollut harrastuksia.
Everstinna af Forsellesin (2. vas.) tyttäret eli fröökynät Elisabeth (vas.), Aina (2. oik.) ja Karin (oik.) olivat pappilan vuokraviljelijä Selmgrenille (takana oik.) kovin tuttuja. Kuvassa takana seisoo myös evertinnan pojanpoika Bertil. (Kuva: Ylöjärvi-Seuran arkisto, kuvaaja tuntematon)
Viimeisimmät kommentit