Kurun Niemikylässä limousinlehmillä on hyvät oltavat. Pohjan tilan uusi navetta rakentuu emolehmien ehdoilla. Kaisa ja Pertti Pohja sanovat, että maatilan pito on hienoa mutta epävarmaa työtä.
Kolmelapsisessa Pohjan perheessä riittää vilskettä, vaikka nuorimmainen ei vielä omilla jaloillaan kipitäkään.
− Minä ryntäänkin, äiti, nyt huoneeseeni hommiin. Minulla on jo taskut täynnä metsästystavaroita ja auton lamppuja, nelivuotias Eero Pohja käy ilmoittamassa Kaisa-äidilleen.
Ennen ryntäämistä perheen esikoinen ehtii vielä informoida vieraalle olevansa isin kanssa maatilanhoitaja.
− Siihen kuuluu paalaamista, rehuntekoa ja paljon muuta.
Kun asutaan maatilalla, isän työ tulee väistämättä lapsille tutuksi: sehän tapahtuu enimmäkseen perheen omassa pihapiirissä. Rehupaaleja näkyy joka kulmalla, ja limousinlehmille voi käydä milloin tahansa vilkuttelemassa navetassa.
Virtanen ja kohta 60 muuta
Pertti ja Kaisa Pohja asuvat Pertin kotitilalla Kurun Niemikylässä. Pertti laskeskelee olevansa neljäs Pohjan tilan isäntänä.
Pertin isän isovaari itsenäisti Pohjan torpan 1900-luvun alkupuolella. Nykyisen asuintalon rakentaminen alkoi 1930-luvun lopulla. Kun Pertin isänisä lähti jatkosotaan, valmiina oli jo keittiö. Suvun miehistä kukin kävi vuorollaan lomillaan auttamassa rakennushommissa.
Talo valmistui vuonna 1943. Yläkerran huoneet tehtiin 1970-luvun alussa, ja nykyiset asukkaat ovat viime vuosina remontoineet osan talosta.
Pirtin punatiilinen leivinuuni on yhä käytössä, tosin lähinnä lämmitykseen.
Oli päivänselvää, että Pertti ryhtyy pitämään tilaa vanhempiensa jälkeen. Hän ehti olla muutaman vuoden muualla palkkatyössä armeijan jälkeen, mutta kaivinkonekaupat vuonna 2001 hivuttivat miestä yrittäjyyden suuntaan.
Koneurakoinnin rinnalle tuli vuonna 2005 tilanpito. Peltoa tilalla on vähän alle 70 hehtaaria, yli puolet vuokrattua. Ohra ja nurmi päätyvät rehuksi perheen omalle karjalle.
Säyseän oloiset sarvipäät mutustelevatkin juuri haastatteluhetkellä välipalaa navetassa. Virtaseksi nimetyn lehmän kyljessä kiehnää pariviikkoinen vasikka.
Helpotusta sesonkisumaan
Pohjan tila keskittyy nykyään lihakarjaan. Vasikat elävät noin puolitoistavuotiaiksi, kunnes ne lähetetään teuraaksi.
Emolehmiä on nyt melkein 30, mutta syksyn aikana valmistuva uusi navetta tuo lisätilaa. Pertti ja Kaisa suunnittelevat, että talven aikana aikuisten lehmien määrä kasvaisi noin 60:een.
Uudessa navetassa on noin 900 neliötä katettua tilaa ja noin 500 neliön kokoinen lantala.
Toistaiseksi Pertti on jatkanut myös koneurakointia ja talvisin aurannut teitä. Kun oma tila kasvaa, muita töitä voi kenties karsia.
− Päätin, että jatkossa keskityn pääasiassa elukkahommaan. Nykyään sesongit osuvat usein samaan syssyyn, ja koneurakointia on kesäisin välillä paljonkin. Kun kolme hommaa on yhtä aikaa kesken, kaivutyö ja peltohommat jäävät väkisinkin tekemättä.
Kaisa nyökyttelee. Hänkin on sitä mieltä, että ihmisen täytyy tehdä sitä, mikä kiinnostaa.
− Pelkkä kasvinviljelytila ei elätä meitä mitenkään. Lypsykarjapuolen investoinnit ovat isot, ja lypsykarjatouhun sitovuus ja tarkkuus eivät sovi minun vartalolleni. Emolehmien ja lihakarjan kasvatus on sopiva välimuoto, Pertti tokaisee.
Pohjan tila keskittyy nykyään lihakarjaan.
Emojen ehdoilla
Tänään navettatyömaalla kiinnitetään ovia ja suunnitellaan saumavaluja. Aikataulussa edetään.
Edellinen navetta oli tehty kasvavien teuraseläinten ehdoilla. Uusi suunniteltiin emojen näkökulmasta: talostahan tulee emojen ja vasikoiden koti.
− Eläimillä täytyy olla kunnolla tilaa, ja niiden täytyy olla helppo elää. Samalla ihmisten pitää olla helppo työskennellä, Kaisa listaa suunnittelun ohjenuoria.
Poikimistilat muuttuvat aiempaa käytännöllisemmiksi, ja eläinten ryhmittely helpottaa elämää. Juuri poikineet ovat samassa tilassa ja ne lehmät, joilta vasikat on vieroitettu, puolestaan samassa.
Viikon loma – mikä se on?
Perheessä on kolme lasta. Kahden kuukauden ikään ennättänyt kuopus sai viime lauantaina nimen Jarkko. Sakari on kaksi ja puoli vuotta, Eero neljä.
Nuorimmainen aukoo juuri silmiään äidin sylissä. Nälkä taitaa tehdä tuloaan.
Kun on ensin seurannut isoveljien hyörinää pitkin pirttiä, vauvassa huomaa helposti tuttuja piirteitä.
− Nukkuessaan Jarkko on Eeron näköinen ja hereillä ollessaan Sakarin näköinen, Kaisakin nauraa.
Sukupolvenvaihdos Pohjan tilalla tehtiin yhdeksän vuotta sitten. Pertin vanhemmat Ulla ja Pentti rakensivat talon ihan lähelle, Pohjanlahden rantaan. Pentti on päivittäin mukana tilan töissä, ja Ulla osallistuu mielellään lastenhoitoon.
Vanhaemäntä ja -isäntä ovat korvaamaton apu – eivät mikään olan takana kyttäävä taakka. Lähekkäin asumisesta on oikeastaan iloa molempiin suuntiin.
− Vanhemmat ovat sopivasti silmän alla: kun he ikääntyvät, ei välttämättä tarvita heti kotipalvelua, Pertti miettii.
− Pentti on tehnyt toistaiseksi jopa Pertin lomitukset, joten ulkopuolista lomittajaa ei ole tarvinnut pestata, Kaisa sanoo.
Niin, ne lomat! Ehtiikö maatilayrittäjä sellaisia pitää?
Aika heikosti, silloinkin, kun lomittaja on paikalla.
− Lomittaja hoitaa lehmät, mutta ei hän mitään muuta tee. Kun lomittaja tulee paikalle, teen sillä välin rehua tai puin, Pertti toteaa.
Koko perhe ennätti yhdessä lomalle viimeksi toissa kesänä. Silloin oltiin kaksi yötä Vaasassa.
Kahdenkeskisiä yhden yön reissuja Pertti ja Kaisa tekevät kerran tai pari vuodessa.
− Viikon tai kahden löhölomaa ei ole ollut, eikä varmaan koskaan tulekaan, Kaisa ja Pertti tokaisevat.
− Pienet lomat riittävät meille, mutta vähän nykyistä useammin niitä saisi olla, Kaisa lisää.
− Kyllähän se ihan terveellistä olisi, Pertti hymähtää.
Kohtalokas jätevesiasetus
Kaisakin on syntyisin Kurusta. Opiskelut ja työt veivät häntä välillä Parkanoon, Kankaanpäähän, Kauhajoelle ja Vaasaan. Kaisa valmistui ammattikorkeakoulusta restonomiksi ja on ehtinyt työskennellä muun muassa kauppaoppilaitoksen keittiössä esimiehenä.
Kaisan ja Pertin yhteiselon alku limittyy paljon parjattuun jätevesiasetukseen.
− Ei siitä asetuksesta paljon iloa ole ollut! Pertti naljailee.
Pertti oli kaivamassa likakaivoja Kaisan mummolan tontilla. Kaisa oli sattunut vapaapäivänään kylään mummon luo ja bongasi mukavan kaivurimiehen.
Eihän se kaivurimies ihan uusi ilmestys ollut, sillä Kurussa kaikki tietävät toisensa.
− Kouluaikoina Pertti oli isoveljeni luokkakaveri, mutta emme olleet sen kummemmin tekemisissä.
Kaisa tiesi, että jos Pertin kanssa aikoo olla, Pohjan tila on se paikka, jossa eletään.
− Oli maatilalle muuttaminen tietysti iso askel – mutta mieluinen.
Maatilan emäntä Kaisasta tuli vuonna 2008, mutta hän ei ole tilalla töissä. Kuten monella pienellä ja keskikokoisella maatilalla, Pohjan tilallakin on laskettu, että tila elättää yhden ihmisen. Hoitovapaiden jälkeen Kaisa aikoo palata taas töihin kodin ulkopuolelle.
– Maanviljelijän työssä mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos, Pertti Pohja, 35, sanoo.
Elämäntapa yhdistää
Maanviljelijän työ Suomessa vuonna 2015 tuntuu kovin kaksijakoiselta. Kaisa ja Perttikin kertovat, miten mielekästä on käytännön työ eläinten kanssa. Pakolliset paperityöt sen sijaan imevät mehut, eivätkä ne näytä vähenevän.
− Rastin laittaminen joka lappuun tuntuu välillä turhauttavalta. Maanviljely on nykyään aika paljon kaikkea muuta kuin sitä varsinaista työtä, Kaisa ja Pertti toteavat.
Ennen toimittiin luonnon ja vuodenaikojen mukaan, mutta työ maatilalla on nykyisin hyvin säänneltyä. Lannan levitykseen ja moneen muuhun työhön on määritelty takarajat, joita ei saa ylittää.
− Ei niitä töitä pitäisi tehdä kalenterista katsomalla vaan sään mukaan, Kaisa sanoo.
Viime syksynä maa oli pitkään märkä, joten lannan levityksiä venytettiin monella tilalla viime tinkaan. Kun sopiva keli tuli, lantaa ei enää saanut levittää.
− Meillä ei onneksi tullut siitä murhetta, mutta monella muulla tuli. Näillä rajoituksilla ei aina ole tekemistä käytännön järjen kanssa, Pertti pohtii.
Myöskään maan myyminen tonteiksi ei ole yksinkertaista.
Voisi kuvitella, että yhteinen vihollinen yhdistää maanviljelijöitä. Pohjat tuumaavat, että kaikkia rassaavan byrokratian sijaan tärkein yhdistävä tekijä on elämäntapa. Halutaan elää maalla ja pitää maaseutu elävänä.
− Kun tavataan, puhutaan, ovatko elukat terveinä ja rehut tehtyinä. Onko kylvetty ja puitu? Sataako vettä vai eikö sada?
Mielessä suunnitelma D
Epävarmuus ja ajoituksen tarkkuus toistuvat Pertin ja Kaisan puheissa. Vaikka työnsä tekee kuinka hyvin − eläimet voivat hyvin, pellot kasvavat kohisten ja nurkat ovat järjestyksessä − omasta työstään saamaansa korvaukseen on vaikea vaikuttaa.
− Se välillä vähän nävertää yrittämisen iloa, Pertti sanoo.
− Joka hommaan pitää olla suunnitelma b – ja mielellään myös c ja d.
Puimisen ja rehunteon hetkellä ei ihmetellä, onko lauantai, sunnuntai vai maanantai. Silloin mennään, kun sää on sopiva.
Teurastamon lihasta maksama hinta sekä maataloustuet tiedetään vain parin vuoden päähän. Kaikki toiminta kuitenkin pitää suunnitella sitä pidemmälle, joten suunnitelmat pohjautuvat oletuksiin. Jos rakennuksen pykää pystyyn, sen pitäisi palvella ainakin 20 vuotta.
− Mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos, Pertti tokaisee.
Jatkuva epävarmuus vaikuttaa luonnollisesti viljelijän tuloihin. Siitä johtuu suuri osa unettomista öistä.
− Tähän asti on aina pärjätty jotenkin. Äidille kyllä puhuin työmaalla, että tällaisen tönön rakentamisen ehtoihin täytyisi lisätä mielentilatutkimus! Sellainen hyppy tuntemattomaan sekin on.
Viimeisimmät kommentit