Tartu Mikkiin -sarja päättyy ylöjärveläisen äijäenergian tahdissa

Timpsa rokkaa telkkarissa

Vuoden 2015 alussa päättyy osa suomalaista tv-historiaa. Yli kahdeksan vuoden ajan maamme olohuoneita villinnyt Tartu Mikkiin -musiikkishow vaikenee lopullisesti perjantaina 2. tammikuuta.
Kaikkien aikojen viimeisessä lähetyksessä nähdään myös tujaus ylöjärveläistä äijäenergiaa. Soppeenmäessä asuva osa-aikamuusikko Timpsa Rok Rok nousee päätösjaksossa hetkeksi valokeilaan yhdessä Pate Mustajärven, Olli Lindholmin, Vesku Jokisen ja Costello Hautamäen kanssa.
– Se on aikamoinen spektaakkeli. Luvassa on joitakin yllätyksiä, sunnuntairokkari paljastaa.
Ylöjärveläinen karaokeharrastaja Timpsa Rok Rok on rokkimies henkeen ja vereen. Tartu Mikkiin -ohjelman päätösjaksossa hän esittää versionsa Klamydian biisistä Minä, minä, minä. – Se on osuva ja humoristinen kertomus narsismista, mies sanoo.

Ylöjärveläinen karaokeharrastaja Timpsa Rok Rok on rokkimies henkeen ja vereen. Tartu Mikkiin -ohjelman päätösjaksossa hän esittää versionsa Klamydian biisistä Minä, minä, minä. – Se on osuva ja humoristinen kertomus narsismista, mies sanoo.

Ensi silmäyksellä Timpsa Rok Rok ei vaikuta kovinkaan tyypilliseltä Tartu Mikkiin -katsojalta. Keski-ikää hiljalleen lähestyvä mies harrastaa karaokea, tykkää rouheasta rockista ja juttelee mielellään esimerkiksi punkista.
Mutta kun soppeenmäkeläinen alkaa puhua suhteestaan suosikkiohjelmaan, paljastuu miehen todellinen luonne. Tässähän on tosi fani!
– Minulle Tartu Mikkiin on tavallaan perjantai-iltojen rituaali: on mukava istua alas sohvalle ja hoilata tuttuja biisejä yksin tai lasten kanssa, oikean nimensä salassa pitävä rokkiukko kertoo hymyillen.
Puolisentoista vuotta sitten Timpsa asteli ensi kertaa ohjelman viralliseen karaoketelttaan. Tampereen torille pystytetyssä kangasboksissa mies vetäisi nauhalle bravuurinsa, Apulanta-yhtyeen kappaleen Piiskaa.
– Kun tulin teltasta pois, tuotantoyhtiön väki pyysi minua laulamaan toisenkin biisin. Ilmeisesti se tykkäsi saundista, ylöjärveläinen naurahtaa.
Oli siis uuden tulkinnan vuoro. Tällä kertaa Timpsa rokkasi kameran edessä Maj Karman Ukkosen.
Biiseistä ensimmäinen valittiin ohjelmaan, ja mies kutsuttiin Tohlopin tv-studiolle nauhoituksiin. Kokemus oli unohtumaton.
– Viime kesänä kävin laulamassa taas pari kappaletta, ja niistä päätösjaksoon valittiin Klamydian Minä, minä, minä. Ohjelman studionauhoituksissa lokakuussa pääsin tuulettamaan huolella, Timpsa Rok Rok kertoo innoissaan.
– Viimeinen jakso kannattaa todellakin katsoa! hän vinkkaa.

”Ohjelmalle on ollut sosiaalinen tilaus”

Timpsaa harmittaa, että Tartu Mikkiin tulee pian tiensä päähän. Pitkän linjan karaokemiehen mielestä Suomessa on sosiaalinen tilaus juuri tämäntyyppiselle ohjelmalle.
– Tartu Mikkiin eroaa kaikista muista telkkarin musiikkiohjelmista sillä, että siinä ihan tavallisilla ihmisillä on olennaisen tärkeä rooli, Timpsa analysoi.
– Kun kansan syvät rivit ovat päässeet tulkitsemaan tunnettuja biisejä, katsojat ovat kuulleet niistä ihan uudenlaisia tulkintoja. Äänellään se variskin laulaa! hän naurahtaa.
Kaikesta huolimatta ylöjärveläinen ymmärtää, miksi Tartu Mikkiin on päätetty lopettaa. Vaikka sarjan katsojaluvut ovat pysyneet hyvinä, viihdeohjelmien elinkaaret kestävät harvoin yli kahdeksaa vuotta.
Kun Tartu Mikkiin alkoi, Suomen tv-kanavilta puuttui musiikkiviihteen selkeä ykkösohjelma. MTV3:n BumtsiBumin lopettamisen jälkeen lanseerattu karaokeshow onnistui pitämään tuota titteliä jopa yllättävän pitkään.
Jos Timpsa saisi päättää, töllössä pyörisi pian jokin vastaavan kaltainen, joskin modernimpi, musiikkiohjelma.
– Suomessa on hirveästi karaokelaulajia, joten katsojapotentiaalia löytyy. Kunnon käsikirjoitus ja vaikkapa vaihtuvat esiintymispaikat kehiin, niin kyllä sitä katsottaisiin, mies tuumaa.

”Karaokeen pitää heittäytyä”

Tartu Mikkiin on ollut eräs Suomen suosituimmista viihdeohjelmista. Juontaja Sami Hintsasen (oik.) persoonaan pitkälti henkilöityvä show tulee tiensä päähän tammikuun alussa. (Kuva: Yleisradio)

Tartu Mikkiin on ollut eräs Suomen suosituimmista viihdeohjelmista. Juontaja Sami Hintsasen (oik.) persoonaan pitkälti henkilöityvä show tulee tiensä päähän tammikuun alussa. (Kuva: Yleisradio)

Vaikka Timpsa Rok Rok on asunut Ylöjärvellä vasta viitisen vuotta, on hänestä jo tullut tuttu näky kaupungin karaokepaikoissa. Etenkin ravintola Culmahuoneen mikin varressa viihtyvä mies kertoo olevansa keskimääräistä innokkaampi musiikin harrastaja.
– Nuorena olin muutamassa rokkibändissä ja nykyään teen musaa omalla taiteilijanimelläni Timpsa Rok Rok. Viime vuosina minulla on ollut tapana tehdä oma joulubiisi ja julkaista se musiikkivideon kera Youtubessa. Niin tein tänäkin vuonna, menevän rockin nimeen vannova mies juttelee.
Ylöjärven karaokeskene voi Timpsan mielestä hyvin. Hänen mukaansa kaupungin pubeissa kiertää tietty laulajien ydinporukka, mutta myös uusia kykyjä on tullut viime aikoina leikkiin mukaan.
Hyvä karaokelaulaja on Timpsan mielestä sellainen, joka aidosti eläytyy esittämäänsä biisiin. Miehelle itselleen kappaleisiin heittäytyminen on kaikki kaikessa.
– Esimerkiksi Tartu Mikkiin -nauhoituksissa heilautin yleisössä kissapiiskaa, kun Apulannan Piiskaa-vetoni juonnettiin sisään. Katsomossa oli silloin tosi paljon mummoja, ja sain aika kummastuneita katseita, värikäs persoona nauraa.
Musiikkiin intohimoisesti suhtautuva Timpsa Rok Rok ei haaveile rokkaamisesta itselleen kokopäiväistä leipätyötä. Mielenkiintoisiin musaprojekteihin hän lähtee kuitenkin mielellään mukaan.
– Jokin aika sitten minua pyydettiin sivuosanäyttelijäksi Riku Niemisen tähdittämään Nuotin vierestä -elokuvaan. Suostuin, totta kai! mies kertoo innostuneena.
– Leffa kuvattiin syksyllä, ja se tulee ensi-iltaan ensi vuonna. Olen siinä vahvasti eläytyen mukana, ikirokkari sanoo.

+++++
Tartu Mikkiin -sarjan päätösjakso Ylen TV2:lla perjantaina 2. tammikuuta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?