Poliisi tavoitti Metsäkylän asemiehen joulupäivänä

Siwan ryöstäjä on vangittu

Paavonpolun Siwa-lähikauppa Metsäkylässä  joutui joulun alla aseellisen ryöstön kohteeksi. Teosta epäilty 21-vuotias kongolaismies on nyt vangittu.
Metsäkylän Siwan ryöstäjä ei kaikeksi onneksi käyttänyt kaupassa asettaan. (Kuva: Poliisi)

Metsäkylän Siwan ryöstäjä ei kaikeksi onneksi käyttänyt kaupassa asettaan. (Kuva: Poliisi)

Joulukuun 23. päivä muistetaan Metsäkylän Siwassa varmasti pitkään. Aatonaaton rauhallinen kaupankäynti keskeytyi hieman iltakuuden jälkeen, kun naamioitunut mies alkoi uhkailla työvuorossa ollutta myyjää aseella.
Pistoolia heilutellut roisto sai tilanteessa ryöstösaaliikseen pienehkön summan rahaa. Hän poistui varkautensa jälkeen juosten kohti Vaasantietä.
Ylöjärven poliisi sai epäillyn tekijän kiinni joulupäivänä.
Poliisin mukaan epäilty on 21-vuotias, Tampereella asuva Kongon demokraattisen tasavallan kansalainen. Epäilty on jo pidempään asustellut Suomessa ja hänet on aiemmin tuomittu Suomessa tehdyistä rikoksista.
Siwan ryöstön aikaan kevyeen vaaleansiniseen toppatakkiin ja tummiin reisitaskuhousuihin pukeutunut nuorukainen oli peittänyt kasvonsa pipolla, johon oli tehty pienet silmäaukot. Hyvin sijoitellut valvontakamerat ja poliisin saamat yleisövihjeet johdattivat virkavallan tekijän jäljille.
Ylöjärven poliisi kiittää kaikkia sivullisia, jotka auttoivat uhkaavalta vaikuttaneen tapauksen selvittämisessä. Miehen tekoa tutkitaan törkeänä ryöstönä ja laittomana uhkauksena.

Ryöstäjän kasvot tallentuivat valvontakameran nauhalle. (Kuva: Poliisi)

Ryöstäjän kasvot tallentuivat valvontakameran nauhalle. (Kuva: Poliisi)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?