Tykkilumilatua odotetaan hartaasti myös Räikälle, jotta hiihtokoulukin olisi nimensä mukainen

Hiihtäjien pinnaa koetellaan taas

Syksy on koetellut pirkanmaalaisten hiihtäjien hermoja aivan yhtä ankarasti kuin vuosi sittenkin.
Lumi on vain käväissyt maassa, eikä pakkasiakaan ole juuri pitänyt, mutta hiihdon harrastajat eivät ole antaneet periksi. Lunta on haettu suksien alle monella eri tapaa.
Niemelän sisarukset Nelli ja Tommi nauttivat päästessään lumelle Urheilijoiden hiihtokouluharjoituksissa.

Niemelän sisarukset Nelli ja Tommi nauttivat päästessään lumelle Urheilijoiden hiihtokouluharjoituksissa.

– Kävimme marraskuun lopulla Hopeasompa-ikäisten kanssa Saariselällä, jossa luonnonlunta oli 30 senttiä. Siitä tuli paras leirimme ikinä! Ylöjärven Urheilijoiden hiihtokoulun vetäjä Pasi Pikkarainen kehuu.
Ryhti oli itsenäisyyspäiväviikolla liikkeellä peräti 63 hengen porukalla hieman etelämpänä – Kuusamossa. Valittamista ei senkään reissun onnistumisessa ollut.
– Pääsimme heti viiden kilometrin lenkille hiihtämään perinteistäkin, ja kun parin päivän päästä lunta tuli lisää, toinen vitosen kiekka avattiin, valmentaja Jukka Havanka kertoo.
Pitkin syksyä kummastakin seurasta on käyty ahkerasti myös Jämin hiihtoputkessa. Se on tarjonnut tervetullutta vaihtelua sauvalenkkeilytyyppiselle harjoittelulle ilman suksia.
Viime talvena tehdystä, kesäksi purun alle varastoidusta tykkilumesta tehtyjä latuja avattiin marraskuussa Nokialle, Valkeakoskelle ja Lempäälään.
Mikäli sääennusteet pitävät kutiaan, joulun jälkeen hiihdettäneen myös ainakin Ylöjärven Räikällä ja Tampereen Kaupissa.
– Ensin saisi tulla pakkasta ja sitten luonnonlunta niin, että nuoretkin pääsevät harjoittelemaan kunnon maastoihin. Lyhyillä, tasaisilla kierroksilla hiihtämisestä menee nopeasti mielenkiinto, ja sen opettaminen on sitten vaikeaa, Pikkarainen sanoo.
– Räikän tykkilatu soveltuu hiihtokoulun pitoon hyvin, koska siinä on kaarteita ja käännöksiä niin, että se vaatii erilaisia tekniikoita, Havanka arvioi.

Raikas ilma voittaa putken

Ryhdin Konsta Uuttera testasi upouusia perinteisen suksiaan Nokian Koukkujärvellä viime tiistaina.

Ryhdin Konsta Uuttera testasi upouusia perinteisen suksiaan Nokian Koukkujärvellä viime tiistaina.

Nokian Koukkujärven runsaan kilometrin pituiselta tykkilumiladulta löytyi viime viikon tiistai-iltana useitakin ylöjärveläishiihtäjiä.
Ylöjärven Urheilijoiden hiihtokoululaisista paikalle tulivat muun muassa Akseli Kauppi sekä Niemelän sisarukset Nelli ja Tommi.
– Täällä on parempi hiihtää kuin Jämin putkessa, sillä lumen laatu on parempi ja ilma raikkaampaa. Putkessakin saa samanlaisen väsymyksen tunteen, mutta mieluummin hiihdän kuitenkin ulkoilmassa, Akseli, 15, vertaili.
Koukkujärven lumi on saanut muiltakin kehuja, ja syynä saattaa olla sen alkuperä. Nokialaiset tykittivät viime tammi-helmikuun pakkasjaksolla lunta varastoon erittäin kirkkaasta lampivedestä, joka ei sisällä ylimääräisiä aineita.
Myös 13-vuotiaan Nellin mielestä Nokialle kannatti ajella:
– Putken latu on niin lyhyt, että se ruuhkautuu helposti, mutta olen käynyt Jämillä jo aika monta kertaa tämän syksyn aikana.
Hän myönsi, että jalkalenkit Maunussuolla syyspimeässä illassa eivät aina ole tuntuneet kovin mukavilta.
– Vähän on rassannut, kun on tiennyt, että jotain vielä lajinomaisempaa pitäisi tehdä sen eteen, että talvella suksi kulkisi.
Ryhti piti samaisena iltana hiihtokouluaan Maunussuolla, mutta yhdeksänvuotias Konsta Uuttera oli lähtenyt Nokialle harjoittelemaan.
– Lähdettiin kokeilemaan ihan uusia perinteisen suksiani, ja muutenkin on mukava päästä lumelle. Minäkin olen käynyt Jämillä, ja ihan hyvin sielläkin hiihtäminen sujui, Konsta tuumasi.

Kilpailemaankin pitäisi päästä

Kilpaileminen on olennainen osa nuorten hiihtäjien vauhdin kehittämistä, joten kaikki odottavat pakkasia Pirkanmaalle.
Mikäli talvet muuttuvat pysyvästi tällaisiksi, liikunnallisille lapsille saatetaan valita lajeja, joissa kilpailemaan pääseminen on varmempaa.
– Surkea viime talvi näkyy aivan nuorimmissa ikäluokissa. Jos nytkään ei päästä luonnonlumelle, vaarana on yhden vuosikerran jääminen kokonaan väliin, Pasi Pikkarainen harmittelee.
Lauantaina päästiin kilpailemaan Valkeakoskella, jonne tehtiin Koukkujärven ja Lempäälän Hakkarin latujen lisäksi maakunnan kolmas tykkilumilatu niin pian kuin se suinkin oli mahdollista.
– Esimerkiksi meidän vahvimmassa ikäluokassamme, 14-vuotiaissa, pojille on jo kertynyt 500–600 hiihtokilometriä tällä kaudella. Sen ansiosta he saavat kyllä nopeasti kilpailutuntumasta kiinni, Jukka Havanka uskoo.
Kumpikin seura menetti kirkkaimman hiihtotähtensä – Ryhti Antti Ojansivun Jämin Jänteeseen ja Urheilijat Sanni Alatalon Lempäälän Kisaan .
Ainakin Ryhdissä odotukset hyvistä SM-sijoituksista ovat kuitenkin korkealla. Veera Leppänen ylsi jo viime talvena SM-mitalistiksi ja hakee korkeita sijoituksia nyt 16-vuotiaissa.
Tino Stenman, Aaro Auvinen ja Aapo Haataja muodostavat kovan viestikvartetin 14-vuotiaisiin, ja henkilökohtaisestikin mahdollisuudet kärkipäähän ovat hyvät Hopeasompa-finaaleissa.
– Kolmikon lisäksi meillä on siinä ikäluokassa toinen mokoma lupaavia poikia, joista saattaa vaikka kesken kauden nousta yllättävän nopeasti uusia menestyjiä, Havanka sanoo.
Hiihtokalenteriin on merkitty Hämeen viesti hiihdettäväksi loppiaisena Hämeenlinnan Ahvenistolla.
Vaikka se päästäisiinkin hiihtämään suunnitellusti, ylöjärveläisseurojen odotukset ovat maltilliset, sillä aikuisten osuuksille ei ole tunkua.
– Toisaalta se tarjoaa nuorille erinomaisen kokemuksen, jossa on hyvä olla mukana vaikka kahdellakin joukkueella. Meidän alueellinen pääkilpailumme on kuitenkin maaliskuinen Aamulehden nuorisoviesti, Havanka suunnittelee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?