Vahantalainen ukkokerho on suonut virkeyden, opin ja ennen kaikkea toveruuden hetkiä jäsenilleen, mutta nyt ikä on niittänyt porukan niin vähiin, että kerholle on pantava piste.
Muisteloillassakin kerholaiset Reijo Runsas (tak. vas.), Matti Sälli, Niilo Mäkelä (ed. vas.) ja Pentti Kallio tarttuivat perinteiseen puuhaansa: Unon peluuseen.
Kourallinen Vahannan nuorisoseuran ukkokerholaisia istahtaa yhteisen pöydän ääreen. Vielä kerran.
On nimittäin tultu pisteeseen, että kerho täytyy lopettaa, mutta toverukset tahtovat vielä sinetöidä yhteistaipaleensa muistelemalla menneitä kakkukahvien ääressä.
– Kerta kiellon päälle, Niilo Mäkelä sanoo hymyn kare kasvoillaan.
Pöydässä on hiukan haikeat tunnelmat. Eivätkä harmillisuutta näe vain ukot itse:
– Kerroin lääkärille kerhon loppumisesta, ja hänkin sanoi: ”Ai, ai”, Pentti Kallio kuvaa harrastuksen hyvää vaikutusta voinnille.
Reijo Runsasta taas surettaa, että hän on nähnyt monen muunkin yhdistyksen tulevan tiensä päähän.
Mutta ei kerhon loppu miehiä lamaannuta. Ukot eivät juutu sohvan pohjaan.
– Kyllä se niin on, että jotain hankin tilalle, Mäkelä sanoo varmasti.
Vanhuus supisti suosittua kerhoa
Mäkelästä kerhon ei tarvitsisi loppua täysin, mutta kun jatkajia harventuneelle ryhmälle ei ole ilmaantunut, on pillit pantava pussiin. Toki nykykopla vielä tapailee vapaamuotoisesti, mutta iän takia se ei jaksa pyörittää toimintaa entiseen malliin. Avustuksiakaan ei heru alle seitsemän hengen joukkiolle.
– Näiden henkilöiden osalta kerho loppuu, Mäkelä nyökkää kavereihinsa, silti ilmeisesti uusien polvien ukkoryhmä toiveissaan.
Suosion romahtamisesta ei ole kyse. Vanheneminen vain väistämättä karsi ryhmää.
Päinvastoin suosiota ja intoa riitti alusta saakka, siitä, kun nuorisoseurantalon remonttitalkoot heittivät kerhon kipinän.
– Siinähän tuli tyhjä olo ja mietti, mitä tehdään, kun talkoot valmistuivat, kerhon vetäjä Matti Sälli muistelee.
– Suunnittelimme, mitä teemme talon pannuhuoneelle, ja ajattelimme, että tehdään siitä ukkotupa. Siitä kerho alkoi, mies kertaa.
Puskaradio ja lehti-ilmoitukset kasvattivat kerhoa, mutta maksimimäärä oli vain reilut kymmenen jäsentä, koska juuri sen enempää takkatupaan ei mahdu.
– Sääntöinä tulijoille oli, että pitää olla ollut nuorisoseuran toiminnassa mukana, että on vähintään 50-vuotias ja että on edustava ulkonäkö, Sälli veistelee.
– Matkan varrella oli muutamia, jotka olivat hetken ja putosivat sitten pois, mutta peruslukumäärä silti oli, Mäkelä toteaa ja pohtii tovereineen, että tiiviiksi hioutuneeseen ryhmään oli joidenkuiden ehkä vaikeaa solahtaa.
Kyllästyminen ei ydinryhmää kolkutellut.
– Untolle kerho oli niin tärkeä, että hän siirsi sen tieltä muita menojaan, Sälli muistelee erästä jäsentä.
Rääppiäiskahvien ja korttipelin jälkeen ukkonelikko kaivoi arkistokansion esiin. Kannet kokoavat paljon muisteltavaa niin kuvien kuin lehtileikkeiden ja muistiinpanojen muodossa.
Päänuppi notkeana
Vireys ja muisti. Niiden verryttely oli ukkokerhon ydinmehua.
Se kävi milloin liikunnan, milloin pelailun ja pulmapähkinöiden konstein.
– Pelasimme Uno-peliä. Siinähän joutuu olemaan tarkkana ja muistamaan säännöt, Kallio sanoo.
– Kerran keräsin kasveja, ja niitä piti tunnistaa. Sitten jatkoimme tikanheitolla, hän lisää.
Myös uutta haluttiin lisätä vanhoihin päihin. Oppia kartutettiin luennoilla, joiden aiheet liikuskelivat aina ihmissuhteista historiaan, kirjallisuuteen ja maailmankaikkeuteen.
Pontevasti ukot tuumaavat, että tavoitteessa myös onnistuttiin.
– On paljon huonokuntoisempia meidän ikäisiämme kuin me, Sälli arvioi.
– Positiivinen ympäristö auttoi; sehän on tuttua koulumaailmastakin, Kallio analysoi.
Erityisen antoisana hän pitää Sällin opetuksia paikallishistoriasta.
– Hän tietää tämän kylän asiat niin hyvin, että häneltä voi kysyä mitä vain. Olen kokenut opin muualta tulleena erittäin hyväksi.
Vuosikymmenet sitten Ylöjärveltä pois muuttanut Runsas taas on säilyttänyt ryhmän avulla kontaktin paikkakuntaan ja löytänyt sen uudetkin naamat.
Muistelua ja oppimista auttoivat ukkojen yhteiset lähtökohdat ja siten yhteinen tarttumapinta asioihin.
– Meidän elinikänämme maailma on muuttunut valtavasti. Olemme samalla aaltopituudella ja löydämme puheenaiheet, Kallio selittää.
Yhdessä on hyvä olla
Mutta yhdessäolo. Se on se, joka teki muisti-, tieto- ja kehojumpasta mielekästä.
– Kenenkään ei tarvinnut jännittää mitään. Kerhossa oli tuttua ja turvallista, Kallio kuvailee hyvin toisensa tuntevia ja juttuun tulevia jäseniä.
– Kerhossa kuultiin kuulumiset. Politiikka oli pois meidän pelistämme; se on sellainen riita-aihe, Sälli myhäilee.
Joskus yhdessäololle rakennettiin erityispuitteetkin: retkeiltiin pitkin Suomea.
– Retket olivat oma virkistyksensä, mutta kyllä parasta oli, kun yhdessä menimme nuorisoseurantalolle, Sälli tuumii mielissään.
Kerho oli ukkojoukolle tärkeä sosiaalisuuden muoto, ja siitä on jäänyt paljon meheviä muistoja.
– Kojon Pentti oli hyvä vitsinkertoja, ja Kallion Pentin jumppatuokiossa kaikilla oli kankeuksia, joten toisille pääsi nauramaan, Sälli virnuilee.
Koplalle tulee kerhoa ikävä, mutta murheen alhoon se ei antaudu.
– Sen ymmärtää, että kerho joskus loppuu. Mutta muistot jäävät, Kallio iloitsee.
Viimeisimmät kommentit