Päiväkotimummola on metka aarre- ja iloaitta

Kyläsepän päiväkodille syntyi vuosia sitten ihan itsestään loistava kasvatustyökalu ja elämyssampo.
Päiväkotimummon ja -papan pihassa vantterana seisova kiipeilypuu on lasten jokakertainen ehdoton suosikki. Siihen lapset tälläkin kertaa ensi töikseen kapusivat. Kotvan kuluttua vesselit kirmasivat jo pihan muiden ihmeiden perään.

Päiväkotimummon ja -papan pihassa vantterana seisova kiipeilypuu on lasten jokakertainen ehdoton suosikki. Siihen lapset tälläkin kertaa ensi töikseen kapusivat. Kotvan kuluttua vesselit kirmasivat jo pihan muiden ihmeiden perään.

Päiväkotilapset kirmaavat intoa uhkuen pitkin pihaa. Vaan tällä kertaa piha ei olekaan vanha tuttu hoitopaikan leikkikenttä. Se on vanha tuttu naapurin piha. Tarkalleen sanottuna päiväkotimummon ja -papan piha.
Erityispaikka ja -hetki roihauttavat lasten riemun. Kiipeilypuun juurella ja oksilla parveilee vekaralauma, muutama nassikka tähyää käärmeenkoloksi keksimäänsä onkaloa ja yksi poppoo painelee jääkauden uurtamalle silokalliolle.

Luonnostaan virinnyt juttu

Hetkinen, mitkä ihmeen päiväkotimummo ja -pappa?
Kyse on Kyläsepän päiväkodin vuosikausia vanhasta tavasta vierailla naapurin pariskunnan pihassa temmeltämässä.
Tapa ei ole syntynyt kuin salamana ilmestyneestä ideasta vaan luontevasta ajautumisesta yhteistyöhön. Mummu, Ulla Lepistö, tosin muistaa alkusysäyksen.
– Ensikontakti päiväkotiin tuli, kun postilaatikkoja oli rikottu.
Tihutyön hyvitykseksi keksittiin panna lapset haravoimaan pariskunnan pihaa. Siitä yhteydenpito hiljalleen jatkui. Pieni harmi siis kasvoikin isoksi iloksi.
Homman nimi on vierailla silloin tällöin pihassa touhun tuoksinoissa. Kiipeilypuu on jokakertainen suosikki, mutta yhtä lailla kasvien tarkkailu, kalliolla hääräily tai vaikka mäenlasku nappaavat pauloihinsa.
– Kuomuperäkärry on paras huvipuisto, lastentarhanopettaja Riina Salonen virnistää.
Pääasiassa pihassa kyläilevät moneen puuhaan taipuvat esikoululaiset, mutta joskus pienetkin pääsevät vierailulle.
– Tässä on periaatetta, että koko kylä kasvattaa ja että voi olla muidenkin aikuisten kanssa kuin entuudestaan tuttujen.

Luonnosta ja ihmisistä

Lasten kasvoista paistaa, että tapa on heille mieleen.
– Lepistöjen piha on luonnon aarreaitta. Päiväkodin pihahan on aika lailla rakennettua hiekkaerämaata, Salonen vertailee.
Piha kirvoittaa paitsi hämmästelyä myös oppia vuodenajoista, kasvi- ja sienilajeista sekä ylipäätään yhteydestä luontoon ja luonnon kunnioituksesta.
Isolla ja aitaamattomalla pihalla nautitaan vapaudesta.
– Lapset ovat täällä ihan erilaisia kuin päiväkodin pihassa. Heistä paistaa rentous, Salonen näkee.
Vapauden rinnalla opitaan kuitenkin myös kunnioittamaan toisen omaisuutta ja huolehtimaan muista.
– Kysytään, saako jonnekin mennä. Ja äsken joku pihan reunassa huolehti muista sanomalla: ”Tulen turvallisuustarkastajaksi!”
Mummula veistää kaikkia vuorovaikutustaitoja.
– Kaikilla ei ole isovanhempia, joten tämä on ikään kuin varamummola. Täällä opitaan olemaan eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa.
Lapset ovat ottaneet mummulan täysin rinnoin vastaan.
– Sekunnissa he ovat tykästyneet. Ei tarvitse paljoa houkutella. Toki jotkut katselevat vähän aikaa mutta tulevat sitten jo kuin kotiin, pappa Raimo Lepistö hymyilee.
”Joo!” onkin kaikuva vastaus, kun lapsilta kysyy, onko pihassa kivaa. Tylsää ei tule kellekään.
– Täällä saa leikkiä vapaasti. Mummo ja pappa ovat kivoja, koska heille voi antaa piirustuksia, Antti Huhtanen hihkuu.

Iita Palo (vas.), Antti Huuhtanen ja Hertta Huuhtanen rahtasivat valtaisaa karahkaa – tai siis ilmiselvää venettä – ympäri pihaa. Lasten innokas möhkäleen esittely nosti hymyn päiväkotimummo Ulla Lepistön huulille.

Iita Palo (vas.), Antti Huuhtanen ja Hertta Huuhtanen rahtasivat valtaisaa karahkaa – tai siis ilmiselvää venettä – ympäri pihaa. Lasten innokas möhkäleen esittely nosti hymyn päiväkotimummo Ulla Lepistön huulille.

Elämän rikkautta naapuriin

Antia sataa Lepistöjenkin laariin.
– Emme edes ajattele, että tekisimme jotain, mummu teilaa motiivien pohdinnan.
– Lasten kanssa on kiva touhuta. He ovat välittömiä, pappa kiteyttää.
Kaksikko nauttii, kun saa opettaa uteliaita lapsia, mutta huomaa oppivansa samalla itsekin lapsista.
Puuha ei ole pariskunnalle vähääkään taakka.
– On elämän rikkaus, kun on päiväkoti naapurissa, Raimo Lepistö säteilee.
– Emme ole tehneet tästä numeroa. Tämä on vain osa elämäämme, puoliso jatkaa.
Lapsirakkaalle parille päiväkotinaperot tuovat mukavan lisän kaukana asuvien lastenlasten keralle, vaikka mistään korvikkeesta ei olekaan kyse.
Koska vesselit vaihtuvat vuosittain, ei heihin kuitenkaan ehdi syvästi kiintyä. Entä päiväkotiin, onko pari kiintynyt siihen?
– Kyllä niin voisi sanoa, pappa nyökkää hymyillen.

Antoisaa puuhaa ilman byrokratiaa

Henkilökunta näkee mummulan mainioksi mausteeksi kasvatustyössä.
Se on loistava työkalu helppoudessaan ja joustavuudessaan: tapaamiset järjestyvät ilman byrokraattista protokollaa tai projektia, ja opettavaiset pihapuuhat solahtavat luontevasti kasvatussisältöihin ilman ammattislangin kyllästämää kaavailua.
– Päiväkodissamme homma lähtee muutenkin lasten osallisuudesta ja kiinnostuksista, johtaja Tiina Kärki toteaa.
Luotseille pihavierailut ovat myös virkistävää vaihtelua työhön, kun tahtipuikko heiluu hetken toisten näpeissä.
Kärki ja Salonen katselevatkin mielissään mummun, papan ja vesseleiden yhdessäoloa.
– Saan innostuksen, kun Ulla ja Raimo ovat niin innostuneita, Salonen hehkuttaa.
– Olen ylpeä, kun voin antaa tällaista lapsille, Kärki myhäilee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?