Jussi Kytömäki pyrkii eläkkeeltä eduskuntaan

Vireä naavaparta ei sammaloidu

Vuonna 2000 Ylöjärven kaakkoiskulmalla suunniteltiin suuria. Maisema- ja virkistysarvoistaan kuulun Ylöjärvenharjun puustoa aiottiin harventaa kerralla niin paljon, että moni luonnonystävä nousi takajaloilleen.
Eräs suivaantuneista oli soppeenmäkeläinen Jussi Kytömäki. Vihreästi ajatellut lukion opettaja oli osa rintamaa, joka vastusti kunnan hakkuusuunnitelmia.
Tästä alkoi poliittinen ura, joka vei Kytömäen aina kaupunginvaltuustoon ja -hallitukseen saakka. Nyt mies mielii eduskuntaan Vihreän Liiton listoilta.
– Luonnonsuojelu on edelleen lähellä sydäntäni. Lisäksi haluan Suomeen järkevää energia-, sote- ja koulutuspolitiikkaa, Kytömäki tiivistää.
Jussi Kytömäki on vankkumaton luonnon ystävä. Tuiki tärkeiden luontoarvojen suojelu ajoi miehen aikoinaan myös politiikan pariin.

Jussi Kytömäki on vankkumaton luonnon ystävä. Tuiki tärkeiden luontoarvojen suojelu ajoi miehen aikoinaan myös politiikan pariin.

Nyt jo 14 vuoden takainen harjutaistelu päättyi Kytömäen mukaan lopulta onnellisesti. Laajaksi äitynyt kansalaisvastustus johti erillisen harjutoimikunnan perustamiseen ja laajamittaisista hakkuista luopumiseen.
Nykyään Ylöjärvenharjulla kelpaa ulkoilla niin vauvan kuin vaarinkin. Aivan kuten aina ennenkin.
– Ne suunnitelmat olivat niin laaja-alaisia, etten voinut olla vain hiljaa. Kun huomasin, että toimeen tarttumalla voi vaikuttaa, innostuin politiikasta toden teolla, Kytömäki muistelee.
Tänä päivänä Ylöjärven luonnonsuojelulla pyyhkii Kytömäen mielestä hyvin. Naavaparraksikin itseään kutsuva mies on kuitenkin huomannut, että luonto tarvitsee päättäviin elimiin omat edustajansa.
– Vuosien varrella valtuustossa on pysäytetty ympäristösyistä vaikka minkälaisia hankkeita. Esimerkiksi Viljakkalan Vironvuorille kaavailtiin joskus erään yhtiön omaa jätemaankaatopaikkaa ja Metsäkylään betonimurskaamoa. On hyvä, ettei kumpikaan lopulta edennyt, Kytömäki kertoo.
– Vastaavia tapauksia pulpahtelee pintaan yhä. Metsäkylään kaavailtu maankaatopaikka on hyvä esimerkki suunnitelmasta, jossa ihmisiin kohdistuvia vaikutuksia ei ole mietitty loppuun saakka, hän jatkaa.
Valtakunnallisesti ympäristöasioita on noussut viime aikoina tapetille tiheään tahtiin. Tuoreen ympäristöministerin Sanni Grahn-Laasosen (kok.) kohua herättäneet linjaukset esimerkiksi soiden suojelusta eivät ole olleet Jussi Kytömäen mieleen.
– Kun vihreät oli hallituksessa, erittäin tarpeellinen soidensuojeluohjelma eteni hienosti ja rivakasti. Mutta nyt, kun olemme sieltä lähteneet, tällaistakin voi tapahtua, ylöjärveläinen huokaa.
– Kaikesta huolimatta kannatan sitä, että vihreät jätti hallituksen syyskuussa. Se, että Fennovoiman ydinvoimalupa otettiin uudelleen käsittelyyn, oli vastoin kaikkea sitä, mitä Vihreä Liitto edustaa, Kytömäki lisää jämäkkänä.

Ei äijäenergialle, kyllä innovaatioille

Kytömäen pitkä päivätyö Ylöjärven lukion opettajana päättyi lopullisesti viime keväänä. Eläkepäivillään mies on käyttänyt aikaansa muun muassa GeoGebra-opetusohjelman kehittämiseen. – En ole siis päässyt matematiikasta irti, mutta se ei haittaa!

Kytömäen pitkä päivätyö Ylöjärven lukion opettajana päättyi lopullisesti viime keväänä. Eläkepäivillään mies on käyttänyt aikaansa muun muassa GeoGebra-opetusohjelman kehittämiseen. – En ole siis päässyt matematiikasta irti, mutta se ei haittaa!

Lienee sanomattakin selvää, että Jussi Kytömäki vastustaa ydinvoimaa. Vireä vihreä satsaisi maamme paukkuja ennen kaikkea uusiutuviin ja kestäviin energiaratkaisuihin.
– Jos Suomi hirttäytyy ydinvoimaan, emme voi kehittää uutta energiateollisuutta. Nyt mietitään, miten ydinreaktorit saataisiin toimimaan turvallisesti seuraavat 70 vuotta, vaikka saman vaivan voisi käyttää kokonaan uusien ideoiden luomiseen, hän ihmettelee.
Kytömäen mielestä pienissä energiayksiköissä olisi valtavasti potentiaalia tutkittavaksi. Kunta-, kylä- ja talokohtaisiin voimaloihin satsaaminen voisi osaltaan elvyttää myös Suomen taloutta. Energia-alalla on runsaasti tilaa uusille vientituotteille.
– Tuntuu, että suomalaiset ovat sokaistuneet ydinvoimasta. Kun mennään katsomaan ydinvoimalaa sisältä, hullaannutaan paksuista putkista, isoista mittareista ja kovista äänistä. Se on oikeaa äijämeininkiä! Kytömäki nauraa.
– Mutta ei ydinvoima ole tulevaisuutta, millään mittarilla. Samalla viikolla, kun ilmoitettiin Olkiluodon uudesta reaktorista, tuli tieto monen paperitehtaan sulkemisesta. On ihan turha väittää, että ydinvoimalat elvyttäisivät taloutta, hän jatkaa.
Uudenlaiselle ajattelulle olisi Kytömäen mukaan tarvetta muuallakin kuin Suomen energiapolitiikassa. Rohkealla innovoinnilla on hänen mukaansa jo saavutettu lupaavia tuloksia monella yhteiskunnan alalla.
– Hyviä esimerkkejä ovat monipalvelukeskukset, joissa sekä lapset että vanhukset saavat tarvitsemiaan palveluita yhdessä. Kaikki voittavat, kun ei jämähdetä vanhoihin kaavoihin.

Ymmärrystä nuorille ja omaishoitajille

Parhaillaan menossa olevaan soteuudistukseen Jussi Kytömäellä ei ole vahvaa kantaa. Koko vyyhti on hänen mielestään tällä hetkellä niin sekaisin, että poliittisen väännön lopputulosta on mahdoton arvioida.
Näkemyksiä sosiaali- ja terveyspalveluiden arkisista epäkohdista kuitenkin löytyy. Jokunen vuosi sitten Kytömäki oli puuhaamassa Ylöjärvelle niin sanottua nuorisokioskia.
– Se olisi täydentänyt mainiosti Kauppakeskus Elossa nyt jo olevaa terveyskioskia. Ajatuksena siis oli paikka, josta nuoret voisivat hakea matalan kynnyksen ennalta ehkäiseviä mielenterveyspalveluita, Kytömäki muistelee.
Kytömäen mukaan nuorten ongelmiin puuttumisessa ei saisi aikailla. Herkässä iässä olevat isänmaan toivot kasvavat hänen mukaansa aikuisiksi ennen kuin huomataankaan. Siksi miestä harmittaa, että nuorisokioski-ajatus ei saanut aikoinaan tarpeeksi tuulta alleen.
– Nuoret ovat nuoria vain hetken aikaa. Aina, kun tämäntyyppisestä ennalta ehkäisevästä työstä säästetään, menetetään ikäluokkia, joihin olisi voitu vaikuttaa, hän huomauttaa.
– Hienoa, että kaupungin talousarviossa on nyt varauduttu perhekioskitoiminnan aloittamiseen, kokenut päättäjä lisää kiitellen.
Nuorten asioiden lisäksi Kytömäkeä mietityttää maamme omaishoitajien asema. Vaativassa ja kuluttavassa läheisen hoivatyössä itsekin olleen vihreän mielestä omaishoitajien panos Suomen sotepalveluille on korvaamaton.
– Koen, että omaishoito on vapaaehtoistyötä. Jos omaiset eivät sitä työtä tekisi, hommahan lankeaisi yhteiskunnan harteille.
– Omaishoidon organisointi olisi hyvä hoitaa kuntatasolla. Siten kyseistä toimintaa voisi parhaiten kehittää, Kytömäki esittää.

Tasa-arvoa koulutukseen

Kunnioitettavat 35 vuotta Ylöjärven lukion matematiikan opettajana työskennellyt Kytömäki vetäytyi viime keväänä eläkepäivien viettoon. Päätös kansanedustajaehdokkuudesta kypsyi samalla, kun elämäntilanne muuttui.
– Minusta tuntuu, että minulla olisi kansanedustajana paljon annettavaa. Näkemystä esimerkiksi opetusalan kehittämisestä on kertynyt vuosien mittaan paljon, Kytömäki puntaroi.
Ex-opettajan mukaan koko hänen rakas alansa on parhaillaan suuressa murroksessa. Kulisseissa valmistellaan esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmaa, jonka vaikutusten ennakoidaan olevan mullistavat.
– Suuntana on esimerkiksi se, että oppiaineiden välisiä raja-aitoja kaadetaan. Opetus siirtyy tulevaisuudessa entistä enemmän teemapohjaiseksi, minkä ajatellaan vastaavan paremmin nykyajan haasteisiin, Kytömäki avaa.
– Myös perinteinen opettaja-oppilassuhde on osoittanut murenemisen merkkejä. Lapset ja nuoret pääsevät nykyään niin helposti tiedon lähteille, että opettajien roolin pitää väistämättä hieman muuttua, hän jatkaa.
Etenkin matematiikan opetukseen intohimoisesti suhtauva Kytömäki ei vastusta opetusalan uusia tuulia. Hän kuitenkin toivoo, että päättäjät pysyvät omalta osaltaan muutoksissa mukana.
– Pelkään, että suomalaisen koulutuksen tasa-arvo murenee, jos nyt ei toimita. Koululaiset ovat eri kunnissa eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden esimerkiksi tietoteknisten laitteiden suhteen. Asialle pitäisi tehdä jotakin.

+++++
Ylöjärven Uutiset esittelee lukijoilleen kaikki ylöjärveläiset eduskuntavaaliehdokkaat. Aiemmin julkaistut ehdokashaastattelut löydät täältä.

Jussi Kytömäki

Ikä: 66 vuotta
Ammatti: eläkeläinen, tieto- ja viestintätekniikan kouluttaja
Koulutus: filosofian kandidaatti
Nykyiset luottamustoimet: Ylöjärven kaupunginvaltuutettu, asukaslautakunnan jäsen, Suomen Punaisen Ristin Ylöjärven osaston varapuheenjohtaja, Ikimetsän Ystävät ry:n hallituksen jäsen.
Harrastukset: ulkoilu ja matematiikan oppimenetelmien kehittäminen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?