Poikkitaiteilijan sarjis on koominen kombo

Ylöjärveläissyntyisen taiteen moniottelijan kiitetyt sarjakuvat saapuivat näytteille Leijaan. Niiden herkkyys ja pompöösiys yhdistettyinä arkisuuteen luovat vinoa, pohdiskelevaa ja vähän melankolistakin komiikkaa.
Mikko Metsähonkalan sarjiksia on julkaistu Hesarin Nyt-liitteessä, niistä on julkaistu Toisaalta-kirja ja ne ovat saaneet Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon.

Mikko Metsähonkalan sarjiksia on julkaistu Hesarin Nyt-liitteessä, niistä on julkaistu Toisaalta-kirja ja ne ovat saaneet Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon.

Mikko Metsähonkalan sarjakuvat syntyvät hitaasti.
Vaikka lopulliset kuvat ovat nasevia, ideat niihin eivät pulpahda kuin salamat sinitaivaalta. Ensin on kypsyteltävä ajatuksia hyvä tovi päänupissa.
Laajasta aihekirjosta – historia, arkielämä, luonnontieteet, taide, myytit… – mies puristaa sisältöidean etsimällä hauskaa sadun ja toden yhdistelmää. Mutta tässä on vasta alkusysäys. Visuaalisuudenkin on virittävä varhain. Pelkkä hassu juttu jää pöytälaatikkoon.
Piirtäminenkin ottaa aikansa.
– Se juuri on nautinnollista. Tykkään, kun puuvärityöskentely on hidasta ja hallittua. Joskus olen kokeillut vesiväreillä maalaamista, ja se on ollut semmoista paniikkihommaa.
Hitauden nautintoa suo myös kuvan maailmaan uppoutuminen, moneksi päiväksi.
Taas siis törmätään tosiasiaan, ettei luominen ole yhtä muusaa ja maalailua vaan paljolti silkkaa työtäkin.
– Se itse asiassa on hyvin nautittavaa – ihan se, että värittää sinistä taivasta.

Taiteen lävistäjä

Mutta Metsähonkala on muutakin kuin sarjakuvataitaja. Hän on suorastaan taiteen moniammattilainen.
Ura alkoi arkkitehtinä 1990-luvulla, mutta jo alussa häntä kiinnosti myös muu taide, ja hakuvaihtoehtonakin oli graafinen suunnittelu.
– Minulla on aina ollut pikkuisen poikkitaiteellinen mieli. Arkkitehdin työ oli yksi hyvä vaihtoehto monesta.
Niinpä mies on rakennussuunnittelun ohessa soudellut moninaisen taiteen vesillä. Hän on tehnyt sarjakuvia, kuvituksia, maalauksia ja käsitetaidetta. Arkkitehtinäkin hän on orientoitunut piirtämiseen, kuvan tekoon.
Yksi piirtämistä lisännyt sysäys oli lama, joka iski arkkitehtihommiin. Luppoaikanaan mies piirsi, ja se tuntui hyvältä. Nyt työ jakautuu jotakuinkin puoliksi arkkitehti- ja muihin hommiin.
Mies toteaa, että kun ihminen ei voi hallita koko kulttuurikenttää, moni valitsee yhden alan leveän kaistaleen. Itselleen hän on kuitenkin siivuttanut eri alojen leveyskaistaleita lävistävän kapean pystykaistaleen, joka kattaa hiukan monenlaista.
– Tuntuu, että minulle se on ainut fiksu tapa. Uran kannaltahan se ei ole järkevää, sillä jos uraa haluaa tehdä, pitäisi erikoistua.
Miehelle monen tekeminen on antoisaa, ei suinkaan sekavaa.
– Kun tutkii samaa teemaa eri taidemuodoissa, muoto katoaa ja ydin nousee entistä paremmin esiin.

Äänihuulten kiristys oli ammattimiesten työtä. Vain Claucus ja Trube osasivat enää virittää Dordrechtin vanhan humafonin, ja miesten palkkio oli sen mukainen. (Kuva ja teksti: Mikko Metsähonkala)

Äänihuulten kiristys oli ammattimiesten työtä. Vain Claucus ja Trube osasivat enää virittää Dordrechtin vanhan humafonin, ja miesten palkkio oli sen mukainen. (Kuva ja teksti: Mikko Metsähonkala)

Juuri ennen tapaamista Ludwig jänisti. Ilmoituksessaan hän oli kehaissut olevansa ”huumorintajuinen ja sporttinen uros”. Hyväksyisikö Pirre hänen lukutaidottomuutensa, brutaalit ruokailutapansa ja julmuutensa talonpoikia kohtaan? (Kuva ja teksti: Mikko Metsähonkala)

Juuri ennen tapaamista Ludwig jänisti. Ilmoituksessaan hän oli kehaissut olevansa ”huumorintajuinen ja sporttinen uros”. Hyväksyisikö Pirre hänen lukutaidottomuutensa, brutaalit ruokailutapansa ja julmuutensa talonpoikia kohtaan? (Kuva ja teksti: Mikko Metsähonkala)

Teatterimaista sarjista

Sarjakuvassa Metsähonkalaa kiehtoo kuvan ja sanan yhdistelmä.
– Saa luotua jonkin tarinan.
Miehen sarjakuvat eivät tosin ole perinteisiä. Kussakin on vain yksi ruutu ja sen kupeessa teksti. Poikkeava ote selittyy miehen tavalla katsoa ja kertoa tarinaa.
– Sarjakuva on perinteisesti elokuvamaista: asioita voi esittää eri kuvakulmista. Minua kiehtoo teatterimainen kerronta. Kuva on staattinen, ja tapahtumia katsotaan edestäpäin. On esinäyttämö ja taustanäyttämö, mies kuvailee etualan tapahtumia ja ihan omaa tarinaansa kertovaa taustaa.
Miehen sarjiksissa olennainen juttu on vino huumori. Se syntyy rinnastamalla hyvin vastakkaisia asioita: arkista ylevään, satua toteen, ympäristöä tapahtumiin.
Huumorin agendana miehellä ei ole niinkään yhteiskunnallinen kritiikki tai jonkin näkemyksen viestiminen kuin maailmaa tarkkaileva havainnointi. Se on jonkinlaista filosofointia maailmasta ja elämästä.
Korostamalla ympäristöä mies tuo esiin, kuinka irrallisia tapahtumat ovat ja kuinka niiden takana on aina jotain laajaa historiaa.
– Kaikki on oikeastaan aika väliaikaista.

Taiteilija-arkkitehdin tunnelma ja miljöö

Tunnelman ja miljöön mahtipontisuus sekä hienostuneisuus ovat paitsi koomisia arkisuuteen yhdistettyinä myös aidosti taiteellisia ja kauniita.
Taiteellisuus selittyy osin teatteriotteella: mies haluaa luoda työstettyjä, näyttämömäisiä kuvia. Kyse on myös miehen taiteellisesta otteesta: pelkistävä ja kirkas sarjakuvatyyli ei olisi hänelle luontainen.
Eikä arkkitehti pääse karvoistaan: miljöissä on monumentaalista arkkitehtonisuutta. Kuvissa mies pääsee toteuttamaan sellaisia mielikuvituksellisia rakennuksia tai rakennelmamaisia kuvioita, joita ei näe toimiviksi todellisuudessa.
– Ympäristöyhteys on minulle tärkeä. Minun on helpompi hyväksyä fantastinen rakennus piirroksissa kuin reaalimaailmassa.
Kuvien tunnelma siis kielii miehen luonteesta, mutta entä jos koko kuvan pitäisi esittää miestä luonteineen?
– Olen tarkkailija. Varmaan olisin siis pienenä hahmona jossain kulmassa.

Toisaalta-näyttely Leijassa 29. marraskuuta saakka.

Monitaiteisuutta musiikiksi asti

Mikko Metsähonkalan kiitosta saaneille sarjakuville koitui pari vuotta sitten yllättävä kunnia. Yksi kuva taipui kuoroteokseksi.
Taiteilijan reaktio oli ilahtunut ja yllättynyt, kun säveltäjä Lauri Supponen kertoi tekevänsä tilaustyötä Royal Philharmonic Societylle ja aikovansa toteuttaa sen yhden Metsähonkalan sarjiksen pohjalta.
– Kai hän näki kuvan aika musikaaliseksi, taiteilija kuvailee äänihuulten kiristyksellä vitsailevaa sarjistaan.
Tempaus oli juuri sitä, mistä Metsähonkala pitää: teeman kuljettamista taidemuodosta toiseen.
– Oli odottamatonta, että reaktio tuli klassisen musiikin puolelta, mies intoilee.
– Mutta nyt kun ajattelen, niin tuo kuva jos mikä sopii musiikiksi.
Ajatus, että maineikas BBC:n kamarikuoro esitti teoksen Cheltenhamin musiikkifestivaaleilla, tuntuu miehestä komealta. Mutta vieläkö hänellä on haluja taiteensa villiin taivutteluun?
– Voi toki! Tällä hetkellä ei ole suunnitelmia, mutta on ihan saletti, että joitain hyppäyksiä tulee vielä tehtyä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?