Sisällissodan maltillinen puoli näyttäytyi

Viljakkalan perinnepiiri löysi EU-projektissa tavallisesta poikkeavan näkökulman vuoden 1918 sotaan. ”Sisällissota ei välttämättä olekaan niin tappavan raakaa kuin luulisi”, kerhon vetäjä sanoo.
Hannu Sinisalo (kesk.), Leena Kunttu (oik.), Pentti Saarinen (2. oik.), Anna-Maija Sankari (3. oik.) ja Antero Jokinen (4. oik.) tiiraavat vanhaa Viljakkala-valokuvaa perinnepiiriläisten seuratessa. Viisikko pitää sisällissotaa ennen kaikkea valitettavana ja turhana mutta myös yhteiskunnan käytäntöihin vaikuttaneena. – Sen jälkeen saatiin esimerkiksi perustuslaki ja kahdeksantuntinen työaika, Saarinen toteaa.

Hannu Sinisalo (kesk.), Leena Kunttu (oik.), Pentti Saarinen (2. oik.), Anna-Maija Sankari (3. oik.) ja Antero Jokinen (4. oik.) tiiraavat vanhaa Viljakkala-valokuvaa perinnepiiriläisten seuratessa. Viisikko pitää sisällissotaa ennen kaikkea valitettavana ja turhana mutta myös yhteiskunnan käytäntöihin vaikuttaneena. – Sen jälkeen saatiin esimerkiksi perustuslaki ja kahdeksantuntinen työaika, Saarinen toteaa.

Neljä perinnepiiriläistä istahtaa pohtimaan juuri päättynyttä ajanjaksoa hiukan sekavin mutta silti kiinnostunein mielin.
Vuosina 2012–2014 järjestetty EU:n oppimiskumppanuusprojekti upotti kerhon katseen Suomen sisällissotaan. Samalla yhdeksän muuta maata syventyi valitsemiinsa kansallisiin konflikteihin.
Vaikka nelikko koki projektin toteutuksen ontuneen ja matkojen sekä ulkomaalaistarinoiden annin jääneen laihaksi, oli purtavaakin.
– Tämä oli mielenkiintoinen historian oppitunti. Minulla ei ole Viljakkalassa juuria, joten haluaisin tietää paikasta enemmän. Uskon myös, että kaikki kansainvälinen yhteistyö auttaa ymmärtämään paitsi toisia myös ihmistä itseään, Leena Kunttu miettii.
– Huomasin, että ihmisillä on ilmeisesti halu tuntea ja tavoitella menneisyyttä, Antero Jokinen nyökyttelee.

Tuttua aihetta paikallisesti

Sisällissota oli piirin vetäjän ja EU-projektin Suomen osuutta luotsanneen Hannu Sinisalon valinta.
Mies koki aiheen merkittäväksi. Se on sadan viime vuoden ainoa konflikti, joka on koskettanut paikallisesti Viljakkalaa. Ja juuri tuon ajan konflikteihin ensimmäisen maailmansodan satavuotismerkkipaalun herättämä projekti suuntasi.
– Muilla yhdeksällä maalla ei ollut aiheena sisällissotaa, paitsi Kroatialla Jugoslavian hajoaminen, mutta siinäkin oli keskiössä naisten näkökulma, mies ynnää.
Vaikka aihe on paljon perattu, se sopi luotsin mielestä projektin tarpeisiin.
– Tarkoitus ei ollut kirjoittaa historiaa uusiksi vaan kertoa ulkomaalaisille, miten konfliktit ovat vaikuttaneet paikallisella tasolla.
Rutkasti ruodittu aihe onnistui myös kiinnostamaan piiriläisiä.
– Oli kiinnostavaa kuulla, onko tarina muuttunut, Jokinen tuumii.
– Asiaa on opetettu koulussa, mutta henkilökohtaisella tasolla en ole sitä koskaan käsitellyt, Kunttu toteaa.
– Aihe onnistuu yhä kiehtomaan henkilökohtaisten tarinoiden ja kokemusten kautta, Sinisalo komppaa.

Anna-Maija Sankarin talossa on sisällissodan aikaisia luodinreikiä. (Kuva: Antti Nieminen)

Anna-Maija Sankarin talossa on sisällissodan aikaisia luodinreikiä. (Kuva: Antti Nieminen)

Kansan jako pohjavireenä

Yksi tavoite oli kaivaa konfliktin vaikutuksia.
Nelikon ja luotsin puheista tiivistyy, että sisällissodan olennaisin seuraus oli pinnan alla kytenyt kansan jakautuminen.
Sinisalo vertaa tilannetta Jugoslavian kriisiin, jossa ihmiset aina ensi töiksi jaettiin serbeihin, kroaatteihin ja bosniakkeihin. Täkäläistä luokittelua hän ei pidä yhtä näkyvänä.
– Esimerkiksi juhliin saatettiin kutsua muut paitsi talollisen tyttö, Anna-Maija Sankari sanoo mutta täsmentää jaon olleen niin hienovarainen, että selvä puhe valkoisista ja punaisista olisi liian voimakasta.
Nelikko myös toteaa, että vaikutus on alkanut hiipua.
– Nyt asiasta voidaan jo keskustella, pohtijat sanovat.
Toisaalta osa nelikosta yllättyi vaikutuksista tähänkin päivään.
– Odotin, etteivät asiat olisi enää kipeitä, koska Viljakkalassa elämä on ollut aina rauhallista, myös kapinan aikana. Mutta tuntuukin, että joillekuille asiat ovat yhä kipeitä, Jokinen näkee.
Koska nelikko ei ole itse elänyt sisällissodan aikaa, se ei koe ajan vaikuttaneen itseensä juuri mitenkään. Esimerkiksi Sankarille sota ei ollut traumoja aiheuttava hiljainen mörkö, vaikka siitä vaiettiinkin visusti kotona.
– Voihan sota olla vaikuttanut alitajuisesti poliittiseen ajatteluuni, Pentti Saarinen silti aprikoi.
Sinisalo myöntää 1970-luvulla Viljakkalasta keräämiensä sotatietojen vaikuttaneen hänen näkemyksiinsä.
– Tarinat kuultuani rupesin katsomaan paikkoja eri tavoin kuin ennen. Tajusin myös, että jos teot ovat olleet karmeita, se ei tarkoita, että ihmiset olisivat olleet.

Miedohko versio sodasta

Piiri löysi tutusta konfliktista uuttakin. Tärkein havainto oli, ettei sota repinyt Viljakkalaa siten kuin monta muuta paikkaa.
– Tampereelta otetuissa kuvissa näkyy ruumiita rivissä. Täällä ei näkynyt ruumiita ja pystyttiin asumaan kotonakin, Sankari vertaa.
– Tampereella ja monessa muussa paikassa ammuttiin systemaattisesti ja tappaakseen, mutta täällä jos ammuttiin, ammuttiin puolihuolimattomasti taivaalle, enemmän pelotevaikutuksen takia kuin tappaakseen, Sinisalo kiteyttää.
Kunttu korostaakin paikkakuntakohtaisuutta.
– Aina puhutaan sodista massana, mutta varmasti missä tahansa sodassa on variaatiota, hän huomauttaa.
Uusia henkilöhistorian yksityiskohtiakin piiri löysi.
– Kun projekti alkoi, menin vintille etsimään mummun ja taatan vanhoja papereita. Vasta silloin minulle selvisi, että talomme on ollut punaisten muonituskeskus. Oli jännittävää huomata, että kotimme on ollut tietyllä tavalla keskiössä, Sankari tuumii.

Viljakkalan työväentalosta napattiin kuva vuonna 1917, silloin, kun sisällissota ei ollut vielä puhjennut. Ja kun se puhkesi, se ei runnellut pahoin Viljakkalaa. (Kuvaaja tuntematon)

Viljakkalan työväentalosta napattiin kuva vuonna 1917, silloin, kun sisällissota ei ollut vielä puhjennut. Ja kun se puhkesi, se ei runnellut pahoin Viljakkalaa. (Kuvaaja tuntematon)

Dialogi vasta pedattu

Perinnepiiriläiset olivat projektissa haastateltavien roolissa, ja tekijäkaartia edusti Voionmaan opisto.
Sinisalo halusi piiriläiset mukaan, koska iäkkäiden ryhmä oli jo valmiina. Ydinidea kun oli saattaa vanhat ja nuoret dialogiin. Suomessa keskustelu tosin jäi vähiin ja lähinnä syntyi videomateriaalia tulevaan dialogiin.
– Muissa maissa oli sotaamme tuoreempia konflikteja, joihin nuorillakin voi olla kosketusta, Sinisalo perustelee.
Hän ei pidä parhaana dialogina sitä, että iäkkäät tarinoivat vain toisen käden tietoon nojautuen. Silti hän ei pidä tuollaistakaan muistitietoa turhana.
– Luetun tiedon lisäksi on hyvä olla ihmisten muistikuvia. Jos tiedon saa tunteen kautta, se painuu parhaiten mieleen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?