Tappara ja nuorten maajoukkue tarjoavat Ylöjärven nuorukaiselle kovia tavoitteita koko kaudeksi

Otto Rauhala on päässyt liigavauhtiin

Ylöjärveläisen Otto Rauhalan ura liigakiekkoilijana astui taas yhden askeleen eteenpäin viime viikolla.
– Siitä lähdetään, että niin liigassa kuin nuorten maajoukkueessakin taistellaan mestaruudesta, Otto Rauhala sanoo.

– Siitä lähdetään, että niin liigassa kuin nuorten maajoukkueessakin taistellaan mestaruudesta, Otto Rauhala sanoo.

Rauhala kuului Tampereen Tapparan kokoonpanooon jo syksyn kolmessa aiemmassa liigapelissä, mutta keskiviikkoisessa SaiPa-ottelussa peliminuutteja ei herunut.
Perjantai-iltana Porissa hän pääsi jäälle jo sekuntia vaille yhdeksän minuutin ajaksi, ja peliaikaa siunaantui myös lauantaina Hakametsässä Pelicansin kaadossa.
– Tuntui siltä, että oma pelini sujui lauantaina hieman paremmin kuin perjantaina. Mukava oli päästä pelaamaan, ja sunnuntaina vielä kävi komennus A-nuorten vieraspeliin Lahteen, Rauhala kertoo.
Tuloksellisestikin urakointi sujui, sillä SaiPa-peliä lukuunottamatta Rauhala pääsi juhlimaan voittoa. Liigassa hänelle ei vielä merkitty tehopisteitä, mutta nuorten pelissä tuli syöttöpinna.
Liigajoukkueen päävalmentaja Jussi Tapola sijoitti Rauhalan Jarkko Malisen ketjuun, jonka toisena laitahyökkääjänä vipeltää Jere Karjalainen – kovasti Rauhalan kanssa paljon pelannutta Henrik Haapalaa muistuttava sähikäinen.
– Siinä on hyvä pelata, koska ”Jakke” hoitaa puolustustehtävänsä vuorenvarmasti. Monta vuotta keskellä pelanneena luen välillä hieman väärin tilanteita, mutta yllättävän hyvin olen laituriksikin sopeutunut, Rauhala pohtii.
Myös Tapola antoi Pelicans-voiton jälkeen tunnustusta Rauhalalle.
– Olen erittäin tyytyväinen hänen alkusyksyn esityksiinsä. On erittäin tärkeää, että saamme ajettua nuoria oman seuramme miehiä sisään liigaan, päävalmentaja muistutti.

Esimerkkiä kokeneilta pelaajilta

Liigajoukkueissa vallitsee tietty nokkimajärjestys, jonka Otto Rauhala on saanut huomata niinkin pieneltä tuntuvassa asiassa kuin pelinumeron valinnassa.
Rauhala ei saanut A-nuorista tuttua numeroa 24, koska se kuului hänen ikätoverilleen Atte Mäkiselle, joka käväisi liigassa jo toissa kaudella.
Seuraavaksi Rauhala pyysi numeroa 15, jolla hän pelasi aiemmin junnujoukkueessaan. Se annettiin, mutta otettiin saman tien pois, kun Ilveksestä siirtynyt Masi Marjamäki liittyi kirvesrintoihin.
Niinpä Rauhala pelasi yhden pelin numerolla 33, kunnes sai pysyvästi paidan numero 42.
– Numerolla ei ole niin väliä, koska en ole taikauskoinen. Nuorten maajoukkueessa olen pelannut numerolla 29, mutta maajoukkue on asia erikseen, Rauhala tuumaa rauhallisesti.
Kokeneiden pelaajien kanssa tulokkaallakaan ei ole ollut mitään ongelmia – päinvastoin.
– Katson, mitä konkarit tekevät ja yritän oppia heidän esimerkkinsä avulla. Olen saanut myös arvokkaita vinkkejä varsinkin kapteeni Jukka Peltolalta sekä Jan-Mikael Järviseltä.
– Kesäharjoittelussakaan ei tullut paljoa uutta, koska treenasin liigaporukan mukana jo edelliskesän. Harjoittelimme kovaa, mutta järkevästi.
Moni ”asiantuntija” on epäillyt julkisesti päävalmentaja Tapolan valmiuksia jatkaa Jukka Rautakorven jättämissä suurissa saappaissa, mutta Rauhala luottaa täysin Tapolaan.
– Jussi on reilu ja todella määrätietoinen valmentaja, jolla ei ole minkäänlaista ongelmaa auktoriteetin suhteen, Rauhala vakuuttaa.
– Toisin kuin jossakin kirjoitettiin, emme todellakaan pitäneet SaiPa-tappion jälkeen pukukopissa kriisipalaveria, vaan kävimme asioita läpi hyvässä hengessä, hän painottaa.

Mieli tekee taas MM-turnaukseen

– Tappara harjoitteli kesällä kovaa, mutta järkevästi ja tarkoin suunnitellusti, Otto Rauhala (edessä oik.) kiittelee.

– Tappara harjoitteli kesällä kovaa, mutta järkevästi ja tarkoin suunnitellusti, Otto Rauhala (edessä oik.) kiittelee.

Viime vuodenvaihteessa Rauhala pääsi juhlimaan alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta Malmössä. Koska hän täyttää vasta ensi huhtikuussa 20 vuotta, tarjolla on uusintaa jääkiekkoilun ”kaikkein pyhimmissä” kaupungeissa, Kanadan Torontossa ja Montrealissa.
– Se on toinen kauden päätavoitteistani liigan ohella. Molemmissa on tarkoitus taistella mestaruudesta. Pari viikkoa ennen turnausta saamme tietää lopullisen MM-kokoonpanon, Rauhala kertoo.
Kaksikymppisten maajoukkueen valmennusvastuun otti erittäin pitkän linjan valmentaja Hannu Jortikka, jonka kanssa tunnollisena joukkuepelaajana tunnettu Rauhala on tullut hyvin juttuun.
– Jortikka on jämäkkä valmentaja, joka taatusti tietää, mistä puhuu.
Jortikka on käyttänyt joukkuettaan jo kahdessa maajoukkueturnauksessa tänä syksynä. Loppukesän keikka USA:n Lake Placidiin ei sujunut tuloksellisesti kovin hyvin, mutta muutama viikko myöhemmin Ruotsissa Pikkuleijonat kaatoi kaikki vastustajansa.
– Meillä on viimevuotisesta MM-kultaryhmästä jäljellä viisi hyökkääjää, yksi pakki ja maalivahdit Juuse Saros ja Ville Husso. Molariosasto on siis ainakin kunnossa, Rauhala naurahtaa.
Ruotsin-reissulla huomiota herätti ”alaikäisten” vahva esiinmarssi Kärppien 16-vuotiaan Jesse Puljujärven johdolla. Se ei varsinaisesti yllättänyt Rauhalaa.
– Puljujärvi pelasi seurakaveriensa Antti Kalapudaksen ja Sebastian Ahon kanssa. Kaverit tunsivat toisensa ennestään, ja hyvin homma toimi.
– Vauhti on kaksikymppisten maajoukkuepeleissä suunnilleen yhtä kova kuin liigassa, mutta miesten peleissä ajatusta on enemmän. Nuorissa mennään välillä niin sanottua Hawaiji-hokiakin, Rauhala myöntää.

Kirjoituksia ja CHL-reissuja

Kaiken tämän liiga- ja maajoukkuekiireen keskellä Otto Rauhala urakoi myös opiskelurintamalla. Hän sai perjantaina valmiiksi viimeisetkin ylioppilaskirjoitusten aineet.
– Armeijaan menen vasta ensi kesänä, joten nyt pystyn keskittymään joksikin aikaa täysin kiekkoiluun.
Tälläkin viikolla Rauhalla piisaa ohjelmaa toden teolla. Sunnuntaina hän suuntasi A-nuorten pelistä suoraan Helsinkiin, sillä tiistaina oli vuorossa CHL-liigan vieraskamppailu Tšekin Trinecissä.
Perjantaina Tapola vie porukkansa Raumalle kivikovaa Lukkoa vastaan ja lauantaina toiseen hornankattilaan, Hämeenlinnan Rinkelinmäelle.
– CHL-pelit eivät haittaa, vaikka matkustaminen tuokin lisärasitusta. On aina mukava kohdata keskieurooppalaisia joukkueita, sillä ne pelaavat hieman erilaista kiekkoa kuin me, Rauhala sanoo.
Hakametsässä on oltu hieman huolissaan liigaotteluiden yleisömääristä, sillä Tappara on jäänyt kaikissa kotiotteluissaan alle
5 000 katsojan.
– Vähän vaisua on ollut, mutta eivätköhän katsojatkin vähitellen heräile, kun kausi etenee. Joukkueen tavoitteenahan on ajoittaa kuntopiikki kevään ratkaisupeleihin, Rauhala tuumaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?