Kun tuntematon tulee raivoamaan

Mopoautot tunnetaan siitä, että ne ovat tien tukkona ja aiheuttavat autojonoja. Kun puhutaan mopoautoista, niiden eteen liitetään yleensä jokin kirosana. Ne ovat kuitenkin yhdenvertaisia kulkupelejä henkilöautojen ynnä muiden seassa, vaikka kulkevatkin moponopeuksia.

16-vuotias tyttö ajaa mopoautollaan kohti kotia. Kello on noin puoli neljä. Kuruntiellä takana alkaa hiostaa isokokoinen maasturi, joka ajaa ihan takapuskuriin kiinni.
Seuraavaksi maasturi ohittaa mopoauton kylkeä ja etuosaa hipoen. Melkeinpä kiilaten.
Auto ei kuitenkaan jatka matkaansa kadoten horisonttiin, vaan se jää tytön eteen ajaen 20–30 kilometrin tuntivauhtia.
Auto köröttelee tytön edessä valoja vilkutellen useamman kilometrin. Sitten tyttö on kääntymässä kotitielleen ja näyttää asianmukaisesti vilkkua. Maasturin kuski huomaa tämän, ja kiilaa mopoauton eteen. Tyttö ei pääse jatkamaan matkaansa.
Naiskuski nousee autosta ja tulee raivoamaan tytölle.

Opetus mopoautoilijalle

Maasturin kuljettajan mielestä mopoautolla tulisi aina väistää autoja bussipysäkeille tai tienpientareelle.
Naisen huutamisesta hämmentynyt tyttö sanoo, että hän itse ainakin lähtee ajoissa, ettei tulisi kiire. Tähän nainen vastaa, ettei hänellä ole kiire. Hän halusi vain antaa mopoautoilijalle opetuksen, jotta tämä tietäisi, miltä auton kuljettajasta tuntuu ajaa mopoauton perässä.
Tyttö odottaa naisen saarnaamisen loppumista, ja että tämä siirtäisi autonsa pois tieltä. Tämän vuoksi nainen pitää tytön asennoitumista ylimielisenä.
Auton kuljettaja päästää vihdoin tytön jatkamaan matkaansa kotiin asti. Tytön äiti on ihmeissään, kun tyttö tulee kotiin: hän itkee ja tärisee.

Koulutuskeskus Valon läheisyydessä on nyt taas aiempaa enemmän liikennettä, koska koulut alkoivat.

Koulutuskeskus Valon läheisyydessä on nyt taas aiempaa enemmän liikennettä, koska koulut alkoivat.

Bussipysäkille  kolme kilometriä

Viime viikon tiistaina tapahtunut selkkaus sai sekä tytön että tämän perheen pois tolaltaan.
– Tuollainen aggressiivisuus liikenteessä on hengenvaarallista, äiti kommentoi.
– Onko se edes ihme, että nuoret asennoituvat aikuisia kohtaan negatiivisesti, kun aikuiset kohtelevat heitä tuolla tavoin? hän kysyy.
16-vuotias tytär sai mopoauton viime keväänä. Menopeli ei ole kuitenkaan hankittu vain huviajelua varten. Lähimmälle bussipysäkille on kolme kilometriä ja keskustaan on jopa yli kymmenen kilometrin matka.
Viiden lapsen perheestä 16-vuotias on toisiksi vanhin. Hän kuljettaa mopoautolla myös nuorempia sisaruksiaan.
– Mopoauto on todella tarpeellinen perheessämme. Kyllä nuoretkin tarvitsevat vapautta kulkea harrastuksiinsa ja kavereidensa luo.
Äidin mielestä mopoauto on myös tärkeässä osassa tytön sosiaalisessa elämässä.
– Asumme haja-asutusalueella, joten kavereille on pitkä matka. Mieluummin haluan hänen näkevän kavereitaan kuin vain istuvan kotona ja pitävän kavereihin yhteyttä tietokoneen ja puhelimen avulla.

Tyttö aivan paniikissa

– Ovathan mopoautot ärsyttäviä, äiti myöntää ja jatkaa:
– Mutta siellä on jonkun lapsi. Tuolla kerralla oli jopa kaksi, kun tyttärelläni oli pikkusisarus kyydissä. Kannattaa aina miettiä, mitä jos siinä kopperossa istuisikin oma lapsesi.
– Perheemme isä on jo kuollut, eli en todellakaan halua enempää surua ja pelkoa lapsilleni enkä itselleni.
Maasturi ajoi tovin aivan mopoauton takapuskurissa kiinni. Ottaen huomioon ajoneuvojen kokoeron sekä mopoauton heikohkon rakenteen, tilanne on verrattavissa siihen, että henkilöautoa olisi hiostanut rekka-auto.
Itkuisen tytön tultua kotiin äiti soitti saman tien poliisille, joka ei kuitenkaan voinut tehdä mitään. Varsinaista rikosta ei tapahtunut. Ainut asia, mitä äiti pystyi tekemään, oli antaa poliisille rekisterinumero.
– He lupasivat ottaa tapahtuneen puheeksi, jos näkevät auton jossakin.
Poliisi neuvoi myös, että mikäli samanlaista tapahtuu, tulisi mopoauton kuljettajan soittaa välittömästi hätänumeroon.
Äidille olisi mielekkäämpää, jos tällaisissa tilanteissa otettaisiin yhteyttä vanhempiin.
– On reilumpaa, että aikuiset keskustelevat tällaisesta keskenään kuin se, että aikuinen taantuu lapsen tasolle.

Mopoautoja halveksitaan

Mopoautoihin suhtaudutaan liikenteessä yleisesti ottaen halveksuvasti.
– Ihmisten asenteen mopoautoja kohtaan näkee. Olen huomannut tämän itsekin ajaessani tytön mopoautolla, äiti toteaa.
Ohitukset ovat törkeitä, ja erityisesti liikenneympyröissä mopoautoja kohdellaan epäoikeudenmukaisesti.
– Niiden eteen kiilataan liikenneympyröissä, ettei vaan joutuisi ajamaan tuon hitaan ajoneuvon takana.
Tällaisen ajattelutavan takia yksi tytön kavereista sai liikenneympyrässä omalla mopoautollaan ajaessaan henkilöauton kylkeensä.
Mopoautot saavat noottia myös siitä, että niillä rällätään ympäri kyliä.
– Meillä tytär ajaa enimmäkseen hyötymatkoja, mutta kyllähän aikuisetkin ajavat autoillaan huvin vuoksi, äiti ihmettelee.

Mopoautoja kiilataan erityisesti liikenneympyröissä, koska muut liikenteen käyttäjät eivät halua ajaa niiden perässä.

Mopoautoja kiilataan erityisesti liikenneympyröissä, koska muut liikenteen käyttäjät eivät halua ajaa niiden perässä.

Koulujen myötä enemmän liikennettä

Koulut alkoivat viime viikolla. Liikenteessä on nyt paljon enemmän sekä mopoja että mopoautoja kuin kesäaikaan.
Nyt liikenteen hidastajia on liikkeellä samoihin aikoihin kuin työssäkäyvät kulkiessaan työpaikan ja kodin väliä.
– Työmatkaa varten tarvitsee varata pari minuuttia enemmän aikaa, äiti kehottaa.
– Sitä paitsi Kuruntiellä nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa, ja keskustaan päin mentäessä Asuntilasta eteenpäin rajoitus on 40 kilometriä tunnissa.

Pelottaa vieläkin

16-vuotiaalle tytölle tuntemattoman naisen raivoaminen oli järkytys. Viime torstaina, kaksi päivää tapahtuneen jälkeen, tytär pääsi koulusta ja soitti äidilleen.
– Hän pohti, että milloin uskaltaisi lähteä koulusta, ettei tuo sama auto tulisi perään. Tyttöni pelkää, mitä kuljettaja seuraavalla kerralla tekee, äiti kertoo murheellisena.
– Kaikilla pitäisi olla oikeus liikkua ilman, että tarvitsee pelätä jotakuta. Toivottavasti tyttäreni oppii, ettei käyttäydy itse samalla tavalla aikuisena.

Taajamassa neljänkympin rajoitus

– Mopoautot ovat virallisesti hyväksyttyjä kulkuneuvoja, mutta ne aiheuttavat polemiikkia liikenteessä niin sanotusti tien tukkijoina. Niiden takia ei ole kuitenkaan syntynyt mitään isompia ongelmia Ylöjärvellä, toteaa ylikonstaapeli Arto Niemelä.
Hän muistuttaa, että taajama-alueella mopoautot eivät voi aiheuttaa tien tukkoisuutta, sillä taajamassa nopeusrajoitus on 40 kilometriä tunnissa, ja mopoautolla pääsee kuitenkin menemään 45 kilometriä tunnissa.
Koulujen alkamisen myötä erityisesti Koulutuskeskus Valon ympäristössä liikkuu paljon niin mopoautoja kuin mopojakin. Ensimmäisenä koulupäivänä, viime torstaina, Valon parkkipaikalla oli nelisenkymmentä mopoautoa ja jopa yli sata mopoa, skootteria ja kevaria.
– Pallotien läheisyydessä on kyllä melkoista trafiikkia, kun opiskelijat menevät kouluun, ja kun he pääsevät sieltä, Niemelä huomauttaa.

Suutuspäissään ei kannata opettaa

Edellä mainitussa tapauksessa, jossa henkilöauton kuljettaja omin sanoin antoi opetuksen mopoautoilijalle, ei ole poliisin mukaan hyväksyttävää. Ylikonstaapeli kehottaa jättämään liikennevalistustyön ammattilaisille.
– Tuohduksissa annettu niin sanottu opetus ei ole rakentavaa.
Tämän tyyppinen palautteen antaminen, mitä mopoautoilija sai viime viikolla, ei ole kuitenkaan rikos.
– Poliisi voi puuttua asiaan vasta sitten, kun kyseessä on uhkailua tai jos joku esiintyy poliisina.
Jos mopoauto tai mikä tahansa muu muuta liikennettä hitaammin kulkeva ajoneuvo estää liikenteen sujuvuuden, sen tulee antaa muille tilaa ohittaa.
Niemelä ohjeistaa seuraamaan taustapeilistä takana olevaa liikennettä.
– Jos taakse muodostuu jono, kulkuneuvon on suotavaa siirtyä oikeammalle omalla ajokaistallaan, eikä ajaa siinä keskiviivan tuntumassa. Tarvittaessa kannattaa pysähtyä pysäkille, jotta muut pääsevät sujuvasti ohitse.
Viime viikolla tapahtuneessa selkkauksessa mopoauton perässä oli kuitenkin vain kaksi autoa.

Kommentit (5)

  1. Pertti

    Kylähuhut väittävät että kyseinen tuntematon kiilaaja olisi eräs naisrehtori, politiikassakin mukana oleva henkilö ? Itse en todellakaan tiedä pitääkö tämä paikkansa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?