Urheilijoiden tytöt 12:nneksi SM-viestissä

Ylöjärven Urheilijoiden nousevasta yleisurheilutoiminnasta saatiin taas uusi merkki viime viikonloppuna, kun seuran 15-vuotiaat tytöt juoksivat Lahden SM-viesteissä 4 x 100 metriä.

Tytöt selviytyivät kahden kovan juoksun urakastaan mainiosti. Viestijoukkue oli lopputuloksissa 12:s. B-finaalissa tytöt toivat kapulan maaliin kuudensina.
Alkuerissä Olivia Mäkinen, Milla Mäkipää, Oona Hietala ja Jutta Selin pinkoivat ennätysaikansa 51,55 ja olivat erien 57 joukkueesta 15:nneksi kiireisimpiä.
– Otimme vaihdot pienellä riskillä mutta kumminkin varmasti, ja ne onnistuivat erinomaisesti. Tytöt paransivat yli seitsemän kymmenesosasekuntia alueviesteissä juoksemaansa aikaa, ja onhan noin suuresta osallistujamäärästä B-finaaliin pääseminen hyvä saavutus, valmentaja Tanja Niemi kiitteli.
Runsaat kolme tuntia myöhemmin kilpaillussa finaalissa kvartetti juoksi samassa järjestyksessä ajan 52,01. Vaihdoissa ei ollut silloinkaan valittamista, mutta sekä kilpailujännitys että helteinen sää söivät voimia, Niemi myönsi.
Alkueräajallaan Urheilijat olisi sijoittunut peräti kymmenenneksi. Mitalisijoille on vielä jonkin verran kirittävää, sillä pronssi otettiin ajalla 50,30.
Urheilijat ei osallistunut muihin viesteihin, sillä aitajuoksu ei vielä onnistu kilpailutilanteessa kaikilta tytöitä.
– Jospa ensi vuonna saisimme nuorista ikäluokista pari aituria mukaan. Toinen vaihtoehto olisi osallistua 17-vuotiaissa 4 x 300 metrille, Niemi kaavaili.
Ylöjärvelle juostiin Lahdessa mitaleitakin Tampereen Pyrinnön riveissä. Jessi Landström ei  kuitenkaan päässyt mitalijahtiin 17-vuotiaiden tyttöjen 4 x 100 metrillä, koska Pyrintö hylättiin alkuerissä.
Landström sai korvauksen korkojen kera sunnuntaina 19-vuotiaiden naisten 4 x 100 metrin aidoissa. Hän juoksi kolmannen osuuden ja pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta Miia Sillmanin, Vera Suihkon ja Reetta Hurskeen kanssa.
Valtteri Toimela ankkuroi Pyrinnön 19-vuotiaiden 4 x 100 metrin hopealle. Urho Kujanpää puolestaan juoksi 17-vuotiaiden poikien 4 x 100 metrillä kolmannen osuuden, ja Pyrintö sijoittui kuudenneksi.
Sunnuntaina Kujanpää aloitti ja Toimela lopetti 19-vuotiaiden miesten 4 x 400 metrin viestin, jossa Pyrinnön sijoitukseksi tuli 12:s.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?